Salaperäinen Selittäjä

Syvällä hyökki-pyökki metsässä oli tupa, jossa asusti Selittäjä.

Kyläläiset tulivat häneltä asioita kysymään ja kauempaakin kävijöitä saapui, sillä mies osasi hyvin selittää asioita. Hän oli jo valkopartainen ja äänensä vapisi, mutta kukaan ei joutunut lähtemään hänen luotaan ilman selitystä.

Tupa oli kodikas ja lämmin ja piisissä palavat puut lämmittivät sitä talvipakkasellakin. Tuvan puolella oli pöytä, rahi, ja pari tuolia jossa vieraat saivat pienessä keittiössään keitettyä kahvia röystää ja kissa vahti nurkassa menoa.

Tuvan toisessa nurkassa, ikkunan luona, oli pienellä pöydällä iso Raamattu, jota oli paljon luettu. Kamarin puolelle vieraita ei kutsuttu mutta sekin oli Siisti ja viihtyisä.

Keskellä tupaa oli sitten se ihme härveli - Selitin.

Siinä oli pieni savenvalajan reija, jota jalalla poljettiin pyörimään, vakka jossa oli hyvää savea läheisen joen rannalta tuotua ja erilaisia savenvalajan käyttämiä puisia ja metallisia kärkiä. Selittimen luona paloi öljylamppu.

Kun vieras oli hetken metsätaipaleeltaan levännyt, kahvinsa juonut ja korpun siihen ehkä kastanut, tuli kysymyksen aika.

Selittäjä asettui reijan taakse istumaan ja kysyjä häntä vastapäätä. Tilanne oli vakava, mutta leppoisa ja jotkut kyselijät olivat jo monta kertaa tämän kokeneet. Ei sattunut ollenkaan.

Kun Kysyjä oli kysymyksensä kysynyt, Selittäjä mietti hetken hiljaa partaansa sukien ja silmänsä muljahtelivat hauskasti, joskus korvaansakin hieraisi, jos kysymys oli hankalampi.

Sitten hän otti kouraansa hyvää savea, jota läheisen joen penkalta oli tuotu, läjäytti sen reijan päälle ja alkoi polkea. Tuvassa oli hiljaista - vieraat tiesivät että nyt Selittäjä valmistelee vastausta ja ei saa puhumalla keskittymistään häiritä.

Aikansa Selittäjä sitten työskentelee, ja lopulta hän nostaa reijalta siinä tekemänsä saviesineen ja nostaa sen Kysyjän katsottavaksi. Ei ole harvinaista, että hän tyytyväisenä hymyilee tai jopa naurahtaa ilosta, "katsos, tässä on Selitys!"

Siinä sitten sitä katsellaan, onko se nyt pieni muki lisukkeineen, joku savenvalajan luoma veistos tai tuhkakupin näköinen tai mikä se nyt onkin.

Selittäjä kääntelee sitä kädessään ja selittää, ja Kysyjä alkaa oivaltaa, miten asia todellakin on. Näinhän se tosiaan on!

Kun Vastaus esine on saatu valmiiksi Selittimellä, mies sen vielä laittaa kuumaan uuniin kovettumaan hieman, ja antaa sen sitten Kysyjälle matkaan. Ja niin lähtee taas eräs tyytyväinen Kysyjä kotimatkalle, ja näyttää vielä kyläläisillekin saamaansa Vastausta.

Kyläläiset sitä ihailevat ja ihmettelevät syvällä metsässä hyökki-pyökki metsässä asuvaa Selittäjää, jolla on aina kaikkeen juuri se oikea ja hyvä selitys.

Toki joskus joku sanoo, että "eihän tuo ole ollenkaan sen kysymyksen selityksen näköinenkään"

Mutta kyläläiset silloin vain tuhahtavat - "ethän sinä epäuskoinen voi tätä ymmärtää, miten asiat oikeasti ovat" ja puistelevat päätään mokoman epäilijän sanoille.