sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Matteuksen evankeliumi ja pääsiäinen

Matteuksen evankeliumi kertoo

Stereot:

Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän sanoi opetuslapsilleen: "Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi."

Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. "Ei kuitenkaan kesken juhlan", he sanoivat, "ettei kansa ala mellakoida."
Mt 26:1-3



Betaniassa pitalisen Simonin talossa kun nainen on voidellut Jeesuksen hiukset kalliilla öljyllä:

"Kun hän voiteli minut, se tapahtui hautaamistani varten."
Mt 26:12


Ehtoollisen asettamisen sanat:

Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini."

Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
Mt 26:26-29



Eräs Matteuksen evankeliumin avainkohdista, jota Haamulkin ajatteli tuolla toisella palstalla


"Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
Mt 26:27-28



Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Silloin Jeesus sanoi heille: "Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: 'Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.'

Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan."
Mt 26:30-32

... Viittaus on

-- Kohoa, miekka, paimentani kohti, nouse uskottuani vastaan! sanoo Herra Sebaot. Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle, pienimpiäkin vastaan minä kohotan käteni.
Sak 13:7



Getsemanessa:

Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: "Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi."

Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään.

Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin.

Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.

Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä."
Mt 26:42-46



tämä panee miettimään - "syntisten käsiin"

Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.
Mt 26:45



tapahtuvat etenevät niin, että pyhät Kirjoitukset kävisivät toteen:

Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.

Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?"



Jeesus sanoi sitten miesjoukolle: "Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa, ettekä te ole ottaneet minua kiinni.

Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen."

Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.


Mt 26:51-56



Ajatus on aika erikoisesit ilmaistu:

"Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen."

asioiden tulee edetä tietyllä tavalla, jotta kirjoitukset kävisivät toteen.

on tärkeää, että profeettojen kirjoitukset käyvät toteen.

miksi?

kenelle se on tärkeää?



Suuren Neuvoston edessä:

Silloin ylipappi nousi paikaltaan ja kysyi: "Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?" Mutta Jeesus pysyi vaiti.

Silloin ylipappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika."

"Itsepä sen sanoit", vastasi Jeesus.

"Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."

Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi. Mitä mieltä olette?" He vastasivat: "Hän on ansainnut kuoleman."

He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle ja ilkkuivat: "Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!"


Mt 26:62-67



Matteuksen kertomuksessa Jeesus erinomaisen rohkeasti tunnustaa väriä, viitaten messiaaniseen ennustukseen Danielin kirjassa

varma tikki kuolema tuossa tilanteessa:

Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.

Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

Dan 7:13-14 KR 1938



Pilatus tuomitsee Jeesuksen:

Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne."

Kaikki huusivat yhteen ääneen: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!"

Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
Mt 27:24-26


nyt juuri helmikuussa 2011 on julkaistu paavi Benediktus XVI kirja, jossa hän sanoo, että juutalaiset eivät ole kansana kollektiivisesti syypäitä Jeesuksen kuolemaan.

Kiitollisena Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu lähetti tästä paaville viestin.



Juutalaisten kuningas:

He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä.

He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: "Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!"

REX IUDAEORUM

asia on tärkeä, jos ajatellaan Matteuksen evankeliumin olevan erityisesti suunnattu juutalaiselle kansalle.



Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä.

Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas."

Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.

Mt 27:35-38



Jeesuksen pilkkaajat toistavat tärkeitä asioita:


Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä.

Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!"

Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat:

"Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan.

Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen.

Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan -- pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt!

Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika."

Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.


Mt 27:39-44



jos olet Jumalan Poika - astu alas ristiltä niin uskomme!

varmaan niitä Jeesuksen viimeisiä kiusauksia.

Israelin kuningas
Jumalan Poika

.... melkoisia nimityksiä tavallisten rikollisten väliin ristiinnaulitulle



Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan (12:00), tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. (15:00)

Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?"

Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: "Hän huutaa Eliaa."

Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa.

Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen."

Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.


Mt 27:45-50



kuten X toisella palstalla muistutti, profeetta Eliaalla näyttää olevan erityisen tärkeä rooli Matteuksen evankeliumissa.

juutalaiset yhä tänään odottavat Malakian kirjan mukaan Eliaan tulevan ennen Messias-kuninkaan saapumista.



Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.

He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.

Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"


Mt 27:51-54



Pääsiäisenä:

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.

Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: 'Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.' Tämä oli minun sanomani teille."

Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.


Mt 28:5-8



Naiset eivät ole opetuslapsia.

on tapahtunut nyt niinkuin Jeesus itse oli sanonut.

asia on: Galileaan!



Naiset eivät ole opetuslapsia - mutta kuitenkin!

Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.
Mt 28:9-10

viesti on sama kuin enkelin

Galileaan!



Galileassa:

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.

Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."


Mt 28:16-20



Matteuksen evankeliumi ei kerro, mille vuorelle Galileassa Jeesus käski heidän kokoontua.

ne yksitoista.

Matteus ei kerro mitään Jerusalemista, suljetuista ovista tai avoimista, ei helluntain ihmeestä, ei Öljyvuoresta eikä taivaaseenastumisesta.

tapahtumat huipentuvat Galilean vuorella, joka voisi hyvin olla uljas Taabor.

Kirkastusvuori on voinut olla Taabor tai Hermon, jonka juurella on Filippuksen Kesarea.


Mooses sanoo hyvästit Israelin kansalle Nebon vuorella.

Galilean vuorella Jeesus ei sano hyvästejä vaan pikaisiin näkemiin!



Mooses nousi Moabin tasangolta Nebonvuorelle, Pisgan huipulle, joka on Jordanin itäpuolella vastapäätä Jerikoa.

Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin, Danin, Naftalin, Efraimin ja Manassen alueet ja koko Juudan maan läntiseen mereen saakka, Negevin sekä Jordanin alangon, sen syvänteen, joka ulottuu Jerikosta, Palmukaupungista, Soariin asti.

Herra sanoi Moosekselle: "Tämä on se maa, josta olen puhunut Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja jonka olen vannonut antavani heidän jälkeläisilleen. Minä olen antanut sinun nähdä sen, mutta sinä et pääse sinne."



Mooses, Herran palvelija, kuoli Moabin maassa, kuten Herra oli määrännyt. Herra hautasi hänet laaksoon, joka on Bet-Peorin lähellä Moabissa, mutta kukaan ei tähän päivään mennessä ole saanut tietää hänen hautansa paikkaa.

Mooses oli kuollessaan sadankahdenkymmenen vuoden ikäinen, mutta hänen näkönsä ei ollut hämärtynyt ja hän oli vielä täysissä voimissaan.

Israelilaiset itkivät Moabin tasangolla Mooseksen kuolemaa, kunnes kolmenkymmenen päivän suruaika kului umpeen.

Joosua, Nunin poika, oli täynnä viisauden henkeä, sillä Mooses oli pannut kätensä hänen päälleen ja siunannut hänet. Israelilaiset tottelivat häntä ja tekivät niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Herra oli Moosekselle antanut.



Israelin kansasta ei ole enää koskaan noussut toista sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra puhui kasvoista kasvoihin.

Kukaan muu ei ole tehnyt sellaisia suuria ja pelottavia mainetekoja, joita Herra lähetti Mooseksen tekemään faraolle, kaikille hänen palvelijoilleen ja koko Egyptin maalle, ihmetekoja, jotka Mooses teki koko Israelin kansan nähden Herran väkevän käden voimalla.

5 Ms 34:1-12



Mooses kuoli nähtyään Luvatun maan Nebon vuorelta.

Ne yksitoista kohtaavat Matteuksen evankeliumin kertomuksessa Ylösnousseen Galilean vuorella.

taitaapi Mooses jäädä vertailussa kuitenkin toiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti