Typos ja rovasti Peltola

   Rovasti Olavi Peltolan tekstissä Galatalaiskirjeen 4 luvun selityksessä Pohdittavaksi todellakin on paljon arvokasta asiaa Vanhan testamentin tulkinnan periaatteista.

    Nostan sieltä esille kohdan, jossa mielestäni arvon rovasti on tästä huolimatta varsin heikoilla syysjäillä ja jossa on mahdollista molskahtaa todella hyisiin vesiin.

    "Jos vertaamme Raamattua tulkinnan kohteena ikään kuin mereen, niin kirjaimellinen tulkinta on kuin meren pinta. Meren pinnan alle meneminen tarkoittaa silloin VT:ssa kerrottujen tapahtuminen ja henkilöi­den esikuvallista tulkintaa. Tästä käytetään nimitystä typologinen tulkinta."

       

    Kreikan kielen sana typos tarkoittaa erilaisia "jälkiä", painauma, näin tullut jälki, merkki, kuvio, alkuperäinen muoto. Latinassa korostuu sanan typos merkitys "symboli, merkki".

    Rovasti kirjoittaakin:

    "Sanalle typos ei ole helppo löytää hyvää suomalaista vastinetta. Se voi tarkoittaa esimerkkiä, esikuvaa, perikuvaa, vertauskuivaa, mallia."

       

    Erityisen vaaralliseksi rovastin näkemyksen tekee ajatus sukeltamisesta tekstin pinnan alle syvemmälle hakemaan sieltä todellista merkitystä, joka on meille tärkeä tänään.

    Rovasti kirjoittaa:
    "Juuri tämä syvempi tarkoitus puhuttelee myös nykylukijaa. Tällaisessa tulkinnassa ei siis jäädä vain kertaamaan muinaisia tapahtumia historiallisina kertomuksina, vaan ymmärretään Jumalan puhuvan niiden kautta mitä ajankohtaisimmin."

      

    Tämä on hiuksenhienoa asioiden sekottamista, jossa aidosti syvällinen ja vaarallisesti vinoutunut tekstin tulkinta ovat lähellä toisiaan.

    Rovasti Peltola vetoaa pyhän Augustinuksen kokemukseen, kun tämä sai olla Milanon piispa Ambrosiuksen oppilaana. Piispa Ambrosius (337-397)oli Augustinuksen opettaja ja kastoi tämän Milanossa pääsiäisenä 387.

      

    "Pyhän kirjan arvovalta tuntui minusta sitäkin kunnioitettavammalta ja varmemmalta, koska kirjaa saa jokainen vapaasti lukea, olkoonpa että sen syvemmät salaisuudet avautuvat vasta sisälliselle silmälle. Yksinkertaisilla sanoillaan ja selvällä esityksellään se tarjoutuu kaikille, samalla kun se kuitenkin erityisesti puhuu vakavamielisten sydämille. Pyhä kirja tahtoo koota kaikki avoimeen syliinsä, mutta vain harvat se saa ahtaasta portista johtaa perille sinun luoksesi."    Augustinus

     
    Peltola ottaa tässä esiin erityisen hienon kohdan, jossa saamme tutustua pyhän Augustinuksen käsitykseen Raamatun ymmärtämisestä.

    Raamatussa on yksinkertainen kaikille avoin sisältö, mutta sen lisäksi syvempi taso, jonka vain "sisäinen silmä" näkee. Uskolla on omat silmänsä.

    Augustinus sanoo "syvemmät salaisuudet avautuvat vasta sisälliselle silmälle."

    Ilmaus tuo mieleen Ilmestyskirjan sanan sokeista kristityistä ja silmävoiteesta, jota Kristus tarjoaa.

       

    Meidän tulee tässä panna merkille hyvin hienovarainen ja kuitenkin erityisen tärkeä ero.

    Rovasti Peltola käyttää havainnollista vertauskuvaa, jossa tekstillä on pinta - sen ilmeinen merkitys - ja syvempi merkitys, jonka typologinen tulkinta tavoittaa.

    Augustinus sen sijaan tarkkaa lukijaa, ja tekee eron Raamatussa kaikille avoimena olevan tekstin yksinkertaisen merkityksen ja joidenkin ihmisten "sisäisellä silmällä" näkemän syvemmän typologisen merkityksen.

    (Augustinus oli myös ahkera allegorian käyttäjä, kuten esikoiset saarnaajat esimerkiksi puhuttaessa Laupiaasta samarialaisesta)

       

    Augustinuksen mukaan Raamatun lukijoita on siis kahdenlaisia, niitä joiden silmät on voideltu Hengellä näkemään tekstin syvempää sisältöä, ja niitä, jotka näkevät vain sen ilmeisen merkityksen.

    On Henki ja on kirjain.

    (Tämä käsitetään esikoisuudessa usein aidon hengellisyyden ja lakihenkisyyden välisenä erona.)

    Tähän aiheeseen liittyy myös apostoli Paavalin opetus ihmisen viisaudesta ja Hengen viisaudesta ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä, mutta en käy nyt siihen.

      

    Mikä rovasti Olavi Peltolan hermeneutiikassa sitten mättää?

    Eikö tämmöinen hiuksenhienojen erojen setviminen ole vain turhaa hiusten halkomista?

    Ongelma on tekstin vertaaminen meren pintaan, jota syvemmälle on sukellettava todellisen hengellisen merkityksen löytämiseksi.

    Tämä on hirmuisen vaarallinen tapa kuvata asiaa ja johtaa nopeasti tuhoisiin tuloksiin, kuten olemme saaneet nähdä.

    Tekstiä ei saa näin väärällä tavalla erottaa pintaan ja syvämerkitykseen - jotka siinä aina toki ovat läsnä - vaan tekstin syvempi merkitys on nimenomaan siinä pinnassa.

    Ei jossain sen takana, alla tai piilotettuna koodina, jonka vain valitut ymmärtävät.

       

    Jumalan Sana tulee meille kirjoitettuna - ja siitä saarnattuna - tekstinä.

    Se on se Jumalan Sana.

    Ei jotain, mikä on kirjoitetun ja saarnatun Sanan alla tai kätkössä.

    Paavali sanoo, että juutalaisten sydämen päällä on peite, kun Moosesta luetaan.

    Peite ei ole Mooseksen kirjoissa vaan Tooran lukijassa, selittäjässä ja kuulijassa itsessään.

       

    Koetan selvittää Raamatun teologista olemusta koskevaa asiaa Herran Ehtoollisen näkökulmasta.

    Katolisessa kirkossa kilautetaan ehtoollisen aikana kelloa merkiksi siitä, että nyt tavallinen leipä ja viini on muuttunut Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

    Kellon kilautuksen jälkeen ehtoollisaineita tulee kohdella pyhästi ja arvokkaasti.

    Katolinen kirkko käyttää ilmaisua transsubstantitaatio, joka tarkoittaa ehtoollisen aineiden substanssin muuttumista.

    Uskonpuhdistuksen kirkoista luterilaiset eivät käytä tätä ilmaisua eivätkä merkitse ehtoollisen kuluessa kohtaa, jossa asetussanat muuttaisivat leivän ja viinin olemuksen.

    Ne yksinkertaisesti vain ovat Kristuksen ruumis ja veri, kuten Sana sanoo.

    Kuten kasteen sakramentti vain on puhdasta vettä, johon Sana liittyy.

       

    Jos lääkäri tai patologi olisi tutkinut Jeesuksen ruumista Hänen kuolemansa jälkeen ennen ylösnousemusta, se olisi ollut aivan normaali kuolleen miehen ruumis.

    Keihään puhkaisema kylki, keuhkot, raudan runtelema sykkimätön sydän, luuta, lihasta, verisuonia, maksa, munuaiset, suolisto...

    Ihmisen ruumis, joka kuoleman jälkeen alkaa hajota alkutekijöihinsä, 70% vettä ja vähän jotain muuta maan multaa.

    Jumalan Sana tuli kyllä lihaksi Neitsyt Marian kohdussa ja syntyi ihmiseksi.

    Mutta tämä on täysin ja todellisesti ihminen, eikä mikään kirurgin veitsi voi syvemmältä ihon alta löytää Jumalan Poikaa.

       

    Kun käymme ehtoolliselle, se Kristuksen pyhä ruumis ja veri ovat siinä leivässä ja viinissä.

    Jos kemisti tai joku muu tutkija analysoi asetussanojen jälkeen (tai kellon kilistämisen jälkeen) ehtoollisleipää ja viiniä, niin hän löytää aivan tavallisen leivän ja viinin ainekset, ei Kristuksen ruumista ja verta.

    Ehtoollinen on siinä "pintatasossa", viinissä ja leivässä, jotka Jumalan Sanan kanssa nautitaan. Ruumis ja sielu saavat leivän ja viinin, henki saa vastaanottaa uskossa Kristuksen ruumiin ja veren.

       

    Hylätkäämme siis "meren pinta ja sen alle sukeltaminen" kielikuvana, koska se helposti johtaa meidät harhaan ja alamme etsiä Raamatun tekstin tarkoitusta jostain rivien välistä tai ilmeisen merkityksen takaa.

    Rovasti kirjoittaa hyvin vaarallisesti
    "Jos vertaamme Raamattua tulkinnan kohteena ikään kuin mereen, niin kirjaimellinen tulkinta on kuin meren pinta. Meren pinnan alle meneminen tarkoittaa silloin VT:ssa kerrottujen tapahtuminen ja henkilöi­den esikuvallista tulkintaa."

    Ei näin.

    Vaan VT:ssa kerrottujen tapahtumien ja henkilöiden typologinenkin merkitys on itse kertomuksessa, ei sen alla tai takana.