tiistai 21. helmikuuta 2012

Matteuksen evankeliumi - Isän tahto



Ulvova harmaasusi. 

"Varokaa vääriä profeettoja.

He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.

Hedelmistä te heidät tunnette.

Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.

Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.

Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.

Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

Hedelmistä te siis tunnette heidät.

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

Mutta silloin he saavat minulta vastauksen:

'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
Matteus 7:15-23 KR 1992

     

On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on
sen rinnalla vain multaa.
Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme.

Siis kiitos, armon Jumala,
nyt lakkaamatta aivan,
kun sinä meille sanassa
osoitat tietä taivaan.
Ken nyt on köyhä, rikas ken
sanasi saatuansa!
Sen kalliin aarteen jokainen
saa pitää omanansa.

(Virsi 183:1,7)
 
     

Saamme todella kiittää Jumalaa tästä jalokiveä ja kultaa kalliimmasta aarteesta!

On suuri ilo, että saamme näin yhdessä myös Jumalan Sanaa nettiruukussa tutkia.

Kukin tuokoon yhteiseen oppimiseemme, mitä tuotavaksi annetaan.

Se on raamattupiirin tarkoitus, eikä ole lainkaan vaarallista, että olemme jyrkästikin eri mieltä ja toisiamme hutkimme.

Vain näin totuus käy ilmi ja saamme huomata itse kukin kohdallamme, miten Herran Henki valaisee meitä Sanalla.

Ei kaikkia samalla tavaoin, vaan kutakin tämän tilanteen vaatimalla tavalla.

Erehdymme, eksymme, olemme väärässä, ja saamme taas palata oikealle tielle, kun emme paaduta sydämiämme ja sulje korviamme siltä, mitä Henki seurakunnalle sanoo.

     

Vuorisaarnan tässä kohdassa Matteuksen evankeliumissa Jeesus varottaa vääristä profeetoista.

Yässä on yhdessä useampia toisiinsa liittyviä asioita.

Haamulille niin tärkeä ja rakas josta hän usein muistuttaa meitä "hyvä ja huono puu" vertaus.

Jeesus todellakin opettaa, että hedelmistä puu tunnetaan.

Varokaa vääriä profeettoja - hedelmistä heidät tunnetaan.

Kysymme, mistä hedelmistä?
 
     

"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."
Jeesus

Tämä Jeesuksen sana Vuorisaarnasta on usein kuultu esikoislestadiolaisten sisäpiirissä.

Entinen saarnaaja Risto Blom tunnistettiin sudeksi ja varoitus väärästä profeetasta kaikui Jällivaarasta aina Kajaaniin asti.

Susihukkasia on tunnistettu esikositen parissa toki muitakin.

Mistä siis Risto Blom tunnsitettiin sudeksi?

Hän kirjoitti kirjan siitä, miten Jeesuksen opetusta selitetään esikoisten saarnoissa.

Totuudellisen, raamatullisen, hyvin perustellun ja kovalla työllä uurastetun tutkimuksen.

Joka on totta joka sana.

"susi" tunnetaan hedelmistään.

Riston hedelmä on "Kuinka tullaan Jumalan lapseksi"

     

"Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita."
Jeesus

Jeesus sanoo uudelleen, että väärät profeetat tunnistetaan hedelmistä.

Hän antaa vielä tuntomerkin, joka pantiin käytäntöön myös esikoislestadiolaisuuden piirissä suomalaisten saarnaajaveljien aloitteesta ja nyykyisten Lapin vanhinten toimesta

"Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen."
Jeesus

Koska RB heitettiin ulos pimeyteen ja sutena lammasten vaatteissa, hän siis on väärä profeetta?

Paavin pannaan julistama Luther on väärä profeetta, koska on Kristuksen kirkosta ajettu yöhön?

     

Ei suinkaan.

Kirjoitin tahallani väärin. Ei Jeesus anna tuollaista tuntomerkkiä.

Mutta huolimaton lukija voi nyökätä päätään, tutulta kuulostaa, jotenkin noinhan Jeesus sanoi.

"Jotenkin noin" on tämän päivän esikoisten hermeneutiikkaa ja hirmu tuhoisaa.

Kuulostaa hyvältä, on sinne päin, eihän tuossa mitään pahaa ole että melkein noin...

siinä se just on se paha. oikein isolla Peellä.

"jotenkin noin"
 
     

Mitä Herra Jeesus Vuorisaarnassa sitten sanoi tässä kohdassa?

Luemme tarkasti emmekä anna mikon viedä meitä harhaan hurskailla sanoilla:

"Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät."
Jeesus

Hän kertoo, mitä jokaiselle puulle, joka ei tee hyvää hedelmää tapahtuu.

Sitten Hän toistaa "Hedelmistä te siis tunnette heidät"

ei siitä, että onko heitetty pelastavasta kirkosta ulos ihmisten toimesta.

vaan hedelmistä.


     

Tässä on pikkusen sitä hedelmää, mitä "susihukka" RB on kantanut ja kantaa:

Olen löytänyt tutkimusaineistostani esimerkkejä myös muiden Raamatun lukujen selityksistä: Jerikon tien matkamiehen kuvauksesta (Luuk. 10:33) todetaan, että Samarialainen ensin armahti ja vasta sen jälkeen sitoi synninhaavat. Eräs saarnaaja puolestaan kysyy ja vastaa: ”Ja se joka uskoo, mitä hän saa osakseen? Hän saa osakseen syntien anteeksiantamuksen saarnan.” Hän kertoo myös, että Jeesuskin sanoi niille, jotka hän paransi: ”Mene rauhassa, sinun uskosi on sinut pelastanut. Sinä saat syntisi anteeksi.”

Merkille pantavaa on, että edellä tässä 4. luvussa esitettyä käsitystä vastaavaa raamatunselitystä ei löydy tutkimusaineistostani tuhlaajapoika-vertaukseen. Miksi tuo tulkinta on esitetty vain toiseen näistä keskeisistä armonjärjestyksestä puhuvista raamatunpaikoista?

Mielestäni ongelmaa voidaan lähestyä ja pohtia esimerkiksi seuraavanlaisesta näkökulmasta: Niin kuin poika oli tehnyt syntiä Isän eli Jumalan kaiken näkevien silmien edessä, niin myös Isä näki pojan tulevan silmiensä edessä hänen Henkensä vetämänä. Ja Raamatun jakeessa sanotaan, että Isä armahti, mutta hänellä oli niin kiire armahtaa, että hän juoksi vastaan, sulki pojan syliinsä ja suuteli. Näin hän osoitti suurenmoisella tavalla: olet armahdettu. Sitten poikakin puhui osan siitä, mitä oli aikonut, mutta Isä ei kuunnellut loppuun tai poika unohti loput. Se ei ollut enää niin tärkeätä. Anteeksiantamus tapahtui ennen syyllisyyden tunnustamista. Ratkaiseva hetki oli Isän armahdus. Poika ei ansainnut armoa tunnustamisen tähden, vaan tunnustus seurasi armahdusta. Ja kun palvelijat toivat vaatteet, sormuksen ja kengät, he osoittivat, mitä kaikkea Isä oli antanut pojalleen armahtaessaan hänet. Hän oli antanut uskon ja sen mukana kaikki pelastukseen kuuluvat lahjat: synnit anteeksi, Kristuksen valmistaman vanhurskauden vaatteen, Pyhän Hengen oppaaksi, lohduttajaksi ja voiman antajaksi elämän tiellä, Jumalan lasten yhteyden ja rakkauden eli kerta kaikkiaan koko Kristuksen ja kaikki hänen pelastushyvyytensä
Risto Blom luennosta STI 2001


     

väärä profeetta?

susi lammasten vaatteissa?

Heidän hedelmistään te tunnette heidät!

(miksi tätä RB asiaa jauhan...
koska tämä on edelleen märkivä avoin haava esikoislestadiolaisuudessa. Risto Blom on yhä elossa.

Tehkää parannus tästä raskaasta synnistä, jonka häntä ja Herraa Jeesusta vastaan olette tehnee, kun siihen vielä on mahdollisuus.

Sillä uskollisesti Risto on Jeesuksen sanoja tutkinut ja opettanut.

toisin kuin te.)
 
     

Hedelmistä te tunnette väärät profeetat, jotka vaikuttavat kyllä oikeilta lampailta, mutta eivät sitä ole.

Asia on tärkeä ja Herra Jeesus jatkaa siitä opettamista näin:

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
Jeesus

Joka sanoo Jeesukselle "Herra, Herra!"

Alkukielessä kreikassa on sana κύριος Kyrios

kuinka usein kuulemmekaan veisattavan ja rukoiltavan Kyrie eleison, Herra armahda!

     

Mutta ei jokainen, joka sanoo "Jeesus on Herra" ja uskoo sen sydämessää pääse perille.

Miten niin?

Eikös Paavali opeta

"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva" (Room. 10:9)

Opettaa toki.

Jeesus opettaa

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan.
 
     

Nyt olemme tulleet siihen kohtaan, jossa Haamul tarjoaa nettiruukkulaisille selityksen.

Katsotaan siis tarkasti, mitä tässä Herra opettaa.

Musitamme, että kyseessä on juuri edellä ollut väärät profeetat.

     

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan.

Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
Jeesus

     

Törmäämme tässä taas täydellä vauhdilla Jeesukseen.

Meillä on oppimme ja uskomme ja tunnustuksemme ja kokemuksemme ja saarnamme ja reppu muutenkin täynnä tietoa ja viisautta ja hyviä asioita tästä kristillisyydestä.

Näin tullaan Jumalan lapsiksi!

Näin päästään taivasten valtakunaan!

Ja sitten törmäämme Jeesukseen.

Mitä teemme?
 
     

Yhdeksän uskovaa kymmenestä lähtee Jeesuksen sanojen luota pois tyytyväisenä lapsesta asti ehkä kantamaansa reppuunsa.

Minä sanon "Herra Herra" ja pyydän anteeksi ja saan todistuksen Jeesuksen nimessä ja veressä että synnit ovat anteeksi annettu.

Asiat ovat kunnossa, olen taivaan valtakunnassa ja pääsen perille taivaaseen!

Voiko tähän muuta sano kuin Aamen?

ihminen ei voi sanoa.

Jeesus sanoo "en minä siua näin opettanut"
 
     

kuulen jo korvissani susilauman ulinan!

painu pihalle, sinä Risto Blom fani..

ei tämä ole Hyvän Paimenen ääni vaan pahan!

mikä sinä olet meitä opettamaan, kun ei sinulla ole edes Pyhää Henkeä?

ei näitä ymmärretä metsätokassa, ulkoupolella leirin, tämän maailman oppineet ja viisaat

uli uli uli uuuuuu-...

susi susi varokaa!
 
     

Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

Hyvä Paimen


sanot, no Matteus nyt on yksi evankelista, meidän täytyy katsella koko Raamattua että ymmärrämme oikein.

Vaan hyvin painokas on tämä Jeesuksen opetus Vuorisaarnan lopulla

heti perään jymähtävät Herramme kuin peruskallioon kirjoitetut sanat:

Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.

"Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka."
 

Herra Jeesus asettaa Matteuksen evankeliumin kohdassa vääristä profeetoista siis vastakkain

hyvä puu - paha puu

hyvät hedelmät

hengelliset ihmiset, jotka ajavat pirujakin pihalle riivatuista

hengelliset ihmiset, jotka sanovat Kyrios, Kyrios! Jeesus on Herra!

ne, jotka pääsevät taivasten valtakuntaan

tekevät Isän tahdon - vääryyden tekijät


     

Tämä on Matteuksen evankeliumin teologiaa.

Tässä Vuorisaarnan kohdassa Jeesus ei sanallakaan edellytä uskoa eikä puhu mistään uhrilampaasta eikä armosta.

Sen sijaan Herra Jeesus käyttää ilmausta

jotka tekevät Isän tahdon

ja ne jotka eivät sitä TEE


Haamul sanoo, että Isän tahdon tekemistä on usko Jeesukseen.

tämä on mieletön väite, eihän usko Jeesukseen ole mitään meidän tekoamme, kuten Haamul itsekin raamatullisesti opettaa.

     

tässä kohden Jeesus ei puhu hyvien tekojen puutteesta, kuten vertauksessa vuohista ja lampaista, mitä jätettiin tekemättä.

vaan huonoista hedelmistä.

siitä, että he tekivät elämässään vääryyttä

vastoin Isän tahtoa


missä Matteuksen evankeliumista voimme oppia lisää Isän tahdosta?

Vuorisaarnasta.

Jeesuksen omasta esimerkistä

Matteuksen evankeliumin sisällöstä.

"Olkaa täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on"

tai jotenkin siihen suuntaan...

     

ja näin päätän tämän tutkielmani

ja metsästä kuutamolla pakkasyössä alkaa kuulua

uli uli uli uuuuuu... 


susi, susi!! 

tekojen opettaja, ei ymmärrä että YKSIN USKOSTA


voi olla, että Matteuksessa noin on tai jotain sinnepäin

mutta ei ihminen pelastu hyviä tekoja tekemällä

uli uli uli uuuu.... 

ja niin Herra Jeesus saa saarnoineen väistyä Risto Blomin kanssa ulkopuolelle leirin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti