Paratiisi. Lukas Cranach vanhempi. 1530Kunsthistorisches Museum, Vienna
Sana Raamattu tulee kreikan kielestä "Grammata" eli Kirjoitukset. Kyseessä ei suinkaan ole yhden kirjoittajan kerralla laatima yksi kirja, kuten Koraani, vaan sananmukaisesti kirjoitukset - kirjakokoelma.
Sana esiintyy Johanneksen evankeliumissa:
"Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?"
Joh 7:14-15 KR 1992
Ja Juudalaiset ihmettelivät, sanoen: kuinka tämä taitaa kirjaa, joka ei ole oppinut?
Biblia 1776
Biblia sana tulee taas Byblos kaupungin nimestä ja tarkoittaa kirjaa. Byblos oli muinaisina aikoina egyptiläisen papyruksen tuontikeskus, ja siellä tehty "paperi" eli papyruksen lehdistä tehty kirjoitusalusta oli niin tunnettua että kreikkalaiset ottivat sanan käyttöönsä muodossa biblion.
Bible, Bibel, Bibeln, Biblia ovat kaikki johdannaisia Libanonin rantakaupungista, Byblos. Se sijaitsee nykyisestä Beirutista 37 km pohjoiseen ja on nykyään arkeologinen matkailukohde.
Haamul:
Kirjoitukset on käännetty näköjään vuoden 1992 raamattuun kirjoituksiksi, kun taas 1933/38 versio kuin myös Biblia 1776 käyttää usein sanaa Raamattu.
Esim. Gal. 3:8 ja Gal. 3:22.
KR 1992 kääntää sanan Raamattu suomeksi - en tiedä lisääkö se tekstin ymmärrettävyyttä
Raamattu on kokoelma kirjoituksia, jotka ovat syntyneet Israelin kansan keskuudessa yli tuhannen vuoden kuluessa muinaisessa Lähi-idässä Välimeren itärannalla.
Kirjallisuuden tutkimuksessa kuvataan "muotoa" ja kirjoituksia luokitellaan sen mukaan.
Tunnemme kaikki varsin hyvin kirjallisen muodon "satu". Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen, joka nukkuu noidan lumoaman hovin kanssa, kunnes prinssi Uljas hänet pelastaa. Satu on myös kertomus Lumikista seitsemän kääpiön luona.
kun joku tuhahtaa, että Raamattu on "satukirja" hän tahtoo sanoa, että koko opus on ihmisten mielikuvituksen keksimää ja vailla todellisuuspohjaa.
Tosin saduilla voi olla varsin syvällinen todellisuuspohja. Usein ne ovat kiehtovia juuri sen totuuden tähden, jota ne ilmaisevat hienovaraisin ja epäsuorin kuvin, jonka ihmisen aivot osaavat tulkita oikein.
Ajattelen esimerkiksi Aisopoksen eläinsatujen terävää ihmisen tuntemusta ja psykologiaa.
Ja eiköhän se sadun paha noita tai kateellinen äitipuoli ole usein itse asiassa oma äitikulta, jonka pahuutta ei lapsi uskalla suoraan ilmaista vaan sadun keinoin saa maailmankuvansa oikaistua ja näkee, miten asioiden pitäisi olla.
Esimerkiksi Lumikin kauneudesta kateellinen äitipuoli "ken on maassa kaunehin" --- Väkevää totuutta!
Runo on rikas kirjallisuuden muoto, joka on monin paikoin esillä Raamatussa.
Psalmien hengellinen runous on kiehtonut ja puhutellut ihmisiä sekä juutalaisuudessa että kristillisessä kirkossa läpi aikojen.
Korkean Veisun rakkausruno on vailla vertaa ja täynnä kauniita ja syvällisiä kielikuvia.
Mietekirjallisuutta edustavat sekä Sananlaskut että Jobin kirja.
Raamatussa on vankka annos historiankirjoitusta, annaaleja ja aikakirjoja, joissa kuvataan Israelin kansan vaiheita, kuninkaiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, sotia ja kaupunkien rakentamisia tai verotusta.
Oman aikamme ihmiselle oudompia kirjallisuuden muotoja ovat Vanhan testamentin profeetalliset kirjat, joissa kirjoittaja julistaa "näin sanoo Herra"
samoin Ilmestyskirjan apokalypsi on hieman oudompaa, vaikka tuo kirjallisuuden muoto oli kirjan laatimisen aikaan melko tavallinen juutalaisen kansankin parissa.
Loppu tulee kohta!
Evankeliumit ovat melko ainutlaatuinen kirjallisuuden muoto, hienoa kuvausta eräästä Rooman provinssista keisarien ajalla.
Uudessa testamentissa on myös runsaasti kirjallisuutta, jonka muoto on "kirje". Persoonallinen, henkilölle tai ryhmälle kirjoitettu viesti tervehdyksineen.
Sekä Apostolien teot, joka on muodoltaan historian kirjoitusta, ajassa etenevä kertomus alkukirkon vaiheista.
Näinkin pikaisesti voimme todeta, että kirjojen Kirjassa on myös melkoinen sateenkaaren kirjo erilaisia kirjallisuuden muotoja.
Raamattu ikäänkuin pyhittää ne monet tavat, joilla me ihmisetkin tallennamme asioita, tapahtumia, ajatuksiamme ja rukouksiamme muistiin.
Tarkempi näiden kirjoitusten muodon tutkimus osoittaa esimerkiksi, että Paavalin kirjeiden sisällä on liturgisia kohtia. Keskellä kirjettä on jakso, joka näyttää tulevan seurakunnan jumalanpalveluksesta ja ylistyksestä.
Hieno esimerkki tästä on Filippiläiskirjeen toisessa luvussa.
KR 1992 tekee asian selvemmäksi koska liturgiset jaksot on selvästi erotettu suorasanaisesta proosasta
Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Fil 2:4-11 KR 1992
Vanhan testamentin kirjoitukset ovat syntyneet juutalaisen kansan parissa yli tuhannen vuoden aikana.
Uusi testamentti on syntynyt juutalaisten parissa ja varhaisessa kristillisessä kirkossa vain noin sadan vuoden kuluessa.
Vuosisatojen kuluessa juutalaiset kirjanoppineet ovat kopioineet pyhiä Kirjoituksia käsin. Mutta tarkan kopioinnin lisäksi Raamatun historiallis-kriittinen tutkimus on myös osoittanut, että kirjoituksia on järjestelty uudelleen, eri lähteitä pantu yhteen, joitain kohtia poistettu ja toisia lisätty.
Vanhan testamentin tieteellinen tutkimus jatkuu yhä raikkaana ja mielenkiintoisena tutkimusalana, joka koettaa kansainvälisen tutkijajoukon voimin selvitellä näitä kehityslinjoja.
Suomessa on VT:n tutkimuksen korkeimman tason opetuksen professuurit, yksi Helsingin yliopistossa ja toinen Abo Akademiessa.
Raamatun kirjoitusten tukimuksessa asetetaan tekstit niiden omaan historialliseen aikaan, kirjoittajien maailmaan, ja koetetaan käsittää, mitä profeetta tai runoilija tai mietiskelijä on todella tahtonut sanoa.
kuka on se lapsi, josta Jesaja puhuu? milloin eli kuningas Manasse? miten kertomukset Aabrahamista ovat syntyneet ja kehittyneet?
Raamatun kirjallisuustieteellinen tutkimus lähti käyntiin samaan aikaan kuin muunkin kirjallisuuden tutkimus 1800-luvun loppupuolella ja on usein ollut tämän tutkimusalan kärjessä.
Julius Wellhausen (1844-1918) käytti näitä menetelmiä tutkiakseen viittä Mooseksen kirjaa eli juutalaisten Tooraa. (Toora ei tarkoita "laki" vaan "opetus")
Hänen nerokas työnsä vei tutkimusta huimasti eteenpäin. Wellhausen kehitti ns lähdeteorian, jonka mukaan viiden Mooseksenkirjan nykymuodon taustalla on neljä vanhempaa lähdettä
Jahvisti
Elohisti
Pappiskirja
Deuteronomisti (5 Ms.)
Hän hahmotteli näiden eri lähteiden ominaisuuksia, niiden kieltä, taustalla olevaa aikahistoriallista tilannetta, keskeisiä sisällön painotuksia ja monia muita asioita.
Tutkimuksen myötä myös muita Vanhan testamentin kirjoituksia tuli tämän lähdetutkimuksen piiriin, ja esimerkiksi professori Timo Veijola (1947-2005) on ansiokkaasti tutkinut Deuteronomistin merkitystä Kuningasten kirjoissa.
Lähdetutkimuksen valossa Raamatun alussa on kaksi eri luomiskertomusta.
Vanhempi kerrostuma on Jahvisti ja Elohisti lähteistä 1 Ms 2:4 - 3:24
Tutkijat olettavat, että tämän kertomuksen alussa on ollut Mesopotamian kulttuureista tunnettuun tapaan kertomus Jumalan ja kaaos hirviön alkutaistelusta, jonka Jumala voittaa ja tuo järjestyksen.
Babyloniassa esimerkiksi suur-jumala Marduk löi syvyyksien kaaoksen hirviön Tiamatin 1700 eKr tunnetussa tekstissä Enuma elish, joka voi hyvinkin olla peräisin paljon kauempaa kolmannelta vuosituhannelta eKr.
Raamatun tutkijoiden mukaan sirpaleita tästä vanhasta myytistä suuresta alkutaistelusta näkyy Vanhan testamentin lehdillä joissain Psalmeissa ja myös Jobin kirjassa.
Tämä on kuitenkin poistettu Ensimmäisen Mooseksenkirjan alusta, ja sen tilalle on tullut toinen luomiskertomus joka on 1 Ms 1:1 - 2:3.
Koska tässä toisessa kertomuksessa korostetaan hyvin voimakkaasti sapattia ja luominen tapahtuu viikon järjestyksessä ja monista kielellisistä syistä, ensimmäinen luomiskertomus katsotaan Pappiskirjan lähteeseen kuuluvaksi.
Voimme arvella, että Jahvisti olisi vaikuttanut joskus Salomon aikoihin 900-luvulla eKr. Jerusalemissa, pääkaupungissa.
Pappiskirjan ajoitus ei ole varma, mutta Wellhausen piti sitä aika lailla myöhäisempänä persialaisajan tuotteena. Vieläkin nuorempia ajoituksia on esitetty, asia ei ole aivan yksinkertainen.
Persialaisaika merkitsisi että tämä lähde on 500-300 luvulta eKr. siis merkittävästi nuorempi kuin Jahvisti.
Kuten kaikissa inhimillisen tutkimuksen suunnissa, myös Raamatun tieteellisessä tutkimuksessa on jatkuvaa kehitystä.
Wellhausenia vastaan ovat hyökänneet monet tutkijat ja vaihtoehtoja on esitetty. Näin tutkimus menee eteenpäin, eikä siinä varsinaisesti ole "lopullista sana". Eilinen tieteellinen varmuus voi huomenna olla joko virhe tai osatotuus jostain, jota ei ole aiemmin tajuttu.
Itselleni tämä kahden eri luomiskertomuksen teoria on ollut suureksi avuksi, ja selittää miksi 1 Ms 2:4 alkaa ikäänkuin uudelleen alusta maailman luominen.
Palatakseni kirjallisuustutkimuksen "muotoihin" meidän on helppo havaita, kuinka erilaiset 1. ja 2. luomiskertomus ovat ilmaisutavaltaan ja luonteeltaan.
Ensimmäinen kertomus on "luonnontieteellinen", asiallinen ja kertoo, kuinka Jumala luo maailman järjestyksessä ja asteittain.
Professori Antti Laato on tästä luvusta sanonut osuvasti "jumalten teurastamo".
Vanha Lähi-itä oli monijumalinen kuin Intia yhä nykyään. Kaikilla asioilla oli syntynsä jostain jumalten avioliitoista tai mellakoista, kuten antiikin Kreikan tai faaraoiden Egyptin mytologiasta tiedämme.
Luomiskertomus heittää koko tämän porukan pihalle ja sanoo "asiat eivät ole syntyneet itsestään, kuten pakanat kuvittelevat, eikä luontoa hallitse iso joukko henkivaltoja ja jumalia, vaan Jumala, Elohim, on yksin kaiken tehnyt täysin suvereenisti"
minua hämmästyttää päivä päivältä enemmän myös se kätketty viisaus maailman luomisesta, joka tähän huikeaan luomiskertomukseen sisältyy.
erityisesti ihmisen luominen on kiehtova ja arvoituksellinen, mies ja nainen, Jumalan kuva.
Mutta jos nyt otat lasin kylmää vettä ja juotuasi ravistelet päätäsi ja sanot "koetetaas katsoa luomista ainoastaan ja vain ensimmäisen kertomuksen perusteella"
niin huomaamme, että tämä luonnontieteellinen kuvaus maailman luomisesta muistuttaa tieteellistä kuvausta maailman synnystä ja elämän kehityksestä ja on aika kylmä, objektiivinen, tietopuolinen.
siinä kyllä sanotaan, että Jumala on kaiken luonut ja että kaikki on hyvin tehty.
mutta samoin kuin tiede, ensimmäinen luomiskertomus jättää ihmisen suuren luomakunnan keskelle omiin oloihinsa, hän on kuin osa tätä eläinkunnan ja kasvikunnan maailmaa, viimeinen tulokas maan päälle, jonka tehtäväksi annetaan hallita tätä maata.
kenelläkään, ei edes ateistilla joka ei usko Jumalaan, ei ole tähän oikeastaan nokan kopauttamista. Näin on. Ihmnen hallitsee meressä, ilmassa, maalla kaikkea luomakuntaa ja on aika pottumainen hallitsija, tappaen muut sukupuuttoon ahneuksissaan ja saastuttaen maapallon ilman ja vedet ja polttaen sen luonnonöljyn ahneuksissaan. mutta se on eri juttu.
Toinen luomiskertomus on luonteeltaan eksistentiaalinen.
Se on intiimi, läheinen kuvaus Jumalan ja ihmisen suhteesta.
Nyt ei kiinosta luomisen päivät ja luotiinko aurinko ennenkuin vihreät kasvit. Nyt on kysymys ihmisen viihtyvyydestä paratiissa ja Jumalan huolenpidosta.
Ei viihtynyt. Kaikkea oli, mutta jotain puuttui. Ystävä.
"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin" runoilee V.A. Koskenniemi
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises – vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
(V.A. Koskenniemi (1885-1962) on runoillut Lippulaulun, "Siniristilippumme, sulle valan vannomme..." sekä Finlandian "Oi Suomi katso sinun...")
Näin toinen luomiskertomus etenee, ja käy yhä merkillisemmäksi.
Tuolla on sitten erikoinen puu - jos siitä syö, niin ei ikinä kuole!
Ja entäs tuo kaunis hedelmäpuu sitten, jos syöt sen hedelmiä niin tiedät mikä on hyvää ja mikä pahaa, aivan kuin Jumala itse!
Ihmetellen seuraamme, miten Jumala tekee savesta ihmisen, heprean kielen sana adama tulee adm juuresta, punainen, punertava.
Eedomin vuorissa on punertavaa vanhaa nuubialaista hiekkakiveä ja Israelin paras multamaa punertaa kalkkikiven mineraaleista.
Ja sitten, aivan kuin sumerilaisen myytin sanoin, tehdään miehen kylkiluusta nainen ja vanha sana ti esiintyy siinä.
Entäs tuo otus - jotenkin kuin käärme, mutta sillä on näköjään jalat ja kädet tai neljä jalkaa, emme ole varmoja, ja se puhuu naisen kanssa ymmärtäen asioita.
mikä ihmeen olento se on.
ja sitten, kun tulee lähtö paratiisin ihanuudesta ulos, tuollainen "kerubi" sanalla ilmaisttu vartija asettuu paratiisiin vievän tien varteen kieppuva tulinen miekka kädessään.
Kun kirjallisuudentutkija miettii, mikä on tämän kertomuksen "muoto" hän näkee kaiken tuon ja käyttää sanaa "myytti".
Mythos, mytologia, myytti ovat sanoja, jotka tulevat -- kuten jo arvasimme - Kreikan kielestä ja tarkoittaa "satu", "legenda".
Sanalla on monenlaista käyttöä, mutta kansantieteessä sille on annettu hyvä määritelmä:
"pyhä kertomus, joka selittää mistä maailma ja ihmiset ovat tulleet"
legenda tulee latinan sanasta legenda, "asioita joista luetaan"
legenda sanalla on myös monenlaista käyttöä ("hän on aikamme legenda", legendaarinen urheilijamme Paavo Nurmi")
kansantieteessä ja kirjallisuudentutkimuksessa sanaa legenda käytetään kuvaamaan ihmisten toimintaa historian kuluessa.
Legendan koetaan tapahtuvan todellisuudessa ja myös siinä kerrotut ihmeet ovat kertojan ja kuulijoiden mielestä oikeasti tapahtuneita.
Näin esimerkiksi kun kerrotaan "pyhimyslegenda" vaikkapa Fransiskus Assisilaisesta, hän todella kesytti kaupunkia ärsyttäneen suden. Khristoforos todella kantoi Kristus lapsen joen yli.
Legenda sana yleistyi käyttöön uskonpuhdistuksen aikaan, kun protestantit halusivat osoittaa katolisten "legendat" saduksi verrattuna heidän omiin oikeisiin marttyyreihinsä. (John Foxe, Book of Marttyrs)
Tästä ei ole sitten pitkä matka Raamatun "legendoihin" nykyajan suomalaisen Matin ja Maijan ajattelussa, nuo vielä uskovat, että Jeesus todella muutti Kaanaan häissä veden viiniksi...
Kriittiset Raamatun tutkijat käyttävät legenda sanaa ahkerasti esimerkiksi Vanhan testamentin profeettakirjallisuuden parissa, esimerkiksi "Elisa, 40 poikaa ja karhu" legenda tai "padassa on kuolema" legenda.
myytti (mythos) sanasta johdettu ilmaus "mytologia" tarkoittaa myyttien kokonaisuutta, kokoelmaa.
Voimme näin viitata antiikin Kreikan mytologiaan, joka tarkoittaa silloin heidän lukemattomia myyttejään jumalten maailmasta ja johon sisältyy myös paljon legenda-tyyppistä kertomusta, sankaritaruja, esimerkiksi Jasonista ja kultaisesta taljasta tai Eoksen seikkaluista (latinan Auroora).
Oman aikamme hindujen intialainen mytologia on tavattoman monimutkainen ja rikas myyttien kertomusten kokoelma.
Australian alkuasukkailla on oma mytologinen selityksensä maailman synnystä.
Näiden kielellisten selvittelyjen jälkeen palaan taas tuohon alussa mainitsemaani Raamatun alkuun.
Ensimmäinen luomiskertomus, ns. Pappiskirjan lähteeseen johdettu, on olemukseltaan proosaa, "luonnontieteellinen" kuvaus maailman synnystä.
Toinen luomiskertomus, Jahvisti ja Elohisti lähteisiin johdettu, on kirjalliselta luonteeltaan myyttinen kertomus.
Ensimmäisen Mooseksenkirjan alussa nämä kaksi ovat selvästi havaittavissa.
Mutta hyvin taitavasti kertomus etenee paratiisin puutarhasta ihmisten arkipäivään.
Kolmannen luvun lopussa Aadam ja Eeva karkoitetaan paratiisista ja neljännen luvun alussa alkaa kertomus ihmisen elämästä syntiin lankeamisen jälkeen.
"Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: "Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen."
Sitten hän synnytti Kainille veljen, Abelin.
Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä."
1 Ms 4:1-2 KR 1992
Tästä alkavat Vanhan testamentin sukutaulut.
Näiden taulujen avulla Armaghin ja koko Irlannin piispa James Ussher (1581-1656) laski milloin Aadam ja Eeva ovat eläneet ja samalla milloin Jumala on luonut maailman.
Ussher totesi, että proleptisen Juliaanisen kalenterin mukaan laskettuna Jumala loi maailman
23. lokakuuta 4004 eKr.
Juliaaninen kalenteri otettiin käyttöön vuonna 45 eKr. Julius Caesarin käskystä.
Se korvasi vanhan kalenterin, joka laskettiin Rooman, joten Juliaanisen kalenterin vuosi 1 on 709 ab urbe condita.
Vuodessa on 365 päivää ja 12 kuukautta ja joka neljäs vuosi siihen lisätään karkauspäivä (vuosi on 365.25 päivää).
Kalenteri on yhä käytössä ortodoksisessa kirkossa.
Piispa Ussher käytti proleptista Juliaanista kalenteria, jossa perustana on vuosi 4 jKr. kun karkausvuosi vakiintui tuossa järjestelmässä.
Näin meillä on saumaton kokonaisuus, jonka monimutkaisen rakenteen vain Raamatun kirjoitusten lähempi tarkastelu paljastaa.
Tiedemiehet eivät ole keksineet yhtään noita asioita, he vain havaitsevat, mitä on kirjoitettu ja koettavat ymmärtää, miten teksti on syntynyt.
"Luonnontieteellinen" luomisen kuvaus 1 Ms 1:1-2:3, "myyttinen ja olemassaoloa pohtiva" luomisen kuvaus 1 Ms 2:4-3:24 ja siitä suoraan Aadamin ja Eevan jälkeläisten elämään.
Luukkaan evankeliumissa on Jeesuksen sukuluettelo aina Aadamiin asti.
Voimme ylpeillä hienosta Sursillin suvustamme...
Vaan olipa Jeesuksellakin sukupuu!
Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- Joosefin poika.
Joosefin isä oli Eeli,
tämän isä Mattat,
tämän Leevi,
tämän Melki,
tämän Jannai,
tämän Joosef,
tämän Mattitja,
tämän Amos,
tämän Nahum,
tämän Hesli,
tämän Naggai,
tämän Mahat,
tämän Mattitja,
tämän Simei,
tämän Josek,
tämän Joda,
tämän Johanan,
tämän Resa,
tämän Serubbabel,
tämän Sealtiel,
tämän Ner,
tämän Melki,
tämän Addi,
tämän Kosam,
tämän Elmadam,
tämän Er,
tämän Joosua,
tämän Elieser,
tämän Jorim,
tämän Mattat,
tämän Leevi,
tämän Simeon,
tämän Juuda,
tämän Joosef,
tämän Jonam,
tämän Eljakim,
tämän Melea,
tämän Menna,
tämän Mattata,
tämän Natan,
tämän Daavid,
tämän Iisai,
tämän Obed,
tämän Boas,
tämän Salma,
tämän Nahson,
tämän Amminadab,
tämän Admin,
tämän Arni,
tämän Hesron,
tämän Peres,
tämän Juuda,
tämän Jaakob,
tämän Iisak,
tämän Abraham,
tämän Terah,
tämän Nahor,
tämän Serug,
tämän Reu,
tämän Peleg,
tämän Eber,
tämän Salma,
tämän Kenan,
tämän Arpaksad,
tämän Seem,
tämän Nooa,
tämän Lemek,
tämän Metuselah,
tämän Henok,
tämän Jered,
tämän Mahalalel,
tämän Kenan,
tämän Enos,
tämän Set,
tämän Aadam,
tämän Jumala.
