Gnosis (2)

Oi arvon nettiruukkulainen, kirjoitin edellisellä palstalla hankalan johdannon hankalaan aiheeseen.

ja tällä palstalla asia käy yhä vaan hankalammaksi.

koeta siis olla kriittinen mutta ennenkaikkea kärsivällinen -

Polonius: Though this be madness, yet there is method in't.
(Hamlet Act 2, scene 2, 206)

..........



Gnosis (kreikankielen sanasta γνῶσις) on hengellistä tietoa, jollaista voi olla pyhimyksellä tai muulla mystillisesti valaistulla henkilöllä.

Kreikan ja Bysantin kulttuureissa Gnosis on pikemmin äärettömän, jumalallisen ja luomattoman tietämistä, sen sisäistä oivaltamista kuin tietoa rajallisesta, luonnollisesta tai aineellisesta maailmasta.

Gnosis on tuonpuoleista ja kypsynyttä ymmärrystä. Se on merkkinä hengellisestä kokemuksesta johtuvasta tiedosta ja intuitiivisesta tiedosta, mystisestä pikemmin kuin rationaalisesta älyllisesti johdetusta ajattelusta.

Gnosis on tietoa, joka saavutetaan käsittämällä sisäisen kokemuksen kautta tai mietiskelyn kautta, joka johtaa sisäiseen valaistumiseen tai ulkoiseen kohtaamiseen, Teofaniaan (Jumalan ilmestyminen).

muokkasin hieman alkutekstiä kääntäessäni tätä gnosis-sanan määritelmää engl. wikipediassa





käännetään tämä nyt sitten tämän kristillisyyden kielelle:

Uskovaisella on kypsynyttä hengellistä ymmärrystä. Se kertoo muillekin, että hän on herännyt, saanut sisäisen hengellisen kokemuksen kautta ymmärtää parannuksen ja pelastavan uskon Jeesukseen, että hän on käsittänyt armon sydämessä eikä kuolleen uskon järkevässä peruukissa.

Uskovaisella on sellaista tietoa, joka saavutetaan vain käsittämällä hengellisiä asioita sisäisen uudestisyntymisen kokemuksen kautta, joka johtaa tähän oikean parannuksen ja armon evankeliumin käsittämiseen.



Esikoisuudessa tämä gnosis, pelastava tieto jumalallisista asioista, on puhtaasti sisäisen ihmisen valaistumista ja hengellisten asioiden käsittämistä omakohtaisesti.

Heillä gnosis, pelastava tieto hengellisistä asioista, on jokseenkin erillään järjelle käsittämättömien sakramenttien mysteereistä,

uudestisyntymisen valaistuminen tapahtuu riippumatta kasteen rituaalista ja sisäisen käsittämisen ydin, usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, on tänään jokseenkin irrallaan ehtoollisen viinistä ja leivästä.



Tuo on kieltämättä rajua tekstiä, mutta antaa suuntaa siitä, mihin pyrin.

Palataan hetkeksi vielä takaisin sanaan Gnosis ja sen merkityksiin.

Platon käyttää "gnostikes epistemes" ilmausta teoksessaan Politikon tarkoittamaan yksilön korkeampaa ymmärrystä, sellaista tietoa, jolla hän voi vaikuttaa ja kontrolloida, yksilön henkistä kykenevyyttä ja lahjakkuutta.

Antiikin kreikkalaisten ajattelussa gnosis on ihmisen sisäistä kokemuksellista tietoa erotuksena asioiden teoreettisesta tietämisestä (epistemologia).

Gnosis tarkoittaa enemmän tietoa siitä, miten asiat itsessään ovat (ontologia) kuin miten ihminen ilmaisee asioita abstraktein käsittein ja tallentaa muistiin.



Sitten pääsemme lopulta gnostilaisiin ryhmiin, joita Uuden testamentin ja varhaisen kirkon aikana - ja yhä nykyään - on ihmisten keskuudessa muodostunut.

yhteistä näille on tietynlainen suhtautuminen tietoon todellisuudesta, näkyvästä ja näkymättömästä, vaikka hyvin suuria eroja on tämän tiedon sisällön suhteen.

(ajan tietenkin takaa tuota esikoisten omaamaa tietoa, gnosista, jota ei ilman parannusta, uskoa ja Pyhää Henkeä ulkopuolinen - esimerkiksi tämä lumiukko joka tätä kirjoittaa - voi laisinkaan käsittää.)



Gnostilaisten lahkoissa gnosis on ensisijaisesti itsensä tuntemista, joka on poku valaistumiseen.

(es.lest. käännös: lain saarna paljastaa ihmisen todellisen tilan, joka kutsuu parannukseen ja uskoon)

Tieto vapauttaa yksilön ensin hänen oman kulttuurinsa uskonnollisista hengellisistä siteistä ja yhdistää heidät henkilökohtaisesti jumaluuteen.

(es.lest. käännös; herännyt tajuaa, että kirkko on kuolleen uskon laitos, jossa ei voi syntyä elävää uskoa. Tässä kristillisyydessä hänet ohjataan oikealla tavalla uskon vanhurskauteen ja Jumalan yhteyteen.)



Itsensä tuntemisen kautta, henkilökohtaisen puhdistautumisen kautta, hurskaan elämän kautta, päästään suoraan tietoon Jumalasta sisäisen kokemisen tai tahdon ratkaisun kautta.

(es.lest. käännös: herännyt elää sisäisesti ja yhteiskunnassa Jumalan tahdon mukaista elämää, hän on uudestisyntynyt Jumalan lapsi - toisin kuin kuolleen uskon ihmiset - ja hän tahtoo uskoa, tahtoo tehdä parhaansa säilyäkseen tässä uudistetussa jumalasuhteessa).



Myöhemmin Valentinius opetti omalle ryhmälleen, että gnosis on etuoikeutettua "Gnosis kardias" eli sydämen tietoa ja kaikkeuden käsittämistä, joka toi pelastuksen hengellisille (pneumatikos) - nimi, jonka hän antoi niille joiden uskottiin saavuttaneen pyhyyden korkeimman tason.

(es.lest. käännös; joka uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä on niin pyhä kuin ihminen voi maanpäällä pyhäksi tulla. Hänellä on Jumalan Henki asuvaisena ja sisäinen sydämen tieto ja käsitys siitä, miten koko maailman asiat todellisuudessa ovat)



Varhaiskristillisyyden aikana käytiin rajanvetoa gnostilaisten harhojen kanssa.

Näillä oli tieto (gnosis) eli hengellinen ymmärrys, jota he korostivat enemmän kuin uskoa (pistis).

Pelastumisen kannalta oli uskoa tärkeämpää saada kristillisyydestä oikea tieto heidän seurakuntiensa valaistuneilta johtajilta ja vanhimmilta.

Peruslinjan kristityt arvostelivat gnostilaisia kristittyjä erityisesti sentähden, että näiden mielestä Pyhä Henki ilmoittaa uskoville kuinka tulee elää. Tämä Hengen johdatus nostettiin tärkeämmäksi kuin perinteiset kristillisyyden lait ja normit (antinomismi).



"Nikolaiitat" mainitaan Uudessa testamentissa kahdesti torjuttuna ryhmänä kristittyjä Efesossa ja Pergamonissa.

He pitivät pyhän Ireneuksen aikana perustajanaan Apt mainittua Nikolas nimistä käännynnäistä:

Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, sekä Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen.

Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen.
Apt 6:5-6

Efeson seurakunnalle:

"Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen tekoja, joita minäkin inhoan."
Ilm 2:6


Pergamonin seurakunnalle:

"Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa. Silti tunnustat horjumatta minun nimeäni etkä ole kieltänyt uskoasi minuun, et edes silloin, kun uskollinen todistajani Antipas surmattiin teidän luonanne, siellä missä Saatana asuu.

Mutta kaikkea en sinussa hyväksy: Luonasi on sellaisia, jotka seuraavat Bileamin oppia, tuon miehen, joka opetti Balakille, miten virittää israelilaisille ansa ja vietellä heidät syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja harjoittamaan siveettömyyttä.

Heitä on sinunkin luonasi, noita jotka seuraavat nikolaiittojen opetusta.

Käänny siis! Ellet tee parannusta, minä tulen kohta luoksesi ja käyn heitä vastaan, isken heitä suuni miekalla."
Ilm 2:13-16 KR 1992


Luotettava kirkon historian todistaja, Salamiksen pyhä Epifanius (320 – 403), mainitsee nikolaiitat.

Nikolaalla oli viehättävä vaimo, mutta hän pidättäytyi avioelämästä jäljitellen niitä, jotka ovat omistaneet elämänssä Jumalalle.

Hän kesti tätä aikansa, mutta ei voinut lopulta enää hillitä itseään... Koska hän häpesi tätä omaa tappiotaan ja pelkäsi, että muut ovat sen huomanneet, hän alkoi sanoa "Joka ei rakastele joka päivä, se ei voi saada iankaikkista elämää"
(Epifanius, Panarion, 25, 1.)



Mutta tällaista - ja muuta hurjastelua vastaan - voidaan nostaa paljon varhaisempi kuvaus. Klemens Aleksandrialainen (150-215) nimittäin kertoo Apostolien teoissa mainitusta Nikolaista

Nikolas eli hurskasta elämää ja kasvatti lapsensa puhtauteen. Kerran muut apostolit nuhtelivat häntä ankarasti siitä, kuinka mustasukkainen hän on vaimostaan.

Silloin Nikolas tarjoutui antamaan vaimonsa vaimokse kenelle tahansa toiselle hänen sijastaan "velvollisuutenamme on taistella lihaa vastaan ja kurittaa sitä".

Nikolaiitat ottivat diakoni Nikolaksen sanat ja käänsivät ne nurinniskoin. Kun kristityistä sanottiin "he jakavat keskenään kaiken muun paitsi vaimonsa" - nikolaiittojen sanotaan tehneen vaimojensa suhteen päinvastoin.

Henki oli vapauttanut heidät laista Jumalan lasten vapauteen - joka käsitettiin lihan vapaudeksi (antinomismi)



(es.lest. käännös: esikoiset pitävät avioliittoa suuressa kunniassa eikä heille tulisi mieleenkään nikolaattiojen mallin seuraaminen.

Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnassa ja ilmoittaa vanhinten, lähetysmiesten ja saarnaajien kautta mikä Jumalan tahto kulloinkin on.

Tämä on Jumalan lapsen vapautta ja iloa elää Herran tahdon mukaan tässä pahassa ajassa, jota ei saa lain saarnalla häiritä.

Tämä hengellisyys - pneumatikos - nousee uudestisyntyneen ihmisen suorasta jumalayhteydestä, asuvaisesta Pyhästä Hengestä, ja ei ole mahdollista, että se olisi missään milloinkaan ristiriidassa Jumalan sanan, pyhän Raamatun kanssa.)