Olaus Petri (1493-1552)(mielellämme me itä-Ruotsin maakuntien asukkaat sanomme Ruotsi-Suomi, mutta Ruotsihan se oli, Sverige).
Olaus Petri on tuon ajan mukainen latinalainen väännös hänen nimestään. Kaverihan oli Olof Persson (Petersson) eli savoksi Olavi Pietarinpoika, kotoisin Örebrosta Hjälmerin rannoilta.
Virsikirjassamme on täsmälleen yksi Ruotsin uskonpuhdistajan laatima virsi, joka on tämän palstan aiheena.
Virsi 188 on näet erittäin havainnollinen esimerkki siitä, kuinka Raamattua luetaan puhtaan opin silmälasein.
Virsien asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Olavimme virsi muistuttaa aika lailla Martti Lutherin virttä 187
Armahda, Herra Jumala,
me surren valitamme.
Pois moni luopuu sinusta
ja uhkaa uskoamme.
Sanasi ylenkatsotaan
ja totuus maahan poljetaan,
on valhe vallan saanut.
Olaus Petri käänsi tämän oppi-isänsä laatiman virren ruotsiksi. Hän opiskeli maisteriksi Wittenbergissä ja sai siellä tustutua raamattutiedon professori Marttiin.
Olavi Pietarinpojan oma virsi poikkeaa kuitenkin monessa kohdin Lutherin Jumalan Sanan hylkäämistä murehtivasta virrestä.
Erkki Tuppurainen kirjoittaa virren 188 taustatiedoista:
Olavus Petrin virren esikuvana saattaa olla saksalaisen Anarg von Wildenfelsin teksti O Herre Gott, dein göttlich Wort, jota on kuitenkin laulettu eri sävelmillä.
Olavuksen teksti poikkeaa joka tapauksessa siitä huomattavasti, kuten myös monet hänen Luther-käännöksensä esikuvistaan.
Sisällön perusero on siinä, että Olavus valittaa luopumista Jumalan sanasta, jonka ihmisen omat säännöt ovat korvanneet, kun saksalaisen tekstin mukaan evankeliumi on hämärtynyt mutta siihen on apostoli Paavalin välityksellä palattu."
...........
Tämähän on meidän monen suurena huolena esikoislestadiolaisen herätäyksen nykytilasta:
"Olavus valittaa luopumista Jumalan sanasta, jonka ihmisen omat säännöt ovat korvanneet."
vaikka Jumalan sanaa kyllä luetaan ja siitä saarnataan, Jumalan Hengen ei anneta puhua, vaan puhutaan sitä, mistä seuraväelle tulee puhua.
tai hoonosti käy, kuten ruotsin-suomalainen sanoo
Virressä mättää jokin, ja Ruotsin evankelis-luterilainen kirkko jätti oman poikansa laatiman virren pois virsikirjasta jo vuoden 1819 uudistuksessa.
Suomalaisessa versiossa Olauksen jykevää sanontaa on lievennetty sitten karoliinisen ajan virsikirjan 1701 version, joka on lähellä Jaakko Finnon käännöstä vuodelta 1583.
viimeisen säkeen siivoaminen on tästä hyvä esimerkki:
"Kosk’ minä jätän tämän luolan, Josta ei hengis’ päästä,
Ann’ ilon kanss’ silloin kuolla, Ja helvetist’ minua estä"
Vanha virsikirja 227 (1701)
Se usko kaiken voittava
minulle, Herra, anna,
ja lähtöhetken tullessa
rauhaasi minut kanna.
virsi 188:7 loppuosa
kun tutkimme Raamatun opillista tulkintaa Ruotsin uskonpuhdistajan virressä, meidän tulisi taas osata reissata ajassa taaksepäin.
Ruotsi on hurjan kuningas Kustaa Vaasan johdossa irtautumassa paavin johdosta. Tukholmassa on vielä arkkipiispa, jota Olaus Petrin tuella savustetaan pois ja kuningas asettaa Ruotsin kirkolle oman valitsemansa pomon.
Olof lähti opiskelemaan paavin kirkon papiksi, mutta syttyi Saksassa uskonpuhdistuksen liekkeihin.
Kuningas huomasi, että tässä on nyt iso juttu kyseessä, ja pyörät alkoivat pyöriä.
kuten entinen koululainen sanoi, Ruotsin katolisilta kirkoilta vietiin katot.
Virren tarkoitus on toimia Lutherin neuvomalla tavalla kansanopetuksessa.
