Suomen evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat

Lainaan tähän mielenkiintoista ajatustenvaihtoa Usko ja rukous sivuilta vuodelta 2006, joka antaa mielestäni hyödyllistä perspektiiviä aikamme tilanteeseen Suomen luterilaisessa kristillisyydessä:



Ralph:
Huomaan, että Suomessa on pieniä itsenäisiä Lutherin oppia opettavia kirkkoja jotka eivät ole Suomen virallisen ev. lut. kirkon jäseniä.

Heräsi pieniä kysymyksiä:

Miksi ne ovat eronneet ev. lut kirkosta ja lähteneet omalle tielle?

Mikä niitä erottaa opillisesti niin pahoin toisista pienistä luterilaisista vapaakirkoista, etteivät he ole ottaneet ja yhdistyneet keskenään?

Tässä esimerkkinä kaksi linkkiä (joillekin nämä ovat varmaan jo entuudestaan tuttuja):

http://www.tunnustuskirkko.fi/
http://www.luterilainen.com/



Vieras:
Näissä kirkkokunnissa oppi on nostettu niin korostuneeseen asemaan, että sillä on ehdoton eksklusiivinen auktoriteetti ja jokaisella on tietenkin toinen toistaan raamatullisempi oppi.

Pieninkin ero jossain opillisessa detaljissa riittää ehtoolisyhteyden katkaisuun.

Jäsenmäärillä mitattuna nämä kirkkokunnat ovat todella marginaalisia, SVELS, n. 650 jäsentä, STLK, n. 350 jäsentä, SLT, n. 30 jäsentä ja LRS, n. 10 jäsentä.

SVELS:llä on ns. "Pätiälän harha", jonka mukaan vain Kristuksen passiivinen kuuliaisuus luetaan ihmisille vanhurskaudeksi. Tämä on ollut erityisesti "ikuisena" kiistakapulana SVELS:n ja STLK:n välillä. Virkakäsitys taas jäytää SLT:n ja STLK:n välejä. SLT:n mielestä STLK on liian "korkeakirkollinen" virkakäsityksessään. LRS ja STLK sen sijaan ovat melko yhteneväisiä, mutta opillista yhteyttä ei siitä huolimatta kait ole solmittu?


Pätiälän harhalla tarkoitetaan sitä, että vain Kristuksen kuolema so. hänen passiivinen kuuliaisuutensa luetaan meidän vanhurskaudeksemme, eikä hänen aktiivista kuuliaisuuttaan so. elämäänsä. Tästä kirjoitti STLK:n pastori Markku Särelä kirjankin "Kristuksen kuuliaisuus" toiveenaan kait saada SVELS muuttamaan kantaansa, mutta se ei ole tehonnut.

SLT korostaa ns. maallikkosaarnaajalinjaa virkakysymyksessä ja se on STLK:lle vieras ajatus. En sitten tiedä muotoilisivatko kyseisten kirkkokuntien edustajat tämän aivan näin, mutta noin suurinpiirtein tästä on kysymys?

Luterilaisten pikkukirkkojen ekumeniaa rajoittaa täällä mainitun korostetun opillisuuden lisäksi kirkkohistoriallinen perspektiivi.

Uutukaisina kirkkoina ne eivät juurikaan vetoa eivätkä tarkastele varhaiskirkon, kirkkoisien ja ekumeenisten konsliien näkökulmia.

Kirkkohistoriallinen perspektiivi alkaa heillä yleensä vuodesta 1517.

Amerikkalaisperäisinä tunnustuskirkkokuntina niillä korostuu yksilöllisyys Raamatun tulkinnassa sekä länsimainen rationaalisuus.

Uskon on järjen ymmäryksen asia. Heillä on vahva luottamus omaan ymmärykseensä ja tulkinnan oma henkilökohtainen viitekehys (esiymmärrys) häivytetään.

Yksimielisyys opissa tarkoittaa yhtenevää käsitystä kaikissa Raamatun kohdissa.

Kansankirkon kritiikki on usein varsin kovaa. Mitähän tuo muuten oikein kertoo?

Vaikka olenkin ollut näin kriittinen tässä tarkastelussa, minun täytyy kyllä todeta, että näissä piireissä on myös paljon hyvää ja esimerkillistä.

Raamatun arvovallan ja opin korostaminen on sinänsä ihan positiivinen asia. Itselläni on runsas puhdasoppinen luterilainen kirjasto, jota aina mielenkintosta tutkia oman uskonelämän vahvistukseksi.

Sanottakoon vielä että muodollisista "harhoista" huolimatta SVELS ja Luther-säätiön yhteisöt ovat, jos ei nyt aivan yhteistyössä, niin ainakin puheväleissä, siellä missä SVELS:lla ylipäätään toimintaa on. Mm. STLK:n suuntaan moiselle ei ole sitten niin minkään sortin mahdollisuuksia, koska kysymys siitä, missä seurakunnassa/kirkossa ne yksilön paperit ovat, on kerrassaan kynnyskysymys. Ja sen kynnyksen yli ei parane loikkia taik tulee penalttia.

Kodinputkimies:
Eikä tässä vielä kaikki! Tunne ihmisiä Helsingin Luther seurakunnasta, jossa on Stlk:n entinen tohtorismies pastorina. Jäseninä entisiä Stlk:a ja Luther säätiön lepsuun kirkkokuriin ehtoollisenjakamisessa pettyneitä (luit oikein).

He rakentavat yhteyksiä amerikkalaiseen Missourin synodiin ( jonka "yliopistossa" mm. Juhana Pohjola ja säätiön hallituksen jäsen ent. Sleyn toiminnanjiohtaja Reijo Arkkila ovat opiskelleet). Stlk harrasti Missourin tuella toisten kristittyjen käännyttämistä Venäjällä kuuluessaan vielä siihen. Ei kuulu enää.

Nastolassa on myös ollut pitkään luterilainen vapaaseurakunta.

Luterilainen sanan yhdyskunta on myös olemassa.


Vieras:
Kyseisessä "yliopistossa" eli teologisessa seminaarissa aikanaan 60-luvun alussa opiskeli mm. TM Matti Väisänen, joka sittemmin on ollut mm. SEKL:n pääsihteeri.




---------------------------------
Lainaan tähän yhteyteen myös suoraan Uskonnot Suomessa sivuilta tekstin Evankelisluterilaisista vapaaseurakunnista, joka antaa selkeyttä tilanteeseen:

Historia: Evankelisluterilaisten vapaaseurakuntien synnyn taustalla on evankelisessa herätysliikkeessä 1920-luvulla käyty kiista siitä, onko Suomen luterilainen kirkko tarpeeksi sitoutunut luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Kiistan aktualisoi vuonna 1923 voimaan astunut uskonnonvapauslaki, joka tarjosi mahdollisuuden kirkosta eroamiseen ja oman uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseen. Virikkeitä oman vapaaseurakunnan perustamiseen tarjosivat Ruotsin uusevankelinen liike, Saksan tunnustukselliset luterilaiset vapaaseurakunnat sekä Yhdysvaltalainen jyrkän puhdasoppinen Missouri-synodi. (Heino 1997, 87.)

Uskonnonvapauslain toteuduttua, vapaakirkon muodostamista kannattava oppositioryhmä päätti pappien Heino Pätiälä (1880-1950), B. A. Uusitalo (1920-1923) ja Aijal Wegeliuksen johdolla erota kirkosta ja ryhmittäytyä evankelisluterilaisiksi vapaaseurakunniksi. Opposition kannatus jäi kuitenkin varsin vähäiseksi, kun evankelisen liikkeen johto asettui varsin määrätietoisesti puolustamaan liikkeen jäämistä luterilaiseen kansankirkkoon. (Murtorinne 1995, 185.)

Ensimmäinen evankelisluterilainen vapaaseurakunta perustettiin lokakuussa 1923 Luopioisiin. Samana vuonna syntyi vielä seurakunta Lahteen. Seuraavana vuonna syntyi neljä uutta seurakuntaa, Hämeenlinnaan, Tampereelle, Veteliin ja Marttilaan. Syksystä 1924 vapaaseurakunnan johtajien keskuudessa alkoi esiintyä kiistaa sovitusopista. Tämä johti liikkeen hajaannukseen ja kahden eri kirkkokunnan muodostumiseen vuonna 1928. (Heino 1997, 87.)

Näistä kahdesta suurempaan Suomen Vapaaseen Evankelisluterilaiseen Seurakuntaliittoon (SVELS) liittyi Heimo Pätiälän johdolla kuusi rekisteröityä seurakuntaa, joiden jäseniä asui 22 paikkakunnalla. Nykyisin liittoon kuuluu viisi seurakuntaa. Liitto on näiden vapaiden ja itsenäisten evankelisluterilaisten jäsenseurakuntiensa yhteistyöelin. Se pitää yhteistyötä ja keskustelua eri kirkkokuntien välillä hyödyllisenä, korostaen seurakuntiensa vapautta päättää itse omista asioistaan. SVELS:n perustamisen taustalla on myös tarve erottautua epäraamatullisesta opetuksesta. SVEL:sin yhteistyö muiden kristillisten yhteisöjen kanssa on vähäistä. Se ei ole myöskään Luterilaisen maailmanliiton, eikä Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen (Heino 1997, 87-88.)

Jäljelle jääneet yhdeksän seurakuntaa järjestäytyivät samana vuonna Suomen Vapaaksi Evankelisluterilaiseksi Kirkoksi. Vuodesta 1967 lähtien kirkkokunnan nimenä on ollut Suomen Tunnustuksellinen luterilainen kirkko (STKK) ja siihen kuuluu kolme seurakuntaa. Kirkko perustelee syntyään ja olemassaoloaan sillä, että uskovilla on jumalallinen oikeus hengellisinä pappeina muodostaa seurakuntia, jossa Jumalan sanaa saarnataan luterilaisen tunnustuksen mukaan ja sakramentteja toimitetaan Kristuksen säätämyksen mukaan. Kirkko suhtautuu kielteisesti naispappeuteen ja historialliskriittiseen Raamatuntutkimukseen. Se ei myöskään kuulu Luterilaisen maailmanliittoon eikä Kirkkojen maailmanneuvostoon. STKK:lla on sisarkirkkoja ympäri maailmaa. Merkittävin niistä on yhdysvaltalainen Missouri-synodi. (Heino 1997, 88.)

Luterilaisen Sanan Yhdyskunta syntyi Suomen Vapaata Evankelisluterilaista Seurakuntaliittoa jakaneen riidan seurauksena. SVEL:sin nuoriso alkoi vuonna 1978 harrastaa yhteiskristillistä toimintaa. Jonkin verran nuoria kävin kastamassa itsensä uudestaan ja alkoi käyttämään luterilaisesta opista poikkeavaa kirjallisuutta ja kasetteja. Osa seurakuntalaisista vastusti äänekkäästi nuorten toimintaa ja vaati, että nämä ”vääräoppiset” olisi erotettava seurakunnasta. Koska seurakunnassa ei ryhdytty minkäänlaisiin toimiin nuorten erottamiseksi, osa seurakuntalaisista erosi SVEL:sistä ja perusti Luterilaisen Sanan yhdyskunnan, joka rekisteröitiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vuonna 1983. Yhdyskuntaan kuuluu nykyisin kaksi seurakuntaa. ( Heino 1997, 89-90.)

Edellä mainittujen lisäksi evankelisluterilaisten vapaaseurakuntien ryhmään kuuluu Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko (SLT). Se rekisteröityi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vuonna 2004 ja siihen kuuluu kaksi seurakuntaa. STL on Tunnustuksellisen evankelis-luterilaisen konferenssin (TELK) jäsen. (Suomen luterilainen tunnustuskirkko 2007.)

--------
viitatut teokset ovat

Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: Werner Söderström, 1997.

Murtorinne, Eino: Suomen kirkon historia 4 : sortovuosista nykypäiviin 1900-1990. Porvoo: Werner Söderström, 1995.

tekstin kirjoittajalta menevät hieman nuo kirjainlyhennelmät sekaisin, STKK, STL jne - eikä ihme, kovin samoilta ne kuulostavat.