tiistai 9. heinäkuuta 2013

Menkauren sfinksin kappale löydetty Tel Hasorista!

Farao Menkaure, oikealla Hathor ja vasemmalla Diospolis Parva
basalttia, Kairon egyptiläinen museo
kuva wikimedia

Israelin radio uutisoi tänä aamuna 9. heinäkuuta, että Tel Hasorista on tehty harvinainen löytö, noin kaksi metriä korkea IV dynastian farao Menkauren sfinksi. Neljäs dynastia oli Vanhan valtakunnan kulta-aikaa ja ajoitetaan nykyään noin 2613 to 2494 eKr.

Kaivauksia johtava professori Amnon Ben-Tor kertoi, että näkyvissä ovat tällä hetkellä vain sfinksin jalat, mutta niissä olevan hieroglyfitekstin mukaan se on peräisin Heliopoliksesta. Sfinksin kaivaukset jatkuvat parhaillaan ja on todella jännittävää saada kuulla ja nähdä, minkä verran siitä on säilynyt.

Professori Ben-Tor arvelee, että kyseessä on ehkä Hasorin kanaanilaisten egyptiläisiltä ottama sotasaalis.

Menkaure eli kreikan Mykerinos on Vanhan valtakunnan upean monumentin, Gizzan kolmannen pyramidin rakennuttaja.

Rockefeller museossa on näytteillä Bet Sheanista löydetyt Seti I:n voiton steela ja valtaistuimellaan istuvaa farao Ramses III kuvaava patsas.

------------
Katso myös http://matthewkalman.blogspot.co.il/

Päivitys heinäkuun 10. 2013:
Löydöstä on annettu julkisuuteen kuva, jossa käy ilmi että patsaasta on säilynyt tällä kaivausalueella vain kärkiosa etutassuja ja niiden alla olevaa laattaa.

Tällaista on arkeologia - nyt kaikkien unelmissa on löytää patsaan muuta osat!

Näinhän on Tel Hasorissa käynyt myös kanaanilaisen kiilakirjoitusfragmentin kanssa, jossa on Gilgamesh eeposta - missä on kaupungin kirjasto, josta tämä arvokas tekstilöyty on peräisin? Sitä on jo vuosikymmeniä turhaan etsitty Hasorin temppeleiden tuntumasta.




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Jumalan Sana ja Jaakko Heinimäen raamattutunti

Jaakko Heinimäki (s.1965)
kuva wikimedia
Palkittu sanataituri, rikasta suomenkieltä käyttävä kirjailija pastori Jaakko Heinimäki piti Herättäjäjuhlilla puhuttelevan ja ajankohtaisen raamattutunnin kristityn suhteesta Raamattuun.

Epäilemättä puheen avaus herätti jo kuulijoiden hilpeyden ja tarkkaavaisuuden!
Herättäjäjuhlien tunnus on useimmiten poimittu Siionin virsistä. Tämänkertainen teema “Sanasi annoit” näyttää kuitenkin tulevan Emma-valssista: Sinä sanasi annoit ja valasi vannoit ja lupasit olla mun omani.
Heinimäen raamattutunnin aiheena oli Jumalan Sana ja Raamattu. Kommentoin tässä erästä kohtaa tässä monia ajatuksia herättävässä raamattutunnissa. Opponoin hänen hieman sekava hermeneutiikaansa, joka nähdäkseni on hänessä käynnissä olevan prosessin luonnollinen ilmentymä. Rukoukseni on että kirjoituksestani olisi jollekin jotain apua tässä esiintulevassa niin keskeisessä asiassa!

Pastori Jaakko Heinimäki opetti Haapajärvellä mm. seuraavaa
Johanneksen evankeliumin aloittavassa hymnissä toistuva Sanaa merkitsevä sana on kreikankielisessä alkutekstissä Logos. Se voidaan suomentaa paitsi sanaksi, myös viisaudeksi, järjeksi, mieleksi ja merkitykseksi. Kaikkea tätä on Jumalan Sana, Kristus.

Kun Raamattua sanotaan Jumalan Sanaksi, se tarkoittaa Kristusta. Raamattu ei ole sanasta sanaan Jumalan kirjoittama tai sanelema teksti tai taivaallinen faksi vaan se on kokoelma ihmisten kirjoittama kirjoituksia, joissa Jumalan viisaus heijastuu keskellä inhimillistä historiaa. Raamatussa Jumalan Sana ilmenee keskellä puutteellista ja erehtyväistä inhimillistä historiaa.

Mikä on Raamattu?
Raamattu ei ole sanasta sanaan Jumalan kirjoittama tai sanelema teksti tai taivaallinen faksi
  • on kolme suurta kirjauskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam. 
  • juutalaiset eivät lainkaan pyri opillisesti tai muutenkaan määrittelemään pyhiä kirjoituksia, joihin heidän elämänsä, kulttuurinsa ja uskontonsa perustuu ja josta pyhän Kirjan käsite on alkuisin.
  • kristinuskon piirissä esiintyy tunnetusti monia erilaisia näkemyksiä. Usko täydellisen Jumalan Hengen antamaan täydelliseen Raamattuun, jonka Hieninmäki rinnastaa aiheellisesti harhaoppiin. 
  • Islamissa pyhä kirja katsotaan taivaallisen kultaisen Koraanin täydelliseksi kopioksi, jonka perinteen mukaan enkeli Gabriel saneli arabiaksi suoraan Muhammedille.
[Raamattu] on kokoelma ihmisten kirjoittama kirjoituksia, joissa Jumalan viisaus heijastuu keskellä inhimillistä historiaa. 
  • Sanataituri koettaa tässä lauseessa ilmaista jotain, jota on todella vaikea sanoiksi pukea. Voi sen näinkin sanoa, tai osan siitä!
Raamatussa Jumalan Sana ilmenee keskellä puutteellista ja erehtyväistä inhimillistä historiaa.
  • Kielenkäytön osaaja löysi tässä naulankantaan osuvan ilmaisun!


Mikä on Jumalan Sana?
Kun Raamattua sanotaan Jumalan Sanaksi, se tarkoittaa Kristusta.
  • Sanataituriltakin löytyy epätarkka sanonta, sillä Kristus on enemmän kuin Raamattu. Näistä puhumattomista asioista on todella vaikea puhua, kuten Wittgenstein totesi!
Jumalan Sana on Kristus, joka Martti Lutherin mukaan on Raamatussa “kuin lapsi kapaloissa”.
  • Toinen sanataituri, Martti Luther, on löytänyt tässä upean sanallisen määritelmän ja visuaalisen kuvan vahvasta hermeneutiikasta, jota myös Heinimäki raamattutunnissaan voisi edustaa.

Mikä ei ole Jumalan Sanaa? 
Kaikki, mikä on Raamatussa, ei suinkaan ole Jumalan sanaa.

Paavalin ohjeet, että orjien tulisi olla alamaisia isännilleen ja että vaimojen tulisi olla miestensä alamaisia, eivät ole Jumalan sanaa, vaikka Raamatussa ovatkin.

Ne ovat sitä puutteellista ja erehtyväistä historiallista kontekstia, jossa Paavali kirjeitään kirjoitti. Ne ovat sitä puutteellista, muuttuvaista ja erehtyvää historiallista todellisuutta, jossa — ja josta huolimatta — Jumala on meille Sanansa antanut.

Kaikki, mikä on Raamatussa, ei suinkaan ole Jumalan sanaa.
  • Jaakko Heinimäki lähtee tässä mielestäni pahasti ontuvan hermeneutiikan tielle, joka on johtanut ja johtaa katastrofiin. Hän näet ryhtyy määrittelemään, mikä Raamatussa on Jumalan Sanaa ja mikä inhimillistä aikahistoriallisesti sidonnaista ja vajavaista tekstiä.


Jumalan Sanan kristologia
Kristuksen kirkko joutui kohtaamaan vaikean ja kiistellyn teologisen kysymyksen jo varhain Kristus tapahtuman maanjäristyksen jälkeen

Ensinnäkin jouduttiin Raamatun valossa miettimään aivan uudelleen, kuka on Jumala?

Nikeassa ja Konstantinopolissa päädyttiin 325/381 sitten siihen, että Jumala on Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Seuraava perustava jumalakuvaan liittyvä kysymys oli sitten, miten Neitsyt Marian synnyttämä ihmislapsi on Jumala ja miten ihminen.

Khalkedonissa piispat päätyivät vuonna 451 merkilliseen paradoksiin: he opettivat, että Jeesuksessa on kaksi luontoa, Jumala ja mies.   Nämä luonnot ovat Hänessä yhtä aikaa ja ne
- eivät ole muuttuneet
- eivät ole sekaantuneet toisiinsa
- ovat toisistaan erottamattomat
- ovat toisistaan jakamattomat


Jos sovellamme tätä Khalkedonin kaksiluonto-oppia teologiseen kysymykseen, miten Raamattu on Jumalan Sanaa, niin voisimme sanoa saman paradoksin tavoin

Raamatussa on kaksi "luontoa", jumalallinen ja inhimillinen. Nämä "luonnot" ovat Raamatussa yhtä aikaa ja ne
- eivät ole muuttuneet
- eivät ole sekaantuneet toisiinsa
- ovat toisistaan erottamattomat
- ovat toisistaan jakamattomat

Jos omaksumme tällaisen lähtökohdan suhteessa pyhään Raamattuun, Heinimäen etsimät "tämä ei ole Jumalan Sanaa, tämä on Jumalan Sanaa" määritelmät jäävät tyystin käytöstä.

Silloin Vanhan testamentin hurja määräys "noitavaimon älä salli elää" (2. Moos. 22:17) on Jumalan Sanaa ja ihmisen sanaa siinä missä Joh 3:16. Ankaraa rautakauden lakia, jota juutalaiset eivät nykyään käytännössä noudata.

Uuden testamentin ohje "nainen vaietkoon seurakunnassa" (1. Kor. 14:33-35) on Jumalan Sanaa ja ihmisen sanaa siinä missä kuuluisa rakkauden ylistys 1 Kor 15. Apostoli Paavalin arvovallalla annettu ohje, jota Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei nykyään käytännössä noudateta.

Mikä ratkaisu siis tämä Jumalan Sanan kristologia sitten on, jos se ei ratkaise käytännössä miten kirkossa ja elämässä Raamattua sovellamme? 

Ei mikään hyllyltä poimittava, partiolaisen käsikirjasta napattu pika-ratkaisu, lakikirja, jota luetaan soveltuvin osin.

Tämä on se merkillinen Raamattu, Jumalan Sana, joka on meille annettu ja JONKA SEURASSA ELÄMÄN TIETÄ KULJEMME. 



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (7) - maranatha!

Taivas - Jeesus on valmistanut meille siellä sijan!
kuva preachercooper

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.

[Herra Jeesus tulee pian]

Minulle sanottiin: "Nämä sanat ovat luotettavat ja todet. Herra Jumala, joka antaa Henkensä profeetoille, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat."

Minä, Johannes, olen kaiken tämän kuullut ja nähnyt. Kuultuani ja nähtyäni sen minä heittäydyin kasvoilleni kumartaakseni enkeliä, joka oli sen minulle näyttänyt. Mutta hän sanoi: "Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja profeetat, sinun veljesi, ja kaikki ne, jotka ottavat varteen tämän kirjan sanat. Jumalaa sinun tulee kumartaa!"

Sitten minulle sanottiin:

"Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä. Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.

"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

"Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

"Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."

Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.

Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.

Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Tämä on tosi, minä tulen pian." Aamen. Tule, Herra Jeesus!

Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.

Ilm 22

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (6) - Logos

Jumalan Sana tuli ihmiseksi
kuva novaedentes.com

Sana tuli ihmiseksi

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.
Johannes 1:1-18

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (5) - vaijomar

 ויאמר אלהים יהי אור ויהי־אור
(vaijomar elohim jehi or vaijhi or) 

Ja Jumala sanoi, tulkoon valkeus!
1 Ms 1:3

Kristittyinä näemme Pyhän Kolminaisuuden Raamatun kolmessa ensimmäisessä jakeessa

1. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.   ISÄ
2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.  PYHÄ HENKI
3. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. SANA 




Virsi 122

1.
Luojansa sanasta
sai valon maailma,
yö autio.
Vaan tähden syntinsä
maa on niin hämärä.
Taas sana lähetä
kuin aurinko.

2.
Teit uuden luomistyön,
kun kuoleman ja yön
löit, Jumala.
Näin, Jeesus, päivän loit,
sokeille valon soit,
vangeille toivon toit,
armahtaja. 

3.
Helluntain tuulien,
sen valon, liekkien
taas tulla suo.
Suveesi saapuvaan
suo havahtua maan.
Sen tuskaan vaikeaan
valkeus tuo.

4
Oi kolmiyhteinen
Jumala ikuinen,
muuttumaton.
Nyt yli maailman
suo loistaa sanoman
Kristuksen, voittajan.
Hän toivo on.

John Marriot 1825. 
Suom. Pauli Vaalas 1951, Jaakko Haavio 1961. 
Virsikirjan lisävihkoon 1963. 
Uud. Niilo Rauhala 1984.

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (4) - Mooses

Gustave Doré (1832-1883)
kuva Bible Illustrations by Gustave Doré 

Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan.

Silloin Mooses kutsui heitä, ja Aaron ja kaikki kansan päämiehet tulivat hänen luokseen, ja hän puhui heille. 

Kun israelilaiset olivat tulleet lähemmäs, Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut hänelle Siinainvuorella. 

Sanottuaan kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa. 

Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen hänen kanssaan, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes lähti pois. Tultuaan israelilaisten luo hän kertoi, mitä Herra oli käskenyt, ja silloin israelilaiset huomasivat, että hänen kasvonsa säteilivät. Sitten Mooses jälleen peitti kasvonsa ja poisti verhon vasta mennessään puhumaan Herran kanssa.
2 Ms 34:29-35


Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista.
Sitten Mooses palasi takaisin leiriin; mutta Joosua, Nuunin poika, hänen apumiehensä ja palvelijansa, ei poistunut majasta.  (2 Ms 33:11)

Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.  (5 Ms 5:4)

Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin;  (5 Ms 34:10)


--------------
Ja minä tuon teidät kansojen erämaahan, ja siellä minä käyn oikeutta teidän kanssanne kasvoista kasvoihin.  (Hes 20:35)

Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".  (1 Ms 32:30)

Kun Gideon näki, että se oli Herran enkeli, sanoi Gideon: "Voi minua, Herra, Herra, kun olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!"  (Tuom 6:22)

--------------
Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.  (1 Kor 13:12)

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (3) - Jesaja

Taiteilija Luke Allsbrookin 2006 visio Jesajan visiosta
kuva lukeallsbrook.net


Profeettojen kuningas, kuninkaiden profeetta Jesaja

Jesaja sai kokea jotain meille tavallisille kuolevaisille ihmisille aivan poikkeuksellista.

Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran 
Jes 6:1

loppu on historiaa, Messiaan historiaa.


---
E.R. Thielen mukaan kuningas Ussia kuoli vuonna 750 ennen Messiaan syntymää.
Edwin R. Thiele, The Mysterious Numbers of the Hebrew Kings (3rd ed.; Grand Rapids, MI: Zondervan/Kregel, 1983) 217.

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (2) - Samuel

Samuel kuulee Herran äänen
kuva scripturelady.com
Herran sanan tuleminen on ihmistä järisyttävä kokemus, jonka ajankohdankin tämä loppuelämänsä muistaa. Mutta miten se tapahtuu?

Lähikuvan meille antaa nuoren Samuelin tapaus, erään yön hetket, kun Samuel kuulee itseään kutsuttavan ja arvelee kuulevansa luonnollisilla korvillaan.

Eikö Herra muka voisi puhua kuuluvalla kuulemattomalla tavalla, ihmisen kielen ja korvien ja aivojen Luoja?


Herra kutsuu Samuelia

Nuori Samuel palveli Herraa Eelin luona. Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. Eräänä iltana Eeli oli jo mennyt nukkumaan. Hänen silmänsä olivat hämärtyneet niin että hän tuskin näki. Jumalan lamppu paloi vielä, ja Samuel oli asettunut nukkumaan pyhäkköön, jossa Jumalan liitonarkku oli.

Silloin Herra kutsui Samuelia nimeltä. Hän vastasi: "Täällä minä olen", juoksi Eelin luo ja sanoi: "Kutsuit minua. Tässä olen." Mutta Eeli vastasi: "En minä kutsunut. Mene takaisin nukkumaan." Samuel palasi vuoteelleen. 

Herra huusi uudelleen: "Samuel!" Samuel nousi, meni Eelin luo ja sanoi: "Kutsuit minua. Tässä olen." Mutta Eeli vastasi: "Ei, poikani, en minä kutsunut. Mene takaisin nukkumaan." 

Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle. 

Sitten Herra kutsui Samuelia kolmannen kerran, ja Samuel nousi, meni Eelin luo ja sanoi: "Kutsuit minua. Tässä olen." Nyt Eeli ymmärsi, että Herra kutsui poikaa, ja hän sanoi: "Mene nukkumaan, mutta jos joku vielä kerran kutsuu sinua, vastaa näin: Puhu, Herra, palvelijasi kuulee." 

Ja Samuel meni takaisin vuoteelleen.

...
Ja koko Israel alkoi kuunnella Samuelia.

1 Sam 3:1-9, 4:1

Jumalan Sana on enemmän kuin Raamattu (1) - Herran sana tuli

Raamatussa on aivan erityinen ilmaisu "hänelle tuli Herran sana"  Tässä on 118 esimerkkiä. Huomaa, että ilmaus ei esiinny Uudessa testamentissa!




Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri."  (Gen 15:1)

Mutta katso, hänelle tuli tämä Herran sana: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä".  (Gen 15:4)

Ja Herra ilmestyi edelleenkin Siilossa; sillä Herra ilmestyi Samuelille Siilossa Herran sanan kautta. Ja Samuelin sana tuli koko Israelille.  (1 Sam 3:21)

Silloin Samuelille tuli tämä Herran sana:  (1 Sam 15:10)

Mutta sinä yönä tapahtui, että Naatanille tuli tämä Herran sana:  (2 Sam 7:4)

Ja Salomolle tuli tämä Herran sana:  (1 Kun 6:11)

Mutta heidän istuessaan pöydässä tuli Herran sana profeetalle, joka oli tuonut hänet takaisin.  (1 Kun 13:20)

Ja Jeehulle, Hananin pojalle, tuli tämä Herran sana Baesaa vastaan:  (1 Kun 16:1)

Ja hänelle tuli tämä Herran sana:  (1 Kun 17:2)

Ja hänelle tuli tämä Herran sana:  (1 Kun 17:8)

Pitkän ajan kuluttua, kolmantena vuotena, tuli Elialle tämä Herran sana: "Mene ja näyttäydy Ahabille, niin minä annan sateen maan päälle".  (1 Kun 18:1)

Siellä hän meni luolaan ja oli siinä yötä. Ja katso, Herran sana tuli hänelle; hän kysyi häneltä: "Mitä sinä täällä teet, Elia?"  (1 Kun 19:9)

Mutta tisbeläiselle Elialle tuli tämä Herran sana:  (1 Kun 21:17)

Niin tisbeläiselle Elialle tuli tämä Herran sana:  (1 Kun 21:28)

Mutta Jesaja ei ollut vielä lähtenyt keskimmäiseltä esipihalta, kun hänelle tuli tämä Herran sana:  (2 Kun 20:4)

Mutta minulle tuli tämä Herran sana: 'Sinä olet vuodattanut palJoona verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et ole rakentava temppeliä minun nimelleni, koska olet vuodattanut niin palJoona verta maahan minun edessäni.  (1 Aik 22:8)

Mutta Jumalan miehelle Semajalle tuli tämä Herran sana:  (2 Aik 11:2)

Kun Herra näki heidän nöyrtyvän, tuli Semajalle tämä Herran sana: "He ovat nöyrtyneet; minä en tuhoa heitä, vaan minä annan heidän hädin tuskin pelastua, eikä minun vihaani vuodateta Jerusalemin päälle SiJeskin käden kautta.  (2 Aik 12:7)

Hän teki sitä, mikä oli pahaa Herran, hänen Jumalansa, silmissä: hän ei nöyrtynyt profeetta Jeremian edessä, Joonaka sana tuli Herran suusta.  (2 Aik 36:12)

Mutta Jesajalle tuli tämä Herran sana:  (Jes 38:4)

Hänelle tuli Herran sana Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä, tämän kolmantenatoista hallitusvuotena,  (Jer 1:2)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 1:4)

Minulle tuli tämä Herran sana: "Mitä sinä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Minä näen mantelipuun oksan".  (Jer 1:11)

Minulle tuli toistamiseen Herran sana, näin kuuluva: "Mitä sinä näet?" Minä vastasin: "Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen puolelta".  (Jer 1:13)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 2:1)

Sitten Herran sana tuli minulle toisen kerran, tämä sana:  (Jer 13:3)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 13:8)

Herran sana, joka tuli Jeremialle suuren kuivuuden tähden.  (Jer 14:1)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 16:1)

Silloin tuli minulle tämä Herran sana:  (Jer 18:5)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 24:4)

Ja tämä Herran sana tuli Jeremialle, sen jälkeen kuin profeetta Hananja oli särkenyt ikeen profeetta Jeremian kaulasta:  (Jer 28:12)

Silloin tuli Jeremialle tämä Herran sana:  (Jer 29:30)

Ja Jeremia sanoi: "Minulle tuli tämä Herran sana:  (Jer 32:6)

Ja Hanamel, setäni poika, tuli Herran sanan mukaan minun luokseni vankilan pihaan ja sanoi minulle: "Osta minun peltoni, joka on Anatotissa, Benjaminin maassa, sillä sinulla on perintöoikeus ja sinulla on lunastusoikeus: osta se itsellesi". Silloin minä ymmärsin, että se oli Herran sana.  (Jer 32:8)

Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:  (Jer 32:26)

Herran sana tuli Jeremialle toistamiseen, kun hän vielä oli suljettuna vankilan pihaan; se kuului näin:  (Jer 33:1)

Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:  (Jer 33:19)

Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:  (Jer 33:23)

Silloin tuli Jeremialle Herralta tämä Herran sana:  (Jer 34:12)

Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:  (Jer 35:12)

Mutta sen jälkeen kuin kuningas oli polttanut kirjakäärön ynnä sanat, jotka Baaruk oli kirjoittanut Jeremian suusta, tuli Jeremialle tämä Herran sana:  (Jer 36:27)

Silloin tuli profeetta Jeremialle tämä Herran sana:  (Jer 37:6)

Kymmenen päivän kuluttua tuli Herran sana Jeremialle,  (Jer 42:7)

Ja tämä Herran sana tuli Jeremialle Tahpanheessa:  (Jer 43:8)

Herran sana, joka tuli profeetta Jeremialle pakanakansoja vastaan.  (Jer 46:1)

Herran sana filistealaisia vastaan, joka tuli profeetta Jeremialle, ennenkuin farao valloitti Gassan:  (Jer 47:1)

Herran sana, joka tuli profeetta Jeremialle Eelamia vastaan Juudan kuninkaan Sidkian hallituksen alussa; se kuului:  (Jer 49:34)

tuli Jumalan sana pappi Hesekielille, Buusin pojalle, Kaldean maassa Kebar-Joeln varrella, ja hänen päällensä tuli siellä Herran käsi.  (Hes 1:3)

Mutta seitsemän päivän kuluttua tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 3:16)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 6:1)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 7:1)

Sitten tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 11:14)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 12:1)

Mutta aamulla minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 12:8)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 12:17)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 12:21)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 12:26)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 13:1)

Niin minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 14:2)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 14:12)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 15:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 16:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 17:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 17:11)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 18:1)

Niin minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 20:2)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 20:45)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 21:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 21:8)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 21:18)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 22:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 22:17)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 22:23)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 23:1)

Tämä Herran sana tuli minulle yhdeksäntenä vuotena, kymmenennessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä:  (Hes 24:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 24:15)

Minä sanoin heille: "Minulle tuli tämä Herran sana: Sano Israelin heimolle:  (Hes 24:20)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 25:1)

Yhdentenätoista vuotena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 26:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 27:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 28:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 28:11)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 28:20)

Kymmenentenä vuotena, kymmenennessä kuussa, kuukauden kahdentenatoista päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 29:1)

Kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä vuotena, ensimmäisessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 29:17)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 30:1)

Yhdentenätoista vuotena, ensimmäisessä kuussa, kuukauden seitsemäntenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 30:20)

Yhdentenätoista vuotena, kolmannessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 31:1)

Kahdentenatoista vuotena, kahdennessatoista kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 32:1)

Kahdentenatoista vuotena, kuukauden viidentenätoista päivänä tuli minulle tämä Herran sana:  (Hes 32:17)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 33:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 33:23)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 34:1)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 35:1)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 36:16)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 37:15)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Hes 38:1)

Herran sana, joka tuli Hoosealle, Beerin pojalle, Juudan kuningasten Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian päivinä ja Israelin kuninkaan Jerobeamin, Jooaan pojan, päivinä.  (Hoosea 1:1)

Herran sana, joka tuli Jooelille, Petuelin pojalle.  (Joel 1:1)

Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana:  (Joona 1:1)

Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana:  (Joona 3:1)

Herran sana, joka tuli mooresetilaiselle Miikalle Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä; se, mitä hän näki Samariaa ja Jerusalemia vastaan.  (Miika 1:1)

Herran sana, joka tuli Sefanjalle, Kuusin pojalle, joka oli Gedaljan poika, joka Amarjan poika, joka Hiskian poika, Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä.  (Zep 1:1)

Kuningas Daarejaveksen toisena vuotena, kuudennessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tuli tämä Herran sana profeetta Haggain kautta Juudan käskynhaltijalle Serubbaabelille, Sealtielin pojalle, ja ylimmäiselle papille Joosualle, Joosadakin pojalle:  (Hag 1:1)

Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana:  (Hag 1:3)

Seitsemännessä kuussa, kuukauden kahdentenakymmenentenä ensimmäisenä päivänä tuli profeetta Haggain kautta tämä Herran sana:  (Hag 2:1)

Yhdeksännen kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä, Daarejaveksen toisena vuotena, tuli profeetta Haggain kautta tämä Herran sana:  (Hag 2:10)

Ja Herran sana tuli toistamiseen Haggaille kuukauden kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä; se kuului:  (Hag 2:20)

Kahdeksannessa kuussa Daarejaveksen toisena vuotena tuli profeetta Sakarjalle, Berekjan pojalle, joka oli Iddon poika, tämä Herran sana:  (Sak 1:1)

Kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä yhdennessätoista kuussa, joka on sebat-kuu, Daarejaveksen toisena vuotena, tuli profeetta Sakarjalle, Berekjan pojalle, joka oli Iddon poika, tämä Herran sana:  (Sak 1:7)

Ja minulle tuli tämä Herran sana:  (Sak 4:8)

Minulle tuli tämä Herran sana:  (Sak 6:9)

Kuningas Daarejaveksen neljäntenä vuotena tuli Herran sana Sakarjalle, neljäntenä päivänä yhdeksännessä kuussa, kislev-kuussa.  (Sak 7:1)

Niin minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana:  (Sak 7:4)

Ja Sakarjalle tuli tämä Herran sana:  (Sak 7:8)

Sitten tuli tämä Herran Sebaotin sana:  (Sak 8:1)

Ja minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana:  (Sak 8:18)