Jumalanpalvelukseen tulleet veisaavat kansankielistä virttä, ja sen melodian ja runon avulla asia painuu mieleen.
Kyseessä on opetusvirsi ja se korostaa uskonpuhdistuksen ajan tärkeää teemaa - Jumalan sanan arvovaltaa.
Opilliset lasit näkyvät tässä hyvin selvästi, ja luetaan - tai veisataan - tuo hieman tökkö virsi (Olaus ei ollut Lutherin veroinen runoilija) siinä mielessä, että mitä se Ruotsin (ja korpi-Suomen) kirkkokansalle tahtoo opettaa.
Virsi 188 kommentoituna
1. On, Herra, pyhä sanasi
niin usein unohdettu
ja monen sielun surmaksi
sen ääni vaiennettu.
Vierasta tulta kannettu
on Herran alttarille
ja ihmissanaa saarnattu
sieluille etsiville.
Jumalan pyhän sanan vaimentaminen, peittäminen ihmisopetuksen alle, on tullut kirkossa monen sielun surmaksi.
ei sen pienemmästä asiasta ole kyse
ihmissanaa on saarnattu
2.
Lahjoitit, Herra, sanasi
matkalle oppaaksemme
ja sanan kautta armosi
kalliiksi aarteeksemme.
Me siitä saamme ravinnon
voimaksi sieluillemme.
Kuolema palkkanamme on,
jos muuta hapuilemme.
Jumalan sana on matkaopas
Jumala antaa sanansa välityksellä armonsa
Jumalan sana on ravitsevaa ja vahvistavaa elämän leipää
Jumalan sanalle muuta korviketta etsiessämme palkkamme on iankaikkinen kuolema
3.
Siis kiittäkäämme Jumalaa
suuresta armostansa,
kun virvoittaa ja lohduttaa
hän meitä sanallansa.
Jos Herran kirkas sana saa
valaista ihmismieltä,
voi yönkin tullen vaeltaa,
ei tyhmä eksy tieltä.
Jumala itse puhuu ihmiselle:
Jumala virvoittaa ihmistö sanallaan
Jumala lohduttaa ihmistä sanallaan
Jumalan sana on kirkas ja valaisee ihmismieltä
Jumalan sana on selkeä eikä sen valossa tyhmäkään eksy tieltä
4.
Näin meille sana opettaa,
näin uskoo kansa Herran:
vain Kristukseen ken uskaltaa,
taivaaseen pääsee kerran.
Pois oma arvo, ansio,
on turha niihin luottaa.
Kun tulee Herran tuomio,
vain armo avun tuottaa.
Jumalan sanan keskeinen viesti uskovalla Herran kansalle on, että yksin Kristus vie perille
Jumalan sana opettaa omanvanhurskauden töitä vastaan
Jumalan sana sanoo, että kun tuomion hetki kerran koittaa, ei auta siinä mikään oma arvo tai ansio, vaan ainoastaan täysin kelvottoman täysi armahdus.
(velallisella kun ei ole millä velkaansa maksaisi)
5.
Edessä Herran tulemme
uskosta vanhurskaiksi
ja tähden Vapahtajamme
armosta autuaiksi.
Rakkaus Herran käskyihin
niin syttyy sydämeemme,
iloisin, vapain sydämin
Jumalan tahdon teemme.
Katolisuudesta uskonpuhdistuksen maailmaan siirtyville ruotsalaisille (ja suomalaisille) opetetaan 1500-luvun virressä
Jumalan edessä ihminen tulee hurskaaksi yksin uskon kautta
ainoastaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armo tekee iankaikkiesti autuaaksi
Jumalan armo sytyttää kristityn sydämessä halun iloisin ja vapain sydämin tehdä, mitä laki vaatii.
tässä säkeessä on läsnä uskonpuhdistuksen motto, hengellinen sotahuuto
Yksin uskosta, Yksin armosta, Yksin Kristuksen tähden!
6.
Maa, taivas kyllä hukkuvat
ja katoavat kerran.
Silloinkin meitä kantavat
armo ja totuus Herran.
On sana turva ainoa,
Kristuksen rauha kestää.
Ei kukaan Herran omilta
voi pelastusta estää.
Jumalan sana on turvana, vaikka koko maailma horjuisi ja taivaat hukkuvat ja maa katoaa.
Kristuksen rauha kestää myös tuollaisen maailmanlopun, ja tietysti sitä pienemmät myrskyt.
kukaan ei voi riistää Herran omia Hänen kädestään.
7.
