Kyse on hiuksenhienosta erosta ... meren pinta vai sukellus sen uumeniin.
Järkevä Jean Calvin opettaa, ettei ääretön mahdu äärelliseen.
Järkikin sanoo, että on aivan mahdotonta sovittaa ääretöntä äärelliseen.
Joten ääretön ylösnoussut Kristus ei ole ajallisessa leivässä ja viinissä, kuten katoliset, ortodoksit ja luterilaiset väittävät, vaan leipä ja viini ovat merkkejä Kristuksesta, joka on valtaistuimellaan taivaassa Isän oikealla puolella.
Samalla tavoin voimme "kalvinistisesti" ymmärtää Vanhan ja Uuden testamentin sanat merkeiksi, jotka viittaavat Jumalan Sanaan.
Silloin Peltolan vertauskuva saa merkityksen, jota hän tuskin itse kuitenkaan tarkoittaa.
Ääretön Jumalan Sana ei voi mahtua äärelliseen tekstiin, joten teksti on vain se pinta, jonka alla Henki osoittaa Jumalan Sanan.
(Toki Johanneksen evankeliumin mukaan alusta asti ollut Jumalan Sana on käsityksemme mukaan enemmän kuin Raamattu kirjana, mutta tämä on eri asia.)
Inkarnaatio ja sen myötä Jeesuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa ovat uskonpuhdistuksen kirkoista Lutherin nimeä kantavan haaran kallis helmi.
Mystiikkaa ymmärtävä Luther ja ystävänsä pitivät tästä ehtoollisen todellisen läsnäolon ymmärryksestä kiinni kaksin käsin vaikka se merkitsi rajua uskonpuhdistuksen hajoamista kahteen eri suuntaan.
Luther korostaa itse tekstin merkitystä ja tuli augustinolaisesta perinnöstään huolimatta ajan myötä varsin allergiseksi allegoriselle selitystavalle.
Voimme samalla tavalla sanoa, että Jumalan Sana on tekstissä.
Teksti ei vain viittaa Jumalan Sanaan tai anna viitteitä johonkin typologiaan, vaan itse teksti on se Sana ja se typologia.
Erityisen tärkeä tämä on järjen asettamisessa omaan rooliinsa ja sen rajojen ymmärtäminen.
Taivasten valtakunta on salaisuus, on morsius mystiikkaa, on Kristuksen salattu läsnäolo uskossa, on Kristuksen salattu läsnäolo ehtoollisen aineeessa, on asioita, jotka otetaan hengellisesti vastaan uskossa.
Mutta aidon Kristus uskon ilmentymä on ankkuroituminen todellisuuteen.
Kristus on todella syntynyt ihmiseksi tietyssä ajassa ja paiakssa, eikä ole vain jokin käsite.
Kristus on todella kärsinyt ja kuollut ja vieläpä noussut kuolleista tietyssä ajassa ja paikassa.
Kaste on todella upottamista Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemus kuolleista.
Kristus on todella läsnä ehtoollisen viinissä ja leivässä.
Historiallinen Mooses ja historiallinen Jesaja ja Raamatun epähistorialliset myytitkin ovat ihmisten todellisuutta ja tärkeitä.
Jeesus on syntynyt ihmiseksi.
Ihan oikeasti.
Raamatun teksti itsessään on se todellinen Jumalan Sana, ei jokin salattu syvempi merkitys jossain sen alla tai takana.
Oi, salaisuus
1.
Salattu Herra, valtakunnassasi
ei kuolevainen kestä valoasi,
niin syvä meidät peittää pimeys.
Me kasvojasi, Herra, tunne emme,
se valo, jolla kohtaat sydämemme,
on salattu.
2.
Salattu armopäätös meitä ohjaa.
Sen avaruutta, laupeuden pohjaa
me emme koskaan pysty mittaamaan.
Se, kuinka Isä antoi ainoansa,
Poikansa meille armohelmastansa,
on salaisuus.
3.
Salattu turvakätkö syntiselle
ja pelon painamalle sydämelle,
salattu, horjumaton kallio:
myös minut Jeesus Isän syliin kantaa,
anteeksi synnin juurinensa antaa.
Oi salaisuus.
4.
Salattu ihme uuden syntymämme
päivästä päivään, halki elämämme.
Salattu sisällinen kristitty.
Vaan maailma ei tunne armon lasta,
kun sille uusi luonto Jumalasta
on salattu.
5.
Salattu voima uskonelämässä,
rakkaudessa kaiken kärsivässä,
rukouksessa, joka avun tuo.
Rakkaus, joka katkeruuden voittaa
ja kaunan murtaa, riidan raunioittaa,
on salattu.
6.
Salattu tie, ei viisas siitä tiedä,
se perille voi neuvottoman viedä
ja ontuvaakin ohjaa eteenpäin.
Se taito, joka taidotonta käyttää
ja omat aikeet harhateiksi näyttää,
on salattu.
7.
Salattu suoja, johon Herra peittää,
kun lapsensa hän ahdistuksiin heittää
ja vainon alle, vaaran pimentoon.
Kun sielu yksin jää ja pelkoon nääntyy,
se hoiva, jossa tuska riemuun kääntyy,
on salattu.
8.
Salattu suuri päivä, jolloin kerran
kasvoista kasvoihin saan nähdä Herran,
käyn juhlajoukkoon häntä kiittämään.
On kiire uuteen toivoon nostetulla,
jo tänä päivänä voi Ylkä tulla.
Oi salaisuus.
Virsi 386
Johann Eusebius Schmidt 1714.
Suom. Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790.
Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893,
Anna-Maija Raittila 1979.
Virsikirjaan 1986.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti