sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Uhrilammas

Hiljainen sapatti on ohi kello kuuden maissa täällä Israelissa, joka viettää pääsiäistä ja happamattoman leivän juhlaa tänä vuonna samaan ajankohtaan kristittyjen pääsiäisen kanssa.

Sapatti on ohi joten voimme siis työskennellä hieman Jumalan Sanan äärellä.

Naiset eivät iltapimeässä lähteneet Jeesuksen haudalle vaikka sapatti olikin ohi kun kolme tähteä näkyi taivaalla, vaan odottivat auringon nousua. Ymmärrämme heitä kyllä.

Niin paljon on Mooseksen laissa karitsasta uhrina, että keskityn tässä nyt Kolmanteen Mooseksenkirjaan. Se antaa meille monipuolisen kuvan Ilmestysmajan (temppelin) menoista Vanhan liiton aikana.

Työtähän tämä vaatii sekä kirjoittajalta että lukijalta, mutta olemmekin Jumalan Sanan ääressä joka ei ole mikään aapeesee kirja.

Hyvin teemme kun rukoilemme Pyhän Hengen johdatusta, silmien avaamista, korvien avaamista, sydämen avaamista kaikelle sitä, mitä Herra tahtoo meille tämän tutkistelun kautta opettaa.

Aamen



Pääsiäislampaasta on kirjoitettu eniten Toisessa Mooseksenkirjassa, ja siitä Haamul onkin jo ottanut asioita esille.

Kolmas Mooseksenkirja on eräänlainen kirkkokäsikirja, jossa tarkoin ohjataan miten uhrieläinten kanssa toimitaan.

Kyseessä on lähes kolmetuhatta vuotta vanhaa tekstiä, joten en vain kopioi sitä tähän, vaan koetan selittää ja elävöittää lakia kuitenkaan tekstin merkitystä rikkomatta.

En ole teurastamolla itse työskennellyt, mutta täällä Palestiinassa lihakaupat ovat melko lähellä sitä - lampaiden ruhot roikkuvat nyljettyinä ja päättöminä koukuissa ja siitä sitten perheenemännät tai ostoksille tulleet miehet valitsevat leikattavia kappaleita.

Verta on lattialla ja siellä on sanomalehtiä ja puusilppua hygieniasta vastaamassa, kärpäsiäkään ei näin keväällä vielä ole.



Käytän tässä uusinta kirkkoraamattua, koska uhrilait ovat muutenkin hankalaa luettavaa ja Biblian ja Mannisen vanha suomenkieli tekee tekstistä melko käsittämätöntä.

Nämä kohdat puhuvat karitsoista - varmaan olikin tapana lampaiden lapsia uhrata, pieniä ja niitähän vuosittain syntyy, emot ja pukit saivat vahvistua ja kasvaa monet vuodet.


Oletko muuten pannut merkille, että Johanneksen evankeliumi koko lailla alkaa ja loppuu karitsalla.

Alussa on Johannes Kastajan todistus "katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin"

Lopussa on Jumalan Karitsa, joka on ottanut pois maaimlan synnin ja sanoo Pietarille "kaitse minun karitsoitani"

Hellästi ja rakkaasti Jeesus omiaan kutsuu - ja voimme lasten kanssa laulaa

Juumalan karitsoit oomme kaikki, oomme kaikki oomme kaikki
Juumalan karitsoit oomme kaikki, oomme kaikki oomme kaikki
kaikki
siinää ja miinää
siinää ja miinää
Juumalan karitsoit oomme kaikki, kaikki!



Kuin he siis syöneet olivat, sanoi Jesus Simon Pietarille: Simon Jonan poika! rakastatkos minua enempi kuin nämät? Hän sanoi: jaa, Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan. Hän sanoi hänelle: ruoki minun karitsoitani.
Joh 21:15 Biblia 1776



KARITSAN UHRAAMINEN
Kolmas Mooseksenkirja

VAHINGOSSA TEHTY RIKKOMUS
3 Ms 4:27-35

IV. Yksityinen henkilö

A. Rikkomus:
Jos joku kansan joukosta vahingossa rikkoo jotakin Herran käskyä vastaan ja tekemällä kielletyn teon joutuu syynalaiseksi,

B. Vaadittu uhri:
B.1 Kuttu (synnyttänyt vuohi)
hän tuokoon, kun huomaa rikkoneensa, virheettömän vuohen, kutun, uhrilahjaksi.

C. Kuinka uhrilahjan tuoja toimii:
Hän pankoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen polttouhripaikalla.

D. Palvelusvuorossa olevan papin toimet:
- Veri
Pappi ottakoon sormellaan eläimen verta, sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin ja kaatakoon lopun veren alttarin juurelle.

- Rasva
Hän irrottakoon eläimestä kaiken rasvan, (samalla tavoin kuin se irrotetaan yhteysuhriksi teurastetusta eläimestä),

ja polttakoon rasvan alttarilla tuoksuvana uhrina, joka on Herralle mieluisa.

E. Jumala antaa anteeksi
Kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi.



B.2 Karitsa

Mitä uhrilahjan tuoja tekee:
Jos joku tuo karitsan syntiuhriksi, hän tuokoon virheettömän naaraan, pankoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen syntiuhriksi polttouhrieläinten teurastuspaikalla.


Mitä palvelusvuorossa oleva pappi tekee
- Veri
Pappi ottakoon sormellaan syntiuhrieläimen verta, sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin ja kaatakoon lopun veren alttarin juurelle.

- Rasva
Hän irrottakoon karitsasta kaiken rasvan, (samalla tavoin kuin se irrotetaan yhteysuhrilampaasta),

ja polttakoon rasvan alttarilla yhdessä Herralle kuuluvien tuliuhrien kanssa.

Mitä Jumala tekee:
Kun pappi on toimittanut sovitusmenot, rikkomuksen tekijä saa tekonsa anteeksi.



Aikamme tietoa:

Uuhet ovat sukukypsiä 4-10 kuukauden ikäisinä ja ne tiinehtyvät parhaiten syksyllä, vaikkakin tiinehtyminen voi tapahtua myös muina vuodenaikoina.

Tiineysaika kestää hieman alle viisi kuukautta (145-150 vuorokautta).

Kerrallaan uuhi synnyttää keskimäärin kaksi karitsaa, jotka emä vieroittaa noin kahden kuukauden iässä.
suomalainen wikipedia



Jos tahdot syventyä asiaan, voit verrata naaraspuolisen vuohen ja lampaan käsittelyä koskevia määräyksiä.

Ne ovat hyvin samankaltaiset - miten ne eroavat toisistaan?

Uhrilahjan tuoja valitsee virheettömän naaraspuolisen eläimen, ei urosta.

Hän teurastaa eläimen itse teurastukseen valitulla paikalla.

Miten?

Ymmärtääkseni uhrilahjan tuojalla on oikeassa kädessä terävä veitsi. Hän asettaa vasemman kätensä eläimen pään päälle ja vetää veitsellä sen kurkun auki laidasta laitaan.

Eläimen veri otetaan talteen johonkin astiaan mahdollisimman tarkoin.

Pappi ottaa tämän verisen astian ja kastaa sormensa eläimen vereen ja koskettaa "alttarin sarvia" eli sen neljässä nurkassa olevia korkeampia kulmia. Muu veri kaadetaan alttarin juurelle.

Jerusalemin temppelissä polttouhrialttarin juurella on suuri aukko, josta johtaa maanalainen kanava itäpuolella olevaan Kidronin laaksoon. Eläinten verta vuosi siinä virtanaan.



Pappi suorittaa nyt kuolleen eläimen käsittelyn, jotta se tapahtuisi oikein.

Hän nylkee vuohen tai karitsan ja hakee ruhosta kaikki rasvaiset kohdat, irrottaa ne veitsellä ja kokoaa ne astiaan.

Tämä rasva pannaan alttarin kuumien hiilien päälle tirisemään, ja siitä nouseva hyväntuoksuinen savu on Jumalalle mieleen.

Veri meni alttarin juurelle, rasva paloi mutta entäs ne syötävät lihat?

Tässä ei sanota, mitä niille tehdään, mutta ilmeisesti pappi saa osan ja uhrilahjan tuoja saa viedä mukanaan osan.

Rahanarvoista tavaraa tämä uhrattava maatalousyhteikunnassa.


taitaa olla niin, että suomenkielessä on vuohipukki - ukkolammas on pää pää päkäpää pässi



KR 1992 käyttää sanaa "syntiuhri"

KR 1933 käyttää sanaa "syntiuhri"

KR 1776 käyttää sanaa "rikosuhri"

Heprealainen alkuteksti käyttää sanaa "syntiuhri"

Kuttu tai naaraspuolinen karitsa käy siis syntiuhrista silloin, kun Jumalan käskyjen rikkomus on tahaton.


KARITSAN UHRAAMINEN
Kolmas Mooseksenkirja

AARONIN ENSIMMÄINEN UHRI
3 Ms 9

Tämä kuvaus ei ole uhrilakia. Uhraamisen ammattilainen kertoo yksityiskohtaisesti, miten tämä juhlava uhri tapahtui ja millaisia uskonasioita tilanteeseen liittyi.

Karitsat ovat tässä mukana kuin lisukkeina, suuriakin eläimiä teurastettiin tässä juhlassa.

Tapahtuu "heiluttaminen" joka tarkoittanee sitä, että pappi heiluttaa eläimen osaa Jumalan edessä.

Uhrattiin seitsemän eläintä
- 1 yksi pukki syntiuhriksi
- 4 neljä polttouhriksi (holocaust):
- 2 kaksi sonnia, pässi ja karitsa
- 2 kaksi yhteysuhriksi: sonni ja pässi

eli yksi pukki, kolme sonnia, kaksi pässiä ja karitsa.

Aaron tuo itse polttouhriksi sonnin ja pässin

Israelin kansa tuo
syntiuhriksi vuohipukin
polttouhriksi nuoren sonnin ja karitsan

Lisäksi tuodaan yhteysuhriksi nuori sonni ja pässi.

comprehendo?!



Seitsemän päivän kuluttua Mooses kutsui luokseen Aaronin ja hänen poikansa sekä Israelin vanhimmat ja sanoi Aaronille:
"Hae virheetön nuori sonni syntiuhriksi ja virheetön pässi polttouhriksi ja tuo ne Herran eteen.

Sano sitten israelilaisille:
'Tuokaa syntiuhriksi vuohipukki ja polttouhriksi nuori sonni ja karitsa, molemmat vuoden ikäisiä ja virheettömiä.

Tuokaa myös sonni ja pässi, jotka tulee uhrata yhteysuhrina Herran edessä,

sekä ruokauhri, johon on sekoitettu öljyä, sillä tänään Herra ilmestyy teille.'"


He toivat pyhäkköteltan eteen kaiken, minkä Mooses oli käskenyt. Koko Israel saapui paikalle ja asettui Herran eteen.

Mooses sanoi:
"Näin Herra on käskenyt teidän tehdä. Sitten hänen kirkkautensa ilmestyy teille."

Aaronille Mooses sanoi:
"Mene alttarin luo toimittamaan ensin syntiuhri ja polttouhri omien syntiesi ja kansan syntien sovittamiseksi ja uhraa sitten kansan uhrilahja sen syntien sovittamiseksi, niin kuin Herra on käskenyt."



Aaron astui alttarin ääreen ja teurasti sonnin syntiuhriksi.

Aaronin pojat ojensivat hänelle veren, ja hän kastoi sormensa siihen, siveli verta alttarin sarviin ja vuodatti lopun veren alttarin juurelle.

Syntiuhrieläimen rasvan ja munuaiset sekä maksan takalohkon hän poltti alttarilla Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.

Lihat ja nahan hän poltti leirin ulkopuolella.

Sitten Aaron teurasti polttouhrieläimen, ja hänen poikansa ojensivat hänelle veren, jota hän vihmoi joka puolelle alttaria.

He ojensivat hänelle polttouhrieläimen ruhonkappaleet ja pään, ja hän poltti ne alttarilla.

Sitten hän pesi sisälmykset ja koivet ja poltti ne alttarilla polttouhrin mukana.



Sitten Aaron toi esiin kansan uhrilahjat, otti kansan syntiuhripukin ja teurasti sen syntiuhriksi samalla tavoin kuin omankin syntiuhrieläimensä.

Hän otti myös polttouhrieläimen ja uhrasi sen säädetyllä tavalla.

Hän toi ruokauhrin, otti siitä täyden kourallisen ja poltti sen alttarilla.

Tämän hän uhrasi aamupolttouhrin lisäksi.

Sitten hän teurasti kansan yhteysuhriksi sonnin ja pässin.

Aaronin pojat ojensivat hänelle veren, ja hän vihmoi sitä joka puolelle alttaria.

Sonnista ja pässistä saadun rasvan, rasvahännän, sisälmyksiä peittävän rasvan sekä munuaiset ja maksan takalohkon, kaikki nämä rasvaosat he panivat rintakappaleiden viereen.

Aaron poltti rasvat alttarilla, mutta rintakappaleet ja oikean reiden hän omisti tarjousuhrina Herralle, niin kuin Mooses oli määrännyt.



Sitten Aaron kohotti kätensä israelilaisten puoleen, siunasi heidät ja tuli alas alttarilta toimitettuaan syntiuhrin, polttouhrin ja yhteysuhrin.

Mooses ja Aaron menivät pyhäkkötelttaan, ja kun he tulivat ulos, he siunasivat kansan.

Silloin Herran kirkkaus ilmestyi koko kansalle, ja Herran luota lähti tuli, joka kulutti polttouhrin ja rasvat alttarilta.

Kun kansa näki tämän, kaikki riemuitsivat ja lankesivat kasvoilleen maahan.


3 Ms 9 KR 1992


minun täytynee tässä nyt tehdä pieni tunnustus.

En ole koskaan näin tarkasti tätä 9 lukua elämässäni lukenut enkä noita eläimiä laskenut.

Tai pannut merkille, että tuli taivaasta tuli ja kulutti uhrit.

sorry, mutta tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten huonosti olen Raamattuni lukenut.

---
eikö ole mielenkiintoinen tuo tarkka teurastajan homma - mahalaukku, kaviot, päästä ei puhuta mitään... nahka, rintaliha, koivet, ...

yli tuhat vuotta juutalainen kansa näin teki ja osasi kyllä homman ulkoa.

en tiedä mikä on tuo "tarjousuhri" - sitä pitäisi opiskella



KARITSAN UHRAAMINEN
Kolmas Mooseksenkirja

LAKI LAPSENSYNNYTTÄJÄN PUHDISTAUTUMISESTA

Herra sanoi Moosekselle:

"Sano israelilaisille:

POIKAVAUVA
Kun nainen on synnyttänyt pojan, hän on sen jälkeen seitsemän päivää epäpuhdas, samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana.

Kahdeksantena päivänä pojan esinahka on leikattava.

Nainen pysyköön kotonaan vielä kolmekymmentäkolme päivää puhdistuakseen verenvuodosta.

Hän ei saa koskea mihinkään, mikä on pyhää, eikä tulla pyhäkköön, ennen kuin hänen puhdistumisaikansa on kulunut umpeen.


TYTTÖVAUVA
Kun nainen on synnyttänyt tytön, hän on kaksi viikkoa epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. Sen lisäksi hänen on odotettava verenvuodostaan epäpuhtaana vielä kuusikymmentäkuusi päivää, ja vasta sitten hän on puhdas.



- näemme tästä Jumalan laista, että tytön synnyttäminen saastuttaa kaksi kertaa enemmän kuin pojan synnyttäminen!

poika - viikko plus 33 päivää

tyttö - kaksi viikkoa plus 66 päivää

että silleen...



Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen,

NAINEN TUO KARITSAN JA KAKSI KYYHKYSTÄ
naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi
ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi.

PAPPI
Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot,

JUMALA
ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta.

Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

-- tasa-arvoa!

KÖYHÄ NAINEN - 2 KYYHKYSTÄ
"Jos naisella ei ole varaa lampaaseen, hän tuokoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, toisen polttouhriksi ja toisen syntiuhriksi,

PAPPI
ja pappi toimittakoon sovitusmenot.

JUMALA
Tämän jälkeen nainen on puhdas."


3 Ms 12



JEESUS SYNTYI LAIN ALAISEKSI

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle."

Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".


Lk 2:21-24 KR 1992



KARITSAN UHRAAMINEN
3 Mooseksenkirja

LAKI SPITALISEN PUHTAAKSI JULISTAMISESTA

Herra sanoi Moosekselle:
"Tämä on spitaalisen puhtaaksi julistamista koskeva laki.

1. Leirin ulkopuolella
Spitaalia sairastanut on vietävä papin tarkastettavaksi. Pappi tulkoon leirin ulkopuolelle ja tutkikoon hänet.

Jos sairas on parantunut
Jos hän toteaa, että sairas on parantunut spitaalitaudista,

2. Puhdistusmenetelmä
hän käskeköön tuoda puhdistettavaa varten kaksi elävää puhdasta lintua, setripuuta, karmiininpunaista villaa ja iisopin oksia.

Pappi käskeköön
- teurastaa toisen linnun
- virtaavalla vedellä täytetyn saviastian päällä.

Sitten hän
- ottakoon elävän linnun ja
- kastakoon sen sekä setripuun, karmiininpunaisen villan ja iisopin oksat veden yläpuolella teurastetun linnun vereen.

- Tätä vedensekaista verta hän pirskottakoon puhdistettavan päälle seitsemän kertaa.

3. Julistus
Julistettuaan spitaalia sairastaneen puhtaaksi

- pappi päästäköön elävän linnun lentämään pois.



4. Peseytyminen
- Puhdistettava pesköön vaatteensa, ajelkoon hiuksensa ja kaikki ihokarvansa ja pesköön itsensä vedellä.

5. Viikon karanteeni vielä
Sen jälkeen hän on puhdas ja voi palata leiriin, mutta hänen on pysyteltävä telttansa ulkopuolella seitsemän päivää.

Seitsemäntenä päivänä hänen tulee uudelleen ajella hiuksensa, partansa, kulmakarvansa ja muut ihokarvansa sekä peseytyä ja pestä vaatteensa,

ja sitten hän on jälleen puhdas.



UHRI
"Kahdeksantena päivänä hän ottakoon
kaksi virheetöntä pässikaritsaa ja virheettömän yksivuotisen uuhikaritsan,
lisäksi ruokauhriksi kolme eefa-mitan kymmenesosaa parhaita vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu öljyä, sekä yhden log-mitan öljyä.

Papin toimenpiteet:
Puhdistuksen toimittava pappi tuokoon puhdistettavan uhrilahjoineen pyhäkköteltan oven luo.

- hyvitysuhri
Pappi tuokoon hyvitysuhriksi toisen pässikaritsan sekä log-mitallisen öljyä ja omistakoon ne tarjousuhrina Herralle.

- karitsan teurastaminen
Karitsa teurastettakoon samassa pyhässä paikassa, jossa syntiuhriksi ja polttouhriksi tuodut eläimet teurastetaan.

- erityisen pyhä... siis papille!
Hyvitysuhrieläin kuuluu syntiuhrieläimen tavoin papille; se on erityisen pyhä.

- verta potilaan päälle
Pappi ottakoon hyvitysuhrieläimen verta ja sivelköön sitä puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen.

- öljyn pirskotus Herran edessä
Sitten hän kaatakoon puhdistettavan tuomaa öljyä vasemmalle kämmenelleen, kastakoon oikean etusormensa öljyyn ja pirskottakoon sitä seitsemän kertaa Herran edessä.



- öljyä potilaan päälle
Kämmenelle jäänyttä öljyä hän sivelköön puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen hyvitysuhrin veren päälle.

- öljyä kaljuun päähän
Kämmenelle vielä jääneen öljyn pappi sivelköön puhdistettavan päähän.

JUMALA
Näin pappi toimittaa hänelle sovituksen Herran edessä.



1. Syntiuhri:
"Pappi uhratkoon sitten syntiuhrieläimen.

Tarkoitus:
Näin hän poistaa puhdistettavan ihmisen saastaisuuden.

2. Polttouhri:
Sen jälkeen teurastettakoon polttouhrieläin, ja pappi polttakoon eläimen ja ruokauhrin alttarilla.

JUMALA
Kun pappi on toimittanut sovitusmenot, parantunut on puhdas.


KÖYHÄ POTILAS

"Jos puhdistettava on köyhä eikä hänellä ole varaa hankkia näitä uhrilahjoja, hänen on tuotava sovituksen toimittamista varten

- yksi karitsa, joka omistetaan hyvitysuhrina Herralle,

- ruokauhriksi kymmenesosa eefa- mittaa öljyllä kostutettuja parhaita vehnäjauhoja ja log-mitallinen öljyä

- sekä kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, varojensa mukaan.

Kyyhkysistä toinen annettakoon syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi.

1. Potilas tuo uhrilahjat
Kaikki nämä uhrilahjat hänen tulee tuoda kahdeksantena päivänä papille pyhäkköteltan oven luo puhdistusmenojensa toimittamista varten.

2. Papin toimenpiteet
Pappi ottakoon hyvitysuhrikaritsan ja log-mitallisen öljyä ja omistakoon ne tarjousuhrina Herralle.

- verta
Kun hyvitysuhriksi tuotu karitsa on teurastettu,
pappi ottakoon sen verta ja sivelköön sitä puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen.

- öljyn pirskotus Herran edessä
Sitten pappi kaatakoon öljyä vasemmalle kämmenelleen ja pirskottakoon sitä oikealla etusormellaan seitsemän kertaa Herran edessä.



- öljyä potilaan päälle
Kämmenelleen jäänyttä öljyä hän sivelköön puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen, samoihin kohtiin, joihin hän siveli hyvitysuhrieläimen verta.

- öljyä kaljuun päähän
Kämmenelle vielä jääneen öljyn hän sivelköön puhdistettavan päähän.

JUMALA
Näin hän toimittaa hänelle sovituksen Herran edessä.

UHRI
Pappi uhratkoon metsäkyyhkyt tai muut kyyhkyset, jotka puhdistettava varojensa mukaan on hankkinut,

- toisen syntiuhrina ja
- toisen polttouhrina yhdessä ruokauhrin kanssa.

Näin pappi toimittaa puhdistettavalle sovituksen Herran edessä."

Tähän päättyy laki, joka koskee spitaalitaudista parantuneen vähävaraisen ihmisen puhdistusmenoja.

3 Ms 14



- opimme tästä, että Vanhan liiton aikana uhri sisälsi monia sävyjä.

uhri on mukana myös sairaanhoidossa, tässä tapauksessa spitaalin kohdalla puhdistauduttaessa

Jesaja puhuu Herran kärsivästä palvelijasta, joka kantoi meidän sairautemme.

Mieleemme tulee myös Jumalan Karitsan toimet spitaalisten kanssa:



Eräässä kaupungissa Jeesus kohtasi miehen, joka oli yltä päältä spitaalin saastuttama.

Nähdessään Jeesuksen mies lankesi kasvoilleen ja rukoili: "Herra! Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut."

Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi."

Tauti lähti miehestä heti.

Jeesus kielsi häntä kertomasta tästä kenellekään ja sanoi: "Käy näyttämässä itsesi papille ja anna puhdistumisestasi Mooseksen lain mukainen uhri todisteeksi heille."

Jeesuksesta puhuttiin kuitenkin yhä laajemmalti, ja ihmisiä kokoontui sankoin joukoin kuulemaan häntä ja hakemaan parannusta tauteihinsa.

Mutta hän vetäytyi jälleen autiolle seudulle rukoilemaan.


Lk 5:12-16 Kr 1992



LAKI KARITSAN UHRAAMISESTA
Kolmas Mooseksenkirja

TEURASTAMINEN JA UHRAAMINEN VAIN OIKEASSA PAIKASSA

Kuolemanrangaistus

Herra sanoi Moosekselle:
"Sano Aaronille, hänen pojilleen ja kaikille israelilaisille: Näin on Herra käskenyt:

Jos joku israelilainen teurastaa sonnin, lampaan tai vuohen joko leirissä tai sen ulkopuolella eikä tuo sitä pyhäkköteltan ovelle luovuttaakseen sen uhrilahjana Herralle telttamajan edessä, hänet on katsottava verivelan alaiseksi.

Hän on vuodattanut verta, ja hänet on poistettava kansansa keskuudesta.

Israelilaiset eivät siis enää saa teurastaa eläimiään missä tahansa ulkosalla, vaan heidän on tuotava ne papille Herran eteen pyhäkköteltan ovelle ja teurastettava ne siellä Herralle omistettuina yhteysuhreina.

Pappi vihmokoon veren Herran alttarille pyhäkköteltan oven luona ja polttakoon rasvan tuoksuvana uhrina, joka on Herralle mieluisa.


EI AAVIKON PAHOLAISELLE

Israelilaiset eivät enää eläimiä teurastaessaan saa omistaa niitä aavikon paholaisille, joita he ovat minusta luopuneina palvoneet. Tämä on heille pysyvä määräys sukupolvesta toiseen.

"Sano heille: Jos joku israelilainen tai israelilaisten keskuuteen asumaan tullut siirtolainen uhraa polttouhrin tai teurasuhrin eikä tuo eläintään pyhäkköteltan ovelle Herralle uhrattavaksi, hänet on poistettava kansansa keskuudesta.


3 Ms 17:1-9


VERTA EI SAA SYÖDÄ

Jumala itse surmaa:

Jos joku israelilainen tai israelilaisten keskuudessa asuva siirtolainen syö verta, missä muodossa tahansa, minä vihastun häneen ja poistan hänet kansansa keskuudesta.

VERI TUOTTAA SOVITUKSEN
Veressä on elävän olennon elämänvoima.

Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen.

Sen tähden minä sanon israelilaisille: yksikään teistä ei saa syödä verta, eikä sitä myöskään saa syödä kukaan teidän keskuudessanne asuva siirtolainen.


USKONNOLLINEN TEURASTAMINEN

"Kun joku israelilainen tai heidän keskuudessaan asuva siirtolainen pyydystää syötäväksi kelpaavan eläimen tai linnun, hänen tulee valuttaa sen veri maahan ja peittää veri hiekalla, sillä veressä on jokaisen elävän olennon elämänvoima.

Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima.

Jokainen, joka syö verta, on poistettava kansansa keskuudesta.


ITSESTÄÄN KUOLLUT
"Jos joku, olipa hän israelilainen tai siirtolainen, syö itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä, hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Sitten hän on jälleen puhdas.

Mutta ellei hän pese vaatteitaan ja peseydy, hän jää syynalaiseksi."


3 Ms 17:10-16



Juutalaisuudessa (ja Raamatun vaikutuksesta myös islamissa) on teurastamista koskevat erityiset säännöt.

Vain erikosimiehet saavat teurastaa eläimiä ja sen täytyy tapahtua niin että veri lasketaan pois.

Tämä on nyky-Suomessa aiheuttanut eläinsuojelullista närää ei-juutalaisten ja ei-muslimien parissa.



Muistamme että Jerusaelmin Apostolisessa kokouksessa Jerusalemissa "Pyhä Henki ja me" antoivat lähetysirjeen, jossa pakanat vapautetaan kaikista Mooseksen lain säädöksistä, esimerkiksi sapattilaista.

Ainoa, mistä vanhimmat neuvoivat pitämään kiinni olivat sellaisen lihan syömisen välttäminen, josta ei ole verta laskettu, veren syömisen välttämäinen ja haureus.

nämä kolme.



Eikö ole erityisen ihmeellistä, millä voimalla Herra Jeesus murtautuu ulos lain kahleista

Täyttää lain?

"tämä on minun vereni"

juokaa sitä.



KARITSAN UHRAAMINEN
Kolmas Mooseksenkirja

LAKI OHRANTÄHKÄJUHLASTA

Herra sanoi Moosekselle:

- Uhrina ensimmäiset tähkät
"Sano israelilaisille:
Kun tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, ja kun leikkaatte siellä viljaa, tuokaa ensimmäiset tähkät papille.

- Papin toimenpiteet
Sapatin jälkeisenä päivänä pappi omistakoon ne Herralle tarjousuhrina,

- miksi?
että Herra olisi teille suosiollinen.

- Karitsan uhraaminen
Sinä päivänä, jona pappi omistaa ensimmäiset tähkät tarjousuhrina Herralle, teidän on uhrattava vuoden ikäinen virheetön karitsa polttouhrina

ja sen lisäksi ruokauhrina
- kaksi eefa-mitan kymmenesosaa öljyllä kostutettuja parhaita vehnäjauhoja tuoksuvaksi tuliuhriksi, joka on Herralle mieluisa,
- sekä siihen kuuluvana juomauhrina neljännes hin-mittaa viiniä.

- Mitä ei saa syödä
Älkää syökö leipää, paahdettuja jyviä älkääkä vastakypsynyttä viljaa ennen sitä päivää, jona tuotte niistä uhrilahjan Jumalallenne.

Tätä määräystä teidän on noudatettava aina, sukupolvesta toiseen, missä sitten asuttekin.


3 Ms 23:9-14



LAKI VILJANKORUUJUHLASTA

Ajankohta
"Laskekaa seitsemän täyttä viikkoa sen sapatin jälkeisestä päivästä, jolloin toitte satonne ensimmäiset tähkät omistettaviksi Herralle, ja tuokaa seitsemännen sapatin jälkeisenä eli viidentenäkymmenentenä päivänä Herralle ruokauhri uudesta sadosta.

Mitä uhriksi?
Tuokaa silloin kukin asuinpaikaltanne Herralle tarjousuhriksi kaksi hapanleipää, jotka on leivottu kahdesta eefa-mitan kymmenesosasta parhaita vehnäjauhoja.

Miksi?
Ne ovat Herralle kuuluva lahja uutissadosta.

Eläimiä
Leipien ohella tuokaa Herralle polttouhriksi seitsemän virheetöntä vuoden vanhaa karitsaa, nuori sonni ja kaksi pässiä sekä niiden mukana annettavat ruoka- ja juomauhrit.

Miksi?
Tämä on tuoksuva tuliuhri, joka on Herralle mieluisa.



Syntiuhri
Uhratkaa lisäksi vuohipukki syntiuhrina ja

Yhteysuhri
kaksi vuoden vanhaa karitsaa yhteysuhrina.

Uutisleivät
Pappi omistakoon uutisleivät ja molemmat karitsat tarjousuhrina Herralle.

Miksi?
Ne ovat Herralle pyhitetyt ja kuuluvat papille.

Juhlakokous
Kokoontukaa samana päivänä pyhään juhlakokoukseen älkääkä sinä päivänä tehkö mitään työtä. Tätä määräystä teidän on aina noudatettava, sukupolvesta toiseen, missä sitten asuttekin.

MUISTA KÖYHIÄ
"Kun korjaat maassasi satoa, älä leikkaa pelloiltasi viljaa reunoja myöten äläkä korjaa maahan pudonneita tähkiä leikkuun jälkeen. Jätä ne köyhiä ja muukalaisia varten.
Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

3 Ms 23:15-22



No näin olemme yhdessä opiskelleet lakia.

Matkanneet yli 2500 vuoden taakse ajassa, Jeesuksen maailmaan ja Vanhan liiton aikaan.

Mitäs arvelet, kannattiko reissu?

Ei ole mitään määrää Jumalan Sanan aarteilla - ja ilmaiseksi saamme niitä ihan ikiomiksi!

niin se karitsa...

tässä olen vain pinnalta raapaistu asiaa

ajatellaan vaikka Samuelia ja ihan pikkuista karitsaa, joka vielä imee emon maitoa ... hellan lettas sendään... ja henki pois...

Niin Samuel otti imevän karitsan ja uhrasi sen polttouhriksi, kokonaisuhriksi, Herralle; ja Samuel huusi Herraa Israelin puolesta, ja Herra kuuli häntä.
1 Sam 7:9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti