lauantai 5. helmikuuta 2011

Raamattu ei voi raueta tyhjiin

Keskustelussa Jeesus vetosi Raamattuun mielenkiintoisella tavalla Johanneksen evankeilumin kertomuksessa.

Siinä tosin ei käytetä sanaa "Raamattu", joka tulee kreikan sanasta grammata, kirjoitukset. Ei myöskään sanaa "Biblia", joka tulee Libanonin kaupungista Byblos, kirja.

Jeesus käyttää ilmausta "teidän lakinne" - kreikan sana nomos, laki, joka on juutalaisten Toora (opetus, valo).

Jeesus käyttää kertomuksessa kreikan verbiä luo, rikkoa, purkaa, liuottaa, särkeä.

Verbi on käännetty KR 1938 "raueta tyhjiin" ja KR 1992 "tehdä tyhjäksi"

Bibliassa on tarkka - mutta vanha ilmaus - "ei kirjoitus taideta rikottaa".

Näin siis Herramme viittaa keskustelussa Raamattuun


Juutalaiset alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen.

Jeesus sanoi heille: "Minä olen teidän nähtenne tehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?"

Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."

Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.

Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika?

Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä."

Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä.

Joh 10:31-39 KR 1992


Jeesus perustelee asiaa Raamatulla tässä siten, että hän kääntää kuulijat pohtimaan kirjoitusten arvoituksellista sisältöä.

eräänlainen kompakysymys tai viittaus hyvin hankalaan kohtaan "teidän Laissanne"

Jeesus osoittaa taas, kuinka syvällisesti ja tarkasti Hän tuntee pyhät Kirjoitukset. Jeesus hämmästytti Tooran oppineet jo lapsena keskustellessaan heidän kanssaan 12 vuotiaana temppelissä.

Jeesuksen viittaama kohta on Psalmista 82, joka on tosi merkillinen



Asafin psalmi.

Jumala astuu esiin jumalien kokouksessa
ja julistaa jumalille tuomionsa:
"Kuinka kauan te poljette oikeutta
ja pidätte väärintekijöiden puolta? (sela)
Puolustakaa orpoja ja onnettomia,
huolehtikaa köyhistä ja kurjista.
Pelastakaa heikot ja vähäväkiset,
vapauttakaa heidät sortajien käsistä.
Te ette tiedä ettekä ymmärrä mitään,
te harhailette pimeässä,
ja maan perustukset järkkyvät.
Kuulkaa! Vaikka olette jumalia,
kaikki tyynni Korkeimman poikia,
te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!"

Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat.
Psalmi 82 KR 1992



kuinkas on sinun sielusi laita?

oletkos lapsesta asti tutkinut Kirjoituksia, kuten Jeesus ja kuten Jumalan valittu kansa Israel tekee,

Oletko pohtinut Aasafin psalmin outoja sanoja?

Tai mitä Jeesus tästä psalmista sanoo, kuinka Hän sen tulkitsee, Sanan jota ei voi tyhjäksi tehdä - ei se mihinkään tästä häippäse?

Muistatko ulkomuistista, mitä Jeesus Aasafin psalmista (82) sanoo?

no - jatketaan yhdessä Sanan tutkimista...



Kuulkaa! Vaikka olette jumalia,
kaikki tyynni Korkeimman poikia
Ps 82:6 KR 1992

"Minä tosin sanoin: te olette jumalat, ja kaikki Korkeimman lapset"
Ps 82:6 KR 1776

אני־אמרתי אלהים אתם ובני עליון כלכם׃

alkutekstissä on
elohim atem - olette Jumala
bene elion - El Eljonin (Korkeimman Jumalan) poikian


(muistan yhä kuinka joku otti kierroksia, kun kirjoitin että Mikko on Korkeimman Jumalan pappi!)



Herra Jeesus, tutkit Raamatuita ja kysymmy nyt Sinulta

Kenelle tämä Aasafin psalmi sanoo "te olette jumalia, Korkeimman poikia"

Ja Herra Jeesus vastaa:

"Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen"



kohtaamme taas tuon tilanteen, jossa on tarkkaan katsottava, kuka on opettaja ja kuka oppilas.

olemmeko me Sanan selittäjiä, mestareita ja päällysmiehiä, jotka arvovaltaisesti sanomme, mitä kirjoitukset, laki, sanoo?

vai olemmeko me opetuslapsia Sanan jalkain juuressa, tarkkaavaisesti kuunnellen, rukoillenkin, että Hän avaisi meille Kirjoituksia?



tässä on vissi ero

vertaan tätä 1600-luvun kristilliseen taiteeseen Italiassa.

suuri osa tuon ajan taiteilijoista sai elantonsa maalaamalla Raamatun aiheista alttaritauluja ja muita tauluja kirkkoihin. Vasta-uskonpuhdistus oli käynnissä ja myös taiteen keinoin tahdottiin korostaa oikean opin merkitystä.

Raamatun aiheiset maalaukset olivat opin mukaisia tulkintoja Sanasta.

Katolinen kirkko oli Trenton kirkolliskokouksen jälkeen alkanut entisestään korostaa, että Neitsyt Maria oli ihmisten joukossa ihmeellinen ja erilainen (Neitsyt Maria on katolisen kirkon vertauskuva ja jokaiselle uskovalle rakas hahmo).

Maria ei heidän mukaansa kuollut "normaalisti" vaan nukkui kuolon uneen - myöhemmin katolinen kirkko kertoi, että hänet otettiin taivaaseen.



Raamattua tulkitseva taiteilija katsoi kirjoituksia opin silmälasein ja maalasi sitten Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisesta tämän kristillisen uskon silmin nähdyn kuvauksen.

(Helsingin ortodoksinen Uspenskin katedraali on saanut venäjänkielisen nimen, joka tarkoittaa juuri Marian kuolonuneen nukkumista)

Taiteilija maalasi siten epätodellisen täydellisen ihmisen, virheettömän ja erehtymättömän Neitsyt Marian

Taiteilija kuvasi sitten mielikuvitustaan apuna käyttäen taivaallisia pilviä, valoja, taivaan joukkoa, itse Kristuksen, joka ottaa vastaan taivasta kohti nousevan hurskaan äitinsä.

---
Raamattuhan ei muuten kerro Marian, Jeesuksen äidin kuolemasta mitään. Siitä on kaksi vanhaa perinnettä, toisen mukaan hänen hautaansa näytetään Jerusalemissa lähellä Getsemanen puutarhaa ja toisen mukaan Efesossa, jonne Maria olisi Johanneksen seurassa mennyt.



Sitten tulee tämä pahamaineista elämää Rooman kaduilla elävä ihminen, joka katselee asioita niinkuin ne ovat.

Hänkin maalaa Marian kuolonuneen nukkumisesta, mutta tekee sen totuudellisesti.

Ilmapiiri on aivan toinen, on oikeita ihmisiä, surevia, säikähtäneitä, on tosi kuolleelta näyttävä Maria jolla on ihmisen paljaat jalat eikä jonkun jumalattaren taivaallinen hahmo.

Tämä taiteilija, Caravaggio, tulkitsee Raamatun kertomuksia sellaisena, kuin ne ovat.

Barokkiajan katolinen taide Rooman kirkoissa on mahtavaa mutta jotenkin todellisesta elämästä kaukaista uskon silmin tulkittua todellisuutta. Siinä on jotain suorastaan luotaantyöntävää.

Barokkiajan alun Caravaggion taide on totuudellista. Se kiehtoo, kutsuu luokseen, näyttää oikeita ihmisiä ja heidän reaktioitaan suurten tapahtumien keskellä, oli tapaus sitten yksinkertainen Matteuksen kutsuminen tai huikea Lasaruksen herättäminen kuolleista.



Jeesus toteaa, että Raamattu ei voi raueta tyhjiin.

Hän ohjaa vastustajansa Raamatun äärelle, tutkimaan pyhiä Kirjoituksia, ja väittää, että ne todistavat Hänestä (tuon ajan Raamattu, Toora, on meidän Vanha testamenttimme)

Jeesus kääntää katseet kirjoituksiin

mutta Hän ei anna jotain patentti-selitystä, opillista litaniaa

vaan Kirjoitukset ovatkin haastava, vaikea, elävä tekstikudos, ne alkavat opettaa oppilastaan.



kuten olen sanonut, Chicagon 1978 varmasti hurskaat amerikkalaiset evankelikaaliset johtajat antoivat Robert Preussin johdolla laaditun julkilausuman.

