keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Mooses Kaislameren rannalla

Punaisen meren ylitys - aikamme taiteilijan näkemys


Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi.

Vedet jakautuivat kahtia, ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen.

Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta.

Mutta aamuyöstä Herra katsoi tuli- ja pilvipatsaasta egyptiläisiin päin ja saattoi heidän joukkonsa sekasortoon. Hän antoi heidän vaunujensa pyörien juuttua kiinni, niin että ajaminen kävi vaikeaksi. Silloin egyptiläiset sanoivat: "Meidän on lähdettävä pakoon! Herra sotii israelilaisten puolella meitä vastaan!"

Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi merta kohti, niin vedet palaavat egyptiläisten, heidän sotavaunujensa ja heidän vaunumiestensä päälle."

Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. 28 Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan.

Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan.

Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin Egyptin käsistä, ja israelilaiset saivat nähdä egyptiläisten makaavan kuolleina meren rannalla.


Ja kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen.


Kaislameren ylitys on tämän aamun Iltalehden iso uutinen:

Tutkijat:
Mooseksen ihmeelle tieteellinen selitys
Tiistai 21.9.2010 klo 22.11


jouduin tekemään hieman jäljitystä, mistä on kysymys.


Iltalehden juttu on melko suoraan otettu englantilaisesta Daily Telegraph päivälehdestä.
(Published: 1:48PM BST 21 Sep 2010)

Daily Telegraph puolestaan on eilen julkaissut jutun, joka pohjautuu Public Scientific Library verkkojulkaisussa olevaan tieteelliseen artikkeliin.

Artikkelin nimi ei viittaa lainkaan Moosekseen, ja ehkä sen takia se on jäänyt huomaamatta. Se on julkaistu jo 30. elokuuta 2010


Iltalehti kertoo Daily Telegraphin uutista sujuvalla suomenkielellä:

"Amerikkalaistutkijat ovat muinaisten karttojen perusteella löytäneet paikan, jossa Raamatussa kuvatut tapahtumat ovat voineet sattua.

Niilin suistoalueella aivan Välimeren eteläpuolella joen muinainen haara on aikoinaan virrannut Tanis-järvenä tunnettuun rannikkolaguuniin. Tutkijat käyttivät arkeologisia arkistoja, satelliittimittauksia ja karttoja arvioidakseen laguunin veden virtauksen ja syvyyden 3 000 vuotta sitten. Sen jälkeen he loivat tietokonemallin simuloimaan voimakkaan, yön yli kestäneen tuulen vaikutusta kaksi metriä syviin vesiin."


kuvaus jatkuu

"Kahdentoista tunnin ajan noin 30 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli olisi voinut jakaa veden ja luoda maasillan, joka olisi ollut noin kolme kilometriä pitkä ja viisi kilometriä leveä. Tuulen laannuttua vedet olisivat virranneet paikoilleen vuoksiaallon lailla."

kyseessä on siis varsin asiallisen Public Science Library sivulla julkaistuun tieteellisen merentutkimuksen, marinologian (ei mariologian) alaan kuuluva tietokonesimulointi.

Raamatussa ei ole "Punaisen meren ylitys" Red Sea, vaan heprean Jam Suf, Kaislameri - Reed Sea. Yksi e-kirjain enemmän.

"Mutta kun farao oli päästänyt kansan, ei Jumala johdattanut heitä sitä tietä, joka kulki filistealaisten maan kautta, vaikka se oli suorin, sillä Jumala ajatteli, että kansa ehkä katuisi nähdessänsä sodan syttyvän ja palaisi Egyptiin;

vaan Jumala antoi kansan poiketa erämaan tietä myöten Kaislamerta kohti. Ja taisteluun valmiina israelilaiset lähtivät Egyptin maasta."
2 Ms 13:17-18

"Filistealaisten tie" olisi ollut pohjois-Siinain rantaa kulkeva tärkeä Via Maris. Sen varrelta arkeologit ovat löytäneet useita faaraoiden aikaisia linnoituksia. Tie on yhä käytössä nykyään.

Tel Migdol

Sijainti on tärkeä!
"Sano israelilaisille, että he kääntyvät takaisin ja leiriytyvät Pii-Hahirotin kohdalle Migdolin ja meren välille; leiriytykää vastapäätä Baal-Sefonia meren rannalle."
2 Ms 14:2

paikannimissä on heprealaisessa muodossa egyptiläinen sana Pii-hahirot, heprealainen migdol (torni), ja niinikään seemiläinen baal-sefon, Baal Zafon, pohjoinen Baal.

Nämä viitteet ohjaavat ajatukset tosiaan nykyisen Suezin kanavan paikalla aikoinaan olleisiin mataliin suuriin järviin ja suoalueisiin.



Punainen meri on erittäin syvä ja jyrkkä, parhaimmillaan pohjaan on neljä kilometriä.

Edesmennyt Ron Wyatt kertoo komeissa kirjoissaan löytäneensä Punaisen meren pohjalta faaraon sotavaunujen pyöriä. Hän väitti löytäneensä yhtä ja toista muutakin - mm. Jeesuksen verta pullossa Puutarhahaudalta.


Punainen meri esiintyy Uudessa testamentissa Kaislameren sijasta.

Meidän käytössämme olevassa Vanhan testamentin masoreettisessa heprealaisessa alkutekstissä ei ole nimeä Punainen meri.

Juuri hän johti heidät pois ja teki ihmeitä ja tunnustekoja Egyptissä, Punaisellamerellä ja autiomaassa neljänkymmenen vuoden ajan.
Apt 7:36

Uskon voimalla israelilaiset kulkivat Punaisenmeren yli kuin kuivaa maata pitkin, mutta samaa yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
Hep 11:29 KR 1992

myös arvovaltainen King James käännös Red Sea on tehnyt ilmaisun tutuksi anglo-saksisessa maailmassa.



Tarkemmin lukiessamme huomaamme, että Raamatussa on kaksi eri kuvausta Kaislameren ylityksestä.

Toinen on tämä tiedemiesten tutkima tuuli, josta 2 Mooseksenkirja kertoo.

Ymmärrämme, miten erittäin voimakas tuuli voisi puhaltaa matalan vesialueen keskelle tuollaisen kuivan kulkutien.

Toinen kertomus sen sijaan kuvaa kerrassaan ihmeellistä tietä, jonka molemmin puolin vesi seisoo muurina.

Punaisen meren ylitys.
Elokuvasta Kymmenen käskyä vuodelta 1956

Tämä on amerikkalaisen 10 käskyä filmin kuuluisa efekti, joka on syöpynyt monen mieliin sen kerran nähtyä. Mooses ojensi sauvansa, ja mereen aukeni tie.

Todellisuudessa tuo elokuvan hämmästyttävä kohtaus tehtiin aika vaatimattomasti. Hollywoodissa oli lasinen astia, jossa oli veden alla kaksi lasista levyä. Kun ne nostettiin kameroiden rullatessa, veteen aukeni tie kahden vesimuurin väliin. Suuressa koossa se on sitten mitä upein näky.

Niilin Deltta, Pelusiumin kaupunki


Merentutkijoiden artikkelin otsikkona on

"Dynamics of Wind Setdown at Suez and the Eastern Nile Delta"

Tuulen vaikutuksen dynamiikkaa Suezilla ja itäisellä Niilin Deltalla.

kirjoittajat ovat Coloradon yliopiston ilmaston- ja valtamerten laitoksen tutkijat

Carl Drews
Department of Atmospheric and Oceanic Sciences, University of Colorado at Boulder, Boulder, Colorado, United States of America, NCAR Earth System Laboratory, National Center for Atmospheric Research, Boulder, Colorado, United States of America


sekä Weiqing Han
Department of Atmospheric and Oceanic Sciences, University of Colorado at Boulder, Boulder, Colorado, United States of America



Sää on matemaattisesti kaoottinen ilmiö.

kun veisaamme Jumalasta Sibeliuksen sävelin "Hän säät ja ilmat säätää..." emme aina ehkä muista, miten isosta jutusta on kyse.

Kaaosteoria käyttää juuri ilmaston tutkimuksesta tulevaa havainollista ilmausta "perhosilmiö" (Butterfly effect)

Kaoottinen systeemi on sellainen, jossa hyvin pienellä muutoksella voi olla erittäin suuret, mullistavat vaikutukset.

Jos Karibean merellä perhonen leväyttää siipiään, seurauksena voi olla lopulta hirmumyrsky Atlantilla.

Tästä syystä ilmaston (ja siihen niin olennaisesti liittyvien valtamerten) tutkimuksessa käytetään erittäin suuritehoisia super-tietokoneita, jotka pystyvät simuloimaan tuulen vaikutusta, saderintaman lähestymistä tai vaikkapa jollain tietyllä seudulla havaittavia sääilmiöitä.


usein parjatut säätieteilijät, meteorologit, ovat siis tekemisissä erittäin monimutkaisen kaoottisen systeemin - maapallon ilmaston - kanssa.

viiden päivän sääennustus voi mennä pieleen jostain alunperin aivan mitättömästä syystä.

He kertovat itse:

Ilmatieteen laitoksen sääennusteet lasketaan Suomen nopeimmalla tietokoneella
23.8.2005

Ilmatieteen laitos on päättänyt hankkia sääennusteita ja muuta tieteellistä laskentaa varten Silicon Graphicsin laskentatietokoneen. Hankittu tietokone on Suomen tehokkain.

Uuden koneen kapasiteetti on Ilmatieteen laitoksen nykyiseen käytössä olevaan kapasiteettiin verrattuna yli 30-kertainen ja sijoittuu myös koko maailman mittakaavassa 400 tehokkaimman koneen joukkoon. Uudella koneella Ilmatieteen laitos pystyy turvaamaan operatiivisen tuotantonsa sekä tukemaan tutkimustoimintaansa. Koneen kapasiteetin arvioidaan riittävän laitoksen sääennusteiden laskentatarpeisiin noin neljäksi vuodeksi.



Keväällä järjestettiin tarjouspyyntökilpailu laskentakapasiteetista Ilmatieteen laitoksen sääennusteiden laskemiseksi. Atea Finlandin tarjous oli hinta-suorituskyvyltään taloudellisin vaihtoehto. Valitussa Altix 3700 BX2 -sarjan koneessa on yhteensä 304 prosessoria ja 304 gigatavun keskusmuisti.

Lisätietoja
Tekniset Palvelut
johtaja Kristiina Soini
puh. (09) 1929 2500 tai 0500 615 492
kristiina.soini@fmi.fi

IT-päällikkö Johan Silén
puh. (09) 1929 4661
johan.silen@fmi.fi


Ilmatieteen laitoksen sivuilta


Tuulen vaikutus (wind setdown) tässä Kaislamerta koskevassa tarkastelussa on siis näin maallikon sanoin pitkäaikaisen ilmavirtauksen vaikutus veden korkeuteen.

Drews ja Hang toteavat, että tuuli voi puhaltaa siten, että vesi kasaantuu altaan toiselle laidalle ja pohja paljastuu, kuten esimerkiksi 2 Ms 14 kuvaa.

Laitan heidän metodinsa tähän alkuperäisessä muodossa ja koetan sen sitten tulkata.

Onhan essujen seuroissakin tapana, että Amerikan vieraat puhuvat englantia ja se sitten käännetään suomeksi.


This study analyzes the hydrodynamic mechanism proposed by earlier studies, focusing on the time needed to reach a steady-state solution.

In addition, the authors investigate a site in the eastern Nile delta, where the ancient Pelusiac branch of the Nile once flowed into a coastal lagoon then known as the Lake of Tanis.

We conduct a satellite and modeling survey to analyze this location, using geological evidence of the ancient bathymetry and a historical description of a strong wind event in 1882.

A suite of model experiments are performed to demonstrate a new hydrodynamic mechanism that can cause an angular body of water to divide under wind stress, and to test the behavior of our study location and reconstructed topography.



Tämä tutkimus analysoi hydrodynaamista mekanismia, jota aiemmin on ehdotettu, keskittyen arvioimaan ajan pituutta, joka tarvitaan tasapainoisen tilan saavuttamiseen.

Lisäksi kirjoittajat tutkivat itäisen Niilin Deltan aluetta, jossa Niilin Pelusian haara virtasi meren rannan laguuniin, joka tunnettiin nimellä Tanis järvi.

Teemme satelliitti ja maanmuoto tutkimuksen analysoidaksemme tätä aluetta ja käytämme geologista todistusaineistoa muinaisesta veden syvyydestä sekä historiallista todistusaineistoa voimakkaasta tuulesta vuonna 1882.

Teemme sarjan malliin perustuvia kokeita osoittaaksemme uuden hydrodynaamisen mekanismin joka voi aiheuttaa kulmikkaan vesialueen jakautumisen tuulen paineesta ja testaamme sitä valittuun kohteeseemme ja rekonstruoituun maanpinnan muotoon.


aikamoisen urakan ja haasteen pojat ottaneet (weiqing kun on myös miehen nimi)

miltä maisema Välimeren rannalla näytti Mooseksen aikoihin, joskus 1300 eKr. Millainen tuulen nopeus ja voima tarvittaisiin, miten syvä oli vesi...

vaan ei päätänsä paleltanut ja ryhtyivät hommaan tietokoneidensa avulla.



Under a uniform 28 m/s easterly wind forcing in the reconstructed model basin, the ocean model produces an area of exposed mud flats where the river mouth opens into the lake.

This land bridge is 3–4 km long and 5 km wide, and it remains open for 4 hours.

Model results indicate that navigation in shallow-water harbors can be significantly curtailed by wind setdown when strong winds blow offshore.



Tulokset:

Kun rekonstruoituun malli altaaseen puhaltaa tasainen itätuuli 28 m/s, meren malli tuottaa alueen, jossa mutainen tasanko tulee esiin kohdassa, jossa joki laskee järveen.

Tämä maasilta on 3-4 km pituinen ja 5 km levyinen ja pysyy auki 4 tuntia.

Malli viittaa siihen, että merenkulku matala-vesi satamissa voi vaikeutua huomattavasti, kun rannikolta puhaltaa voimakas tuuli.


lyhyesti sanoen - kaksi amerikkalaista ilmaston ja valtamerten tutkijaa on osoittanut 2010 julkaistussa tieteellisessä tutkimuksessa

että voimakas itätuuli voi avata matalaan mereen maasillan.

minusta Iltalehti otsikoi väärin

"Mooseksen ihmeelle tieteellinen selitys"

sillä eiväthän nämä ukkelit tee muuta, kuin osoittavat tarkemmin, miten Raamatun kuvaama asia on voinut tapahtua. Raamattu nimenomaan kuvaa luonnonilmiötä.

Sen sijaan "vesimuuri" Hollywoodin tyyliin olisi luonnonvastainen ihme, jota tiede ei pysty selittämään, vaikka Hollywood sen pystyykin uusimaan (IL kuva on otettu elokuvasta 10 käskyä).



Herra sotii teidän puolestanne, ja teidän pitää alallanne oleman.

Ja Herra sanoi Mosekselle: mitäs huudat minun tyköni? Sano Israelin lapsille, että he vaeltaisivat.

Mutta nosta sinä sauvas, ja ojenna kätes meren ylitse, ja eroita se yhdestä, että Israelin lapset kävisivät keskeltä merta kuivaa myöten.

Ja katso, minä paadutan Egyptiläisten sydämet, ja he seuraavat teidän jälissänne; niin minä voitan kunnian Pharaosta ja kaikesta hänen sotajoukostansa, hänen vaunuistansa ja ratsasmiehistänsä.

Ja Egyptiläisten pitää tietämän, että minä olen Herra, koska minä olen kunnian voittanut Pharaosta, ja hänen vaunuistansa ja ratsasmiehistänsä.

Niin Jumalan enkeli nousi, joka Israelin joukon edellä kävi, ja meni heidän takansa: ja pilven patsas siirsi itsensä heidän kasvoinsa edestä, ja seisoi heidän takanansa,



Ja tuli Egyptiläisten ja Israelin joukkoin vaiheelle, ja oli pimiä pilvi, ja valaisi (näille) yön: niin ettei he koko yönä toinen toistansa taitaneet lähestyä.

Koska Moses ojensi kätensä meren ylitse, antoi Herra vedet juosta pois vahvalla itätuulella koko sen yön; ja teki meren kuiville, ja vedet erkanivat.

Ja Israelin lapset kävivät keskeltä merta kuivaa myöten, ja vedet olivat heille niinkuin muuri heidän oikialla ja vasemmalla puolellansa.

Koska aamuvartio tuli, katsahti Herra Egyptiläisten joukon päälle tulen patsaasta ja pilvestä hukuttaaksensa Egyptiläisten joukon,

Ja hän syöksi pyörät erinänsä heidän vaunuistansa, niin että he työläästi vetivät niitä. Niin sanoivat Egyptiläiset: paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa Egyptiläisiä vastaan.



Mutta Herra sanoi Mosekselle: ojenna kätes meren ylitse, että vedet juoksisivat Egyptiläisten ylitse, heidän vaunuinsa ja ratsasmiestensä ylitse.

Niin ojensi Moses kätensä meren ylitse, ja meri palasi ennen huomenta voimaansa. Ja koska Egyptiläiset pakenivat, kohtasi heitä vesi, ja Herra syöksi heidät keskelle merta.

Ja vedet palasivat ja kävivät vaunuin, ja ratsasmiesten, ja koko Pharaon sotajoukon ylitse, jotka heitä olivat seuranneet mereen: niin ettei yksikään heistä päässyt.

Mutta Israelin lapset kävivät kuivaa myöten keskeltä merta, ja vedet olivat heille niinkuin muuri heidän oikialla ja vasemmalla puolellansa.

Ja niin Herra vapahti Israelin sinä päivänä Egyptiläisten kädestä: ja Israel näki Egyptiläiset kuolleina meren reunalla.

Ja Israel näki myös sen suuren voiman, jonka Herra oli osottanut Egyptiläisten päälle. Ja kansa pelkäsi Herraa, ja he uskoivat Herran ja hänen palveliansa Moseksen.

2 Ms 14:14-31 KR 1776

Manzala järvi


Englannin suurvallan aikana armeijan kartoittajat tutkivat huolellisesti Siinaita. Tässä yhteydessä tehtiin mielenkiintoinen havainto Manzala järven luona helmikuussa 1882, jota kenraalimajuri Alexander B. Tulloch kuvasi näin:


Eräänä päivän kun olimme näin varustettuina tutkimassa Port Saidin ja Kantaran välistä aluetta, idästä alkoi tuulla ja tuuli kävi niin voimakkaaksi, että meidän oli lopetettava työmme.

Seuraavana aamuna lähtiessämme huomasin, että Manzala järvi, joka sijaitsee Suezin kanavan länsipuolella, oli kadonnut kokonaan. Voimakas tuuli oli painanut matalan vesialueelta veden kauas horisontin taa ja paikalliset kävelivät mudassa paiakssa, jossa eilen kelluneet kalastusveneet olivat nyt juuttuneet maahan.

Katsoessani tätä erityisen poikkeuksellista dynaamista vaikutusta joka tuulella on matalaan veteen, mieleeni välähti yhtäkkiä että todistin samanlaista tapausta, kuin mikä tapahtui 3400 vuotta sitten, kun Israelilaiset ylittivät ns. Punaisen meren.

lainaus mainitusta artikkelista, käännös minun



Kirjoittanut mama:


Itämeren kanssa käy vähän samansuuntaisia silloin tällöin. Tosin täällä sen havaitsemme veden pinnan nousuna.

Pitkään lounaasta tuullessa saadaan Itämeren vedet Helsingin kaduille ja toreille.

Jossain siis taitaa olla merenpohja melkeen kuivana tuolloin :-)

Tai vois olla, jos olis vähempi vettä.

Muutama vuosi sitten oli aikamoinen veden nousu näillä seuduin. Silloin meni muutamaksi päiväksi Uusi Porvoontiekin veden alle silloisessa Sipoossa. Sittemmin nostivat tietä silleen ettei enää jäisi veden alle.

Ah, se oli viestintäliiton mukaan 2004:

Vuonna 2004 merenpinta nousi Helsingissä 1,51 metriä. Tuolloin vaarassa olivat lähinnä Kauppatorin varrella sijaitsevat kaupungintalo ja Presidentinlinna. Lisäksi itäisen Helsingin Marjaniemen puutarhakaupunginosan teillä lainehti muutaman kymmenen sentin vesipatja.

Tuuli ja ilmanpaine vaikuttaa eniten tuohon tulvan syntyyn.

Kirjoittanut: MikkoL
nämä ovat todella hyviä esimerkkejä siitä, mistä ilmeisesti oli kyse Kaislameren rannalla.


Kirjoittanut: Haamul
"eiväthän nämä ukkelit tee muuta, kuin osoittavat tarkemmin, miten Raamatun kuvaama asia on voinut tapahtua. Raamattu nimenomaan kuvaa luonnonilmiötä." (MikkoL)

Niin. Iltalehden otsikointi oli pöhkö. Ja tähän verrattava, eli ainakin yhtä pöhkö on se jokin aika sitten uutisoitu Stephen Hawkingin ajatus, että alkuräjähdykseen ei tarvittu jumalallista sysäystä. "Koska on olemassa painovoiman laki, universumi voi luoda itsensä tyhjästä."



Kirjoittanut: mama

Kotimatkalla kuuntelin radio deitä ja hämmästyin, miten tuohtunut joku oli siitä, että Raamatun ihmeitä selitellään luonnontieteen keinoin.

Pisti miettimään tuota, että miksi ihmeessä usko ja hengelliset pitäisi irrottaa elämämme konkretiasta.


Kirjoittanut: Haamul
Luonnonilmiötkin ovat Jumalan ihmeitä.

Esim. Job. 36. luvun 27. jakeesta alkaen Job. 39. luvun loppuun on tekstiä
kaikille tämän maailman hawkinseille ja muille niin viisaille tiedemiehille, jotka ovat sotkeutuneet viisauteensa siten, että eivät enää ymmärrä sitä minkä lapsikin ymmärtää: että luonnonilmiötkin ovat Jumalan ihmeitä.



Kirjoittanut: mama

Kun minusta tuntuu, että se on paremmin selvillä juuri tämän maailman viisaille, miten suuria ihmeitä ne ovat. Monille uskoville se ei useinkaan tunnu olevan ollenkaan selvää.

Jumalasta tehdään jokin taikuri Merlin eikä tajuta, millanen ihme koko maailma on.

Tykkään kovasti esimerkiksi Esko Valtaojan kirjasta "Ihmeitä - kävelyretkiä kaikkeuteen".

Prologissaan hän siteeraa Walt Whitmania:


Kas, kummaksuuko joku yhtä ihmettä?
Minä taas en tunne mitään muuta kuin ihmeitä,
jos kuljen Manhattanin katuja,
tai heitän katseeni kattojen yli taivaalle,
tai kahlaan avojaloin rannassa, aivan vesirajassa,
tai seison puiden alla metsässä,
tai puhun päivällä rakastamani kanssa,
tai nukun yöllä vuoteessa rakastamani kanssa,
tai istun päivällispöydässä toisten kanssa,
tai katson muukalaisia minua vastapäätä vaunuissa,
tai tarkkailen kesäpäivänä hunajamehiläisiä kekonsa ympärillä hyörimässä, tai eläimiä laiduntamassa kedolla,
tai lintuja, tai hyönteisten ihmeellisyyttä ilmassa,
tai auringonlaskun ihmeellisyyttä, tai niin hiljaa ja kirkkaasti loistavien tähtien,
tai kevään kuun hienostuneen ohutta sirppiä;
nämä ja kaikki muut, yksi ja kaikki, ovat minulle ihmeitä,
kaikki toisiinsa viittaavia, ja kuitenkin jokainen erikseen kohdallaan.

Minulle jokainen valon ja pimeän tunti on ihme,
jokainen kuutiotuuma avaruutta on ihme,
jokainen neliö maanpintaa on peittynyt siihen,
jokainen vaaksa maan sisustaa pursuaa sitä.
Minulle meri on jatkuva ihme,
uivat kalat - karikot - aaltojen liike - laivat miehistöineen,
mitä oudompia ihmeitä voi olla?

Tuota sama harha, johon Hawking lankeaa, taitaa moni uskova pitää jotenkin Jumalalle uhkana. Ikäänkuin se, mitä luonnontieteissä vähitellen opitaan ymmärtämään maailman rakenteesta ja synnystä jotenkin uhkaisi Jumalan olemassaoloa.

Jos Jumala on, ei luonnontieteet voi Häntä kumota, jos Häntä ei ole ja luonnontieteet olemassaolonsa kumoavat, niin ollaan me uskovat aika surkuteltavia sitten...

Uskostahan tässä on kyse...

Ja tilannettammehan ei mitenkään paranna se, että laittaisimme silmämme kiinni siltä, etteikö Jumalaa olisi... siis siinä tapauksessa, ettei Häntä olisi...

Eli ei hätää!

:-)


Kirjoittanut: Haamul
No, en tietysti tarkoitakaan tämän maailman viisaudella ilman muuta kaikkia tiedemiehiä, vaan ihmisiä, jotka luulevat olevansa viisaita, eivätkä näe nenäänsä pitemmälle. Heitä löytyy varmasti yhtä lailla tiedemiehissä kuin aivan kouluttamattomissakin ihmisissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti