keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Psalmi 139 ja Totuusmatka

Hollywoodin avaruusmatkoilta puuttuvat tyypillisesti amerikkalaiset pastorit varmaan juuri siitä syystä, että matkan katsotaan vievän jonnekin maapallon asukkaiden uskonnon ulottumattomiin.

Mutta toki reissussa olevat juutalaiset ja kristityt ottavat matkatavaroihinsa mukaan Raamatun tai parikin, ehkä elektronisessa muodossa. Jumalan Sana on sitten reissussa Andromedaankin ja takaisin.

Muslimitkin Koraaninsa.

Vielä olennaisempi tosiasia on, että Jeesus on mukana reissaajien sydämissä "olemme Kristuksen päällemme pukeneet" ja Pyhä Henki vaikuttaa varmaan hyviä keskusteluja luomisesta ja evoluutiosta, kun tuota aikaa jutteluun on.

Hyvin voisi Enterprisen johonkin huoneeseen järjestää hiljaisen huoneen tai kappelin, johon saisi vetäytyä.

Jumala näet on kaikkialla läsnäoleva.


Psalmi 139

Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.

Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.

Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.

Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon",

sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.


Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi,
Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät!
Kaikotkaa, murhamiehet!

He ovat sinun vihollisiasi,
he vetoavat sinuun valheellisesti
ja vannovat väärin sinun nimeesi.

Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra,
enkö inhoaisi sinun vastustajiasi!

Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani.


Tutki minut, Jumala,
katso sydämeeni.
Koettele minua,
katso ajatuksiini.

Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti