Rippi - Schmalkaldenin opinkappale

Martti Luther
Schmalkaldenin opinkohta. Rippi.


Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.

Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä.



Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä.

Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa.

Niin teki Müntzer, ja niin tekevät yhä tänä päivänä monet, jotka tahtovat tehdä tarkan eron hengen ja kirjaimen välillä, mutta eivät tiedä mitä puhuvat tai opettavat.

Paaviuskin on näet pelkkää hurmahenkisyyttä, paavi kun kerskuu, että "kaikki lait ovat hänen sydämensä lippaassa" ja että kaikki mitä hän kirkossaan päättää ja käskee on oleva henkeä ja oikeutta, vaikka se menee ohi Raamatun ja suullisen sanan ja on ristiriidassa sen kanssa.



Tässä kaikessa vaikuttaa se vanha Perkele, se vanha käärme, joka teki jo Aadamista ja Eevastakin hurmahenkiä, kun johdatti heidät Jumalan ulkonaisesta sanasta hurmahenkisyyteen ja omiin mielipiteisiin.

Silti sekin vaikutti ulkonaisin sanoin, aivan samoin kuin meidän hurmahenkemme kyllä hylkäävät ulkonaisen sanan mutta eivät kumminkaan itse vaikene vaan lavertelevat ja kynäilevät omia sanojaan maailman täyteen.

On kuin Henki ei voisi ensinkään tulla apostolien kirjoittaman tai puhuman sanan välityksellä vaan yksinomaan hurmahenkien oman tekstin ja sanan kautta.

Miksi he eivät jätä sikseen myös omaa saarnaamistaan ja kirjoitteluaan ja jää odottamaan, että Henki itse tulisi ihmisiin ilman ja ennen heidän kirjoittamistaan, kuten he kerskuvat hänen tulleen heihin ilman Raamatun sanan saarnaa?

Tässä ei ole aikaa tätä laajemmin pohtia, toisaalla olemme puhuneet siitä aivan tarpeeksi.



Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.

Aivan samoin on täysi-ikäisen täytynyt ensin kuulla, että (Mark. 16:16) "se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu", vaikka he alkuun jäisivätkin epäuskoon ja vasta vuosikymmenen kuluttua saisivat Hengen ja kasteen.

Korneliuskin ( Ap.t. 10:2, 22) oli jo paljon aikaisemmin juutalaisilta kuullut tulevasta Messiaasta. Siten hänestä oli tullut vanhurskas Jumalan edessä, ja sellaisen uskon tähden hänen rukouksensa ja almunsa olivat otollisia. Sen tähden Luukas sanoo häntä vanhurskaaksi ja jumalaapelkääväiseksi.

Ilman sellaista edeltävää sanaa ja kuulemista hän ei olisi voinut olla uskossa eikä vanhurskas.

Silti pyhän Pietarin täytyi ilmoittaa hänelle, että se Messias, johon hän siihen asti oli uskonut tulevana, nyt oli tullut.

Hänen uskonsa tulevaan Messiaaseen ei saanut pitää häntä paatuneitten, epäuskoisten juutalaisten vankina, vaan hänen tuli saada tietää, että hänen nyt oli määrä pelastua läsnäolevan Messiaan kautta, jota hän ei saanut juutalaisten kanssa kieltää eikä vainota.



Lyhyesti: hurmahenkisyyden tauti on Aadamissa ja hänen lapsissaan piilevänä maailman alusta sen loppuun, vanha lohikäärme on sen itiöt heihin istuttanut.

Se puhkeaa voimallisesti ja väkevästi esiin kaikenlaisena kerettiläisyytenä, kuten paavilaisuutena ja muhamettilaisuutena.

Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä.

Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä.

Mooseksellakin Jumala ilmestyi ensiksi palavana pensaana ja suullisen sanan kautta.

Yksikään profeetta, Elia sen paremmin kuin Elisakaan, ei ole saanut Henkeä erillään Kymmenestä käskystä.

Johannes Kastaja sikisi vasta kun Gabriel oli sanonut sanan, ja hän potkaisi äitinsä kohdussa vasta kuultuaan Marian äänen.

Ja pyhä Pietari sanoo, että profeetat ovat Jumalan pyhinä ihmisinä (2 Piet. 1:21) ennustaneet, ei ihmisten tahdosta vaan Pyhän Hengen johtamina.



Mutta ilman ulkonaista sanaa he eivät olleet pyhiä, ja mahdotonta on, että Pyhä Henki olisi pannut heidät puhumaan, kun he vielä olivat epäpyhiä. Sanoohan Pietari, että he olivat pyhiä, kun Pyhä Henki puhui heidän suullaan.


..........................

Tästä huikeasta tekstistä on Nettiruukussa nostettu usein esille Lutherin painavat sanat:

"Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä.

Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä."


Joillekin tämä on kolahtanut kuin Jumalan pilkka, koska tuntuu siltä, että näin joku tahtoo rajoittaa Pyhän Hengen vapautta toimia ihmisten elämässä.

Mieleen tulee perusluterilainen, joka kiertää helluntailaisen kaukaa ja edustaa nuivakkaa ja kuivaa Sanan kuuloa, kastetta ja ehtoollista. Saarnan totenapitäminen ja omakohtainen uskominen, ehtoollisella käynti ja ripittäytyminen sisältävät koko jumalasuhteen.

Mitään persoonallista siinä "luterilaisuudessa" ei ole ja tällainen kristillisyys on kuin pystyyn kuivanut lapamato.

Hengen voimassa kulkevalle, joka on yhtä ja toista kokenut, Lutherin sanat näin käsitettyinä ovat semmoinen dieetti ettei edes paastonaikana kiinnosta.

Martti saa kenkää.


Kumpikaan, luterilaisittain kuivahtanut lapamato ja Hengen sateessa kastunut viheltäjä, eivät silloin ole ymmärtäneet, mistä tässä on kysymys.

Uskonpuhdistajan kädessä oleva Sanan miekka lyö lujaa ja syvälle:

Tässä kaikessa vaikuttaa se vanha Perkele, se vanha käärme, joka teki jo Aadamista ja Eevastakin hurmahenkiä, kun johdatti heidät Jumalan ulkonaisesta sanasta hurmahenkisyyteen ja omiin mielipiteisiin.

Aivan valtava näky!

Aadam ja Eeva ovat hurmahenkiä.

He irtautuivat Jumalan käskystä "ulkonaisesta Jumalan sanasta" sisäiseen sanaan - omiin mielipiteisiinsä.

Siinä varsinainen hurmahenkisyyden määritelmä, johon joukkoon Luther lukee sekä ylettömän valtiokirkollisen ja muodollisen Rooman paavin että sen ajan uhkaavassa Turkissa vaikuttavan Muhammedin opetuksen että Thomas Muntzerin yhteiskunnalliset uudistukset ja profetiat, jotka johtivat talonpoikien kapinaan.


Mietimme, mitä ihmettä tällä kaikella on ripin kanssa tekemistä?'

Luther nostaa tuossa esiin Raamatusta useita esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on vaikuttanut kaikenlaista ja ollut tekemisissä ihmisten kanssa.

Mutta aina tätä on edeltänyt Sana ja sen aikana ja jälkeen tulee Sana.

tämä "ulkonainen sana" joka on meillä Raamatussa kirjoitettuna mustaa valkoisella.

Monia muitakin esimerkkejä löydämme

- taivaalla loistanut tähti johti tietäjät ... Jerusalemin palatsiin, lastenmurhaajan luokse ... josta Jumalan Sana, profeetta Miika, ohjasi ... tähden kanssa .. seimen luokse.

- suuri kalansaalis puhutteli Pietaria, joka tunnisti Neuvojan.

ihmeet ja merkit ja tunnusteot seuraavat Sanaa ja Pyhä Henki vahvistaa niillä Sanan

kaikki Hengen ilmoitus on tutkittava Sanalla ja suuntautuu lopulta Kristukseen


Kysymme Lutherilta, miksi ripin kohdalla otetaan puheeksi hurmahenget, jotka irtautuvat "ulkonaisesta sanasta" ja korostavat "sisäistä sanaa".

"Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä."


Uskonpuhdistaja korostaa suullisen - puhutun, saarnatun - Jumalan sanan merkitystä.

Hän ihmettelee, miksi aikansa hurmahenget vaivautuvat mitään mistään kirjoittamaan, jos Henki kerran ilman ulkonaista sanaa ja armonvälineitä toimii.

tämä on uskonnollisen neron tekemä havainto, joka kannattaa pistää korvan taakse.

jos Henki ja aine kytketään tällä tavoin, että henki vaikuttaa vapaasti missä vain mitä vain, ei todellakaan sitten tarvita edes hurmahenkien kirjoituksia.

kaikki tapahtuu hengen virrassa!

mutta kun näin ei ole, vaan Jumala on sitonut kaiken Sanaan ja toimii sen kautta (armovälineet ovat Sana ja aine yhdessä).


sielunhoidollinen rippi on "ulkonainen", johon kuuluu toisen ihmisen kuulema synnin tunnustaminen ja ääneen julistettu synninpäästö.

hurmahenki ei sellaista tarvitse, vaan pärjää ilmankin ihmisten ääneen lausumia ulkonaisia sanoja.

Luther sanoo, että ei tule halveksia armonvälineitä sisäisten kokemusten ja sanojen rinnalla.



Esikoisetkin ovat Lutherin määritelmän mukaan hurmahenkiä siellä, missä he Perkeleen johdattamina irtautuvat Jumalan Sanasta ja perustavat käsityksiään omiin mielipiteisiinsä.


samoin luterilaiset papit ja piispat ja muut kansankirkon työntekijät ja seurakuntalaiset, jotka rakentavat ihmisten mielipiteisiin ja Saatanan valheisiin, eivätkä perusta Jumalan ulkonaiseen sanaan.