sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kristus kutsuu oppilaakseen


Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut.

Opettakoot ne viisautta,
kasvattakoot ymmärtämään ymmärryksen sanat,
johdattakoot hyvään tietoon,
oikeudentuntoon ja rehtiin mieleen.

Kokemattomat saakoot niistä viisautta,
nuoret tietoa ja harkintaa.

Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä,
järkeväkin saa opastusta,
oppii mietelmiä ja vertauksia,
tajuaa viisaiden sanat, avaa arvoitukset.

Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta.
Snl 1:1-7


Viisaus huutaa kaduilla,
antaa toreilla puheensa kaikua,
meluisten katujen kulmissa se kutsuu, kuuluttaa asiansa markkinapaikoilla:

"Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne,
pitkäänkö, kerskujat, kerskutte,
hullut vihaatte tietoa?

Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni.

"Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä
piitanneet,
minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.

Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
opetukseni ei ole kelvannut teille.

Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti,
pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte,
kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma
ja onnettomuus iskee tuulispäänä,
kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva.

Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa,
etsitte minua, ettekä löydä.

Te vihasitte tietoa,
ette halunneet totella Herraa,
te vähät välititte, kun teitä neuvoin,
ette antaneet arvoa ohjeilleni.

Niinpä saatte syödä tekojenne hedelmät,
niellä kurkun täydeltä juonianne.

Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi,
huolettomuuteensa hullu kuolee.

Mutta joka minua kuulee, on turvassa, hänen ei tarvitse pelätä mitään pahaa."
Snl 1:20-33



Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni.

Sillä kuten Kolossalaiskirjeen toinen luku opettaa, Kristuksessa ovat kätkettyinä (apykryfo) kaikki viisauden ja tiedon aarteet.

Kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti