keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Pääsevätkö koirat taivaaseen?

Kultainen noutaja
Kuva Wallpaper Tunes
Vastauksemme otsikon kysymykseen kuvaa suhdettamme pyhään Raamattuun, kuinka sitä luemme ja ymmärrämme. Kijaimellisen tarkasti Raamattua soveltava  kohtaa tässä kristittyjä, joiden mielestä taivaan iloon ja onneen sisältyvät Jumalan rakkaudesta myös siellä iloisesti haukkuvat kultaiset noutajat.

Martti Luther
En ole löytänyt luotettavia lähteitä kertomukseen, jonka mukaan Martti Lutherin tytär Magdalena olisi kysynyt, pääseekö koira taivaaseen. Lutherin oma koira, Tölpel, mainitaan kyllä pöytäpuheessa - se tuijotti isäntänsä paistia lautasella niin hartaasti, että Luther sanoi toivovansa itse osaavansa rukoilla näin keskittyneesti!

Samoin Lutherille annettu lause, että "taivaassa on koirilla kultainen häntä" kiertää kyllä perinteessä aina saksalaisten piispojenkin kirjoituksiin, mutta en ole löytänyt alkulähdettä.


Billy Graham
Billy Graham on luotettavien lähteiden mukaan kyllä sanonut asiasta

"I think God will have prepared everything for our perfect happiness. If it takes my dog being there [in Heaven], I believe he'll be there."
Billy Graham

[Ajattelen, että Jumala on valmistanut kaiken täydellistä onnea varten. Jos siihen vaaditaan myös se, että koirani (pääsee taivaaseen), uskon että se tulee siellä olemaan".]


Raamatullisesti tarkasti ottaen...
Aidosti raamatullinen kristitty saattaisi murehduttaa kyselevän lapsensa ja tehdä hänelle taivaan ihanuuteen pahan särön vastaamalla, että "Raamatun mukaan koirat eivät pääse taivaaseen." 

Tässä hän viittaisi kyllä Jumalan sanaan aivan Raamatun viimeisellä sivulla:
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Ilm 22:15 KR 1938
Toki voimme tutkia tarkemmin, mitä nämä Ilmestyskirjan "ulkopuolelle jäävät" listat sisältävät, niitä on tämän lisäksi muitakin, joissa tosin koiria ei mainita.


Unohtumattomasti sanottu!
I always like a dog so long as he isn't spelled backward.
G.K. Chesterton

[Pidän koirista, kunhan sanaa ei lueta takaperin (dog...god)]
God Made the earth, the sky and the water, the moon and the sun. He made man and bird and beast. But He didn't make the dog. He already had one.
Native American saying

[Jumala teki maan, taivaan ja veden, kuun ja auringon. Hän teki ihmisen ja linnut ja eläimet. Mutta Hän ei tehnyt koiraa. Se oli jo Hänen kanssaan.]
Religious dog quotes

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ussherin ketunraudat ja Chicagon rautahäkki

Rakas Raamattu!

Tohtori Eero Junkkaalan blogista 30.3. 2012 "Luomiskeskustelun jatkoa" Seurakuntalainen sivuilla virisi laaja keskustelu. Siihen osallistui myös Jukka Korhonen monin puheenvuoroin. Hänen näkemyksensä Raamatusta varmaankin edustaa monen suomalaisen kristityn uskoa. Mielestäni tällaiset lukot ja pelastavan uskon sitominen virheettömään kirjaan on todella vakava ongelma, jonka seurauksia blogi-keskustelussa on näkyvillä. Kopioin tätä asiaa koskevan viestini vajaan kilometrin pituisessa keskustelupalstassa tänne omaan blogiini.

....
Jukka Rahkonen edustaa mielestäni Herraa Jeesusta rakastavaa reipasta, seurakuntansa toiminnassa aktiivista, rohkeasti raamatullista uskoaan puolustavaa suomalaista miestä. On siksi kauhean surullista nähdä, kuinka hänenkin - niinkuin niin monen uskovan suomalaisen miehen -jalkaan on isketty Ussherin kronologian ketunraudat ja päälleen heitetty rautainen Chicago 1978 julistuksen häkki.

Kristuksen kirkko ei ole koskaan laatinut uskontunnustusta pyhästä Raamatusta. Nikaian perustava uskontunnustus ei sano mitään Raamatun olemuksesta, mutta vetoaa siihen ratkaisevassa kohdassa "nousi kuolleista Kirjoitusten mukaan". Vaikka uskonpuhdistajat korostivat niin väkevästi Raamatun arvovaltaa Kristuksen kirkossa, he eivät itse laatineet mitään oppia Raamatusta.

Raamattu tunnustuksen laativat amerikkalaiset evankeliset 300 johtajansa voimin vuonna 1978, ja Chicagon julistuksen vaikutukset näkyvät esimerkiksi Jukka Rahkosen raamattukäsityksessä. Pahinta on, että siihen kytketään uhkaus ja pelko "jos yksikin virhe löytyy, uskoni romahtaa."

Jukka Rahkonen ilmaisee tässä keskustelussa uskoaan tunnustuksen luontoisesti näin "Luomiskertomuksen totuus perustuu lopulta siihen miten Jumala on ilmoittanut itsensä ja mitä Jumala on kertonut luomisesta. Jumala on ilmoittanut itsensä Pojassaan Jeesuksessa, Israelin historiassa, luomisessa, Raamatussa erehtymättömästi kirjoitettuna ja lisäksi ihmisen omassatunnossa ja intuitiossa, kunnes sitä aletaan systemaattisesti sotkea evoluutiotarinoilla."

Ja toisessa kohtaa "Pyhä Henki on pitänyt huolta kirjoitusten virheettömyydestä ja erehtymättömyydestä läpi koko historian."

Mutta nyt on niin, että Pyhä Henki on pitänyt huolen siitä, että Raamattu on täynnä ristiriitoja, luonnontieteellisiä ja historiallisia virheitä ja kaikenalisia puutteita.

Uskon, että Pyhä Henki on tarkoituksella antanut meille tällaisen Raamatun eikä täydellistä Koraania nimenomaan siksi, että emme uskoisi Raamattuun vaan uskoisimme Jeesukseen, joka on Raamatussa kuvattu Kuningas ja Herra. Lutherin tavoin sanomme, että pyhät kirjoitukset ovat ne köyhät ja repaleiset kapalot, johon Kristus lapsi on kääritty.

On tärkeä sanoutua irti Chicago 1978 julistuksen harhasta, sillä Isä Jumala ei sido lapsiaan oikeaan tietoon luonnosta. Eihän tämän päivän huipputiede kuin aavistele jotain Hänen teoistaan, kuinka pelastuksemme voisi siitä riippua?

Martit Lutherin mielestä Kopernikus oli tomppeli ja narri väittäessään vastoin selvää Raamatun sanaa, että maa muka kiertää radallaan aurinkoa. Kuinkas Joosua sitten olisi voinut auringon ja kuun seisauttaa, ihan tyhmä tuo Nikolaus! Vaan kuinka Herra onkaan koko kristikuntaa siunannut uskonpuhdistajan tuoman puhtaan evankeliumin kautta huolimatta hänen varsin keskiaikaisesta maailmankuvastaan!

Ongelma näkyy tässä keskustelussa siinä, että Rahkonen ei itse lähde eikä lähetä Jumalan lapsia ulos kallioille ja meren rannoille tutkimaan Jumalan luomaa Suomen peruskallioita ja oppimaan Jumalan suuria tekoja luonnossa, elämän varhaisia hiilipusseja Näsijärven rantakallioissa. Hän jo tietää kaiken ja voi Raamatusta lukea, miten asiat oikeasti ovat.

"Kun meille on aina väitetty, että peruskalliot ovat miljardeja vuosia vanhoja ja sitten paljastuukin että ihan suomalainenkin peruskallion graniitti voikin syntyä kerrostumineen vedenpaisumuksen seurauksena joitakin tuhansia vuosia sitten, niin se on todella vaikea pala, jos on vuosikaudet uskonut miljardeihin vuosiin ja luopunut uskostaan koko Raamatun erehtymättömyyteen sepitellen monimutkaisia selityksiä itselleen ja muille. Se on kova paikka ihmiselle Jumalan edessä."

Creation Ministries International ja Answers from Genesis tuottavat näitä hullutuksia suurella rahalla Yhdysvalloissa ja Australiassa ja Oulussa toimiva www.luominen.fi tuo näitä Suomeen ja monet vilpittömät kristityt iloitsevat sydämessään löytäessään taas todisteita, että Raamattu sittenkin on oikeassa.

Tämä on aika kauhea tilanne, ja toivotan Jukka Rahkoselle ja meille kaikille tänä kesänä iloista seikkailua väärentämättömässä luonnossa granitti- ja gneissikallioilla hypellen, oppien muilta, jotka asiaan ovat paneutuneet, minkä lujan kallioperustan päällä suomalaiset asuvatkaan, joka vain hiukan maanjäristyksissä tärisee.

Iloitkaamme luonnontieteistä ilman mitään pelkoa uskomme kaatumisesta ja kiittäkäämme ja ylistäkäämme Jumalaa kaikesta, mitä luonnosta opimme, sillä hyvin Hän on ne tehnyt.

Peruskalliomme ei ole joku muka virheetön ja erehtymätön kirja, vaan itse Jumalan ainoa Poika, Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa. 
Virsi 484:1


Tulevia tapahtumia
Rantakiviä
image by freeimageslive.co.uk - gratuit
Jos Jumala suo, torstaina 27. heinäkuuta järjestetään seurakuntamme toimesta retki Miessaarenselän maisemiin. Bussi lähtee keskustasta aamulla kello 8.00 ja noutaa meidät sieltä kello 17.00. Nuottaniemen rannassa nousemme moottoriveneisiin, ja käymme useammalla saarella tutustumassa niiden rantakallioihin ja mitä niistä voimme nähdä, kuulemme maapallon luomisesta ja graniittikehän synnystä, saamme omin silmin tutustua jääkauden tekemisiin ja myös tutustua asiantuntijan johdolla merenrannalta mukaamme ottamiimme kiviin, mitä lajia ne ovat ja miten syntyneet.

Lapsille järjestetään sorakivien tunnistamiskilpailu ja voittaja saa tarjota kaikille osallistujille jäätelöt! Aikuisille taas on ohjelmassa mm. metamorfisia kiviä koskeva tietokilpailu, jonka voittaja saa pääsylipun Geologian laitoksen kivimuseoon Espoossa.

Oppaanamme on tohtori Ilkka Meriluoto Helsingin yliiopiston geologian laitokselta. Saarella emännät ovat järjestäneet kahvit ja kevyen lounaan ja pidämme siellä hartaushetken Jumalan kauniin luonnon keskellä - toivottavasti ei liian tuulisen ja sateisen!


Taivastelut jatkuvat Luomanportissa!
Eridianus supertyhjiö
wikimedia

Tervetuloa taas joukolla mukaan torstaina illalla kello 19 Luomaporttiin. Ota Raamattusi mukaan. Vuorossa on torstaina J. Korhonen, joka kertoo Haydenin planetaario-projektorin avulla avaruuden mikroaaltotutkimuksen alueella saatuja tuoreita uutisia.

Illan teemana on Eridianuksen supertyhjiö, supervoid, jossa uusimman tutkmuksen mukaan on saatettu havaita avaruuden valtavin reikä. On jopa mahdollista, että siellä maailmankaikkeutemme kohtaa toisen maailmankaikkeuden! Onko Jumala luonut monia maailmankaikkeuksia, joista tämä meidän on vain yksi - ehkä elämme multiversumissa!

Korhosen esityksen jälkeen vapaata keskustelua aiheesta ja iltahartaus.

Tule ajoissa, että ennätät saada istumapaikan.

...
saahan sitä unelmoida ... :-)