Se antaa opin "Raamatun virheettömyydestä ja erehtymättömyydestä" joka tekee ihmisestä mestarin. Ihminen alkaa puolustaa ja selittää, miten Raamattu on virheetön, ja sotkeutuu aivan mahdottomiin sepustuksiin jotka eivät alakoulussakaan läpäisisi koetta.

Meidän ei tule mestaroida Raamattua, tulkita sitä uskomme näkökulmasta, opin näkökulmasta ja tehdä siitä sellailsen, että se järkeämme tyydyttäisi.

Meidän tulee sen sijaan asettua Mestarin jalkojen juureen ja oppia Häneltä.



Raamattu on totuudellinen.

Raamattu ei ole virheetön.

Se että Luther luuli maata litteäksi ei lainkaan vähennä hänen löytämiensä Raamatun aarteiden arvoa. Ei Luther valehdellut, vaan uskoi vakaasti, että maa on pannukakku.

Se että Mooseksenkirjan kirjoittaja luuli taivaan vahvuutta maan ylle asetetuksi kupoliksi, johon aurinko, kuu ja tähdet on asetettu ei ole vale. Näin he vilpittömästi uskoivat aikansa parhaan tieteen mukaan eikä se lainkaan vähennä Raamatun aarteiden arvoa.

Omat huipputiedemihemme luulevat jotain luonnosta, jota tulevaisuuden koululaiset naureksivat typeryytenä. Eivät he valehtele, he uskovat että näin on. Ei väärä tieto luonnosta estä heidän pääsyään Jumalan valtakuntaan.


Kuunnellaan Martti-setää ja annetaan Raamatun olla mitä se on, ei ruveta sitä parantelemaan - edes käännöskomiteassa!


Eikö tämä johtaisi meitä oppilaan paikalle, sen sijaan että mestareina itse vakaasti selitämme, mitä Sana oppimme ja käsityksemme mukaan tarkoittaa:

.........
Herra Jeesus, tutkit Raamatuita ja kysymmy nyt Sinulta

Kenelle tämä Aasafin psalmi sanoo "te olette jumalia, Korkeimman poikia"

Ja Herra Jeesus vastaa:

"Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen"

1 kommentti:

  1. Tosiasia on, että Rooman katolisessa kirkossa on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Kristusta. Monet heistä saattavat olla hyvin hartaita, mutta he eivät ole vielä vastaanottaneet Kristusta elämäänsä. Nämä ihmiset saattavat myös pitää katolista kirkkoa "ainoana oikeana kirkkona" tai ajatella ettei ole pelastusta muuta kuin katolisen kirkon sisäpuolella, mutta eivät sittenkään itse vielä ymmärrä, miten todella pelastutaan.
    Katolisen kirkon ongelma onkin, että sen rituaalit ja oppi eivät juuri johda ihmisiä armon tuntemiseen ja pelastukseen Kristuksessa, vaan johonkin aivan muuhun. Itse asiassa vuosisatojen aikana tähän kirkkoon on tullut harhaoppeja yhä enemmän ja enemmän niin, että nykypäivänä ollaan melko pahasti harhassa. Maria, pyhimysten ansiot, hyvitysteot, sakramentit ja kiirastuli ovat esimerkkeinä tällaisista asioista.
    Joka tapauksessa käsittelemme katolisen kirkon oppeja seuraavilla riveillä vain siinä mielessä, että jokainen ihminen voisi päästä Jumalan yhteyteen. Tarkoitus on, että ihminen henkilökohtaisesti voisi löytää pelastuksen ja Jumalan armon Kristuksessa. Sinä, joka luet seuraavia rivejä, et ehkä ole samaa mieltä kaikesta tai ajattele kaikesta samalla tavalla, mutta tärkeintä on, että tulet iankaikkisesta elämästä osalliseksi.

    http://www.jariiivanainen.net/Jeesusjakatoliset.html

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret

    VastaaPoista