Jumalan Pojan uskossa
kun maailmasta lähden,
on elämäksi kuolema,
saan voiton armon tähden.
Se usko kaiken voittava
minulle, Herra, anna,
ja lähtöhetken tullessa
rauhaasi minut kanna.
kuoleman hetkellä on yksi ainoa asia, joka tuo voiton
Jumalan Pojan usko.
tätä ei ihminen itsestään puserra vaikka kuinka sisukkaasti sanoisi "tahdon uskoa"
Pelastava usko on Jumalan lahja, jota ei yksikään ihminen toiselle anna - tai ota pois.
näin saamme autuaasti nukkua pois tästä ajallisesta elämästä - Jumalan Pojan uskossa.
Lyhyt, ytimekäs katekismus!
erinomainen näyte opillisesta Raamatun tulkinnasta.
Wittenbergissä papiksi lukeva Olavi Pietarinpoika sai uudet hengelliset silmälasit (vaikka silmälasit keksittiin vasta 1600-luvun alussa)
voisimme sanoa myös, että hän osti Saksassa silmävoidetta ja alkoi nähdä asioita tässä kristillisyydessä aivan uudella tavalla.
tästä herää nyt kaksi tärkeää kysymystä, joita saamme pohtia ja arvioida, kun Raamatun hermeneutiikkaan syvennymme.
1.
Kun virren kirjoittanut Olaus Petri katselee Raamattua uskonpuhdistuksen tuomassa uudessa valossa, uusilla opillisilla rilleillä, näkeekö hän oikein vai vääristävätkö silmälasit Raamatun sanomaa.
tämä on ydinkysymys
onko Saksan uskonpuhdistuksen keskeinen sanoma aitoa Raamatun sanomaa, vai onko se opillisesti vääristynyttä tekstin omaa sisältöä vastaan käyvää opetusta?
kysymys, jonka Martti Luther itse varmaan mielellään esittäisi
tutkikaa, pojat, tutkikaa tytöt, Raamattua
onko näin kuten me Augsburgissa tunnustamme, vai onko jotenkin toisin Paavalilla asiat ja Jeesuksella meininki?
2.
Näkeekö Ruotsin uskonpuhdistaja uusilla opillisilla laseillaan kaiken tarpeellisen?
onko tässä virressä lyhyesti, Vähässä Katekismuksessa laajemmin, Isossa Katekismuksessa vielä laajemmin, ekumeenisten uskontunnustusten ja Augsburgin tunnustuksen sisältämä sanoma riittävä.
eikö Raamattua siis tarvitse lukea, koska näemme ja tiedämme jo kaiken tärkeän?
mielestäni tämä kysymys on hyvin tärkeä erityisesti esikoislestadiolaiselle kristitylle, joka saa usein kuulla että Jumalan sana tuli täydellisesti taas saarnattua.
eihän koko kirjaa tarvitse sitten opiskella tai edes lukea, kun Jumalan sanan saarna antaa opillisesti ja asiallisesti kaiken tarpeellisen.
käyttääkseni hieman muutettuna Seppo Parviaisen saarnan esimerkkiä.
hän puhui uskon lampusta, jonka lasia noki sotkee.
voisimme Olaus Petristä sanoa, että tuossa kamppailuvaiheessa hän sai Saksasta uudet, kirkkaan silmälasit, joiden avulla hän luki Raamatusta mitä sinne oikeasti on kirjoitettu.
siis lasit olivat puhtaat
hän näki, mitä niillä näki, emmekä väitä että hän näki kaiken
mutta sen mitä näki, hän näki oikein.
näin tahdomme uskoa!
mutta sitten, nämä opilliset lasit ovat kulkeneet sukupolvesta toiseen ja siellä täällä on luterilaisessa kirkossa ja herätysliikkeissä laseihin tullut hämärää kohtaa ja säröä ja hankaluutta.
ja kas, alamme nähdä ihan kummia kun Raamattua luemme tai sen saarnaa kuuntelemme.
homoista ja muista moista...
eli
opillisia laseja tulee jatkuvasti pitää puhtaana
Kristuksen kirkkoa tulee uudistaa jatkuvasti, uskonpuhdistus on koko ajan tärkeää. koska rillit helposti likaantuvat ja joskus ihan särkyvät.
On, Herra, pyhä sanasi
niin usein unohdettu
ja monen sielun surmaksi
sen ääni vaiennettu.
Vierasta tulta kannettu
on Herran alttarille
ja ihmissanaa saarnattu
sieluille etsiville.
Olaus Petri 1536